Alkoholiannokset: 2
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Kyllästynyt
____
Olen väsynyt tähän hankkeeseen. En jaksa analysoida omaa juomistani. En jaksa analysoida suomalaisten juomista.
Olen väsynyt kontrolliin. En halua joka päivä miettiä, montako alkoholiannosta olen juonut ja montako voin vielä tässä kuukaudessa juoda. Juomien laskeminen on yksi ärsyttävä päivittäinen kontrolli lisää kalorien laskemisen, liikuntasuoritusten ja terveysseurannan lisäksi.
En vaan kertakaikkiaan jaksa. Haluan rentoutua. Unohtaa säännöt. Antaa mennä. Haluaisin ihan hitosti vetää kunnon perskännit.
Lauantai 27. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Epävarma
____
Onnistun töpeksimään VR:n avustuksella paluumme Moskovasta Helsinkiin. Tolstoi-juna ei kuljekaan lauantaisin, emmekä täten pääse tyttären kanssa kotiin sunnuntaina kuten piti. Kulutan kolmisen tuntia asioiden selvittelyyn. Venäläisen puhelinlinjan heikkous ja internetyhteyden katkeileminen ei auta asiaa. Kun hotellijaksoa on jatkettu päivällä ja huonetta vaihdettu, kuluu yli puoli päivää ennen kuin mieleni rauhoittuu. Olen kireä, epävarma ja hermostunut.
Tunnit ovat yhdet Taitolaji-hankkeeni vaikeimmista. Iso lasi kylmää valkoviiniä rauhallisessa lobbybaarissa olisi juuri se, mitä tarvitsisin. Ymmärrän tässä ja nyt alkoholin vaikutuksen mielialalääkkeenä. Olen kuitenkin käyttänyt koko toukokuisen alkoholiannoskiintiöni. Jatkan matkaa teellä suoraan venälaisestä samovaarista.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Epävarma
____
Onnistun töpeksimään VR:n avustuksella paluumme Moskovasta Helsinkiin. Tolstoi-juna ei kuljekaan lauantaisin, emmekä täten pääse tyttären kanssa kotiin sunnuntaina kuten piti. Kulutan kolmisen tuntia asioiden selvittelyyn. Venäläisen puhelinlinjan heikkous ja internetyhteyden katkeileminen ei auta asiaa. Kun hotellijaksoa on jatkettu päivällä ja huonetta vaihdettu, kuluu yli puoli päivää ennen kuin mieleni rauhoittuu. Olen kireä, epävarma ja hermostunut.
Tunnit ovat yhdet Taitolaji-hankkeeni vaikeimmista. Iso lasi kylmää valkoviiniä rauhallisessa lobbybaarissa olisi juuri se, mitä tarvitsisin. Ymmärrän tässä ja nyt alkoholin vaikutuksen mielialalääkkeenä. Olen kuitenkin käyttänyt koko toukokuisen alkoholiannoskiintiöni. Jatkan matkaa teellä suoraan venälaisestä samovaarista.
Torstai 25. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 1
Korvaavia nautinnontuottajia: Aikuinen tytär
Olotila: Suomalainen
____
Lasken verenpunaisen ruusun Vladimir Vysotskin haudalle Moskovassa. Trubaduuri käytti kieltä aikanaan hienosti ottaessaan kantaa neuvostoajan haasteisiin. Tämän lisäksi hän käytti paljon alkoholia. Tarina kertoo, että pahimpina aikoina kului yli viisi pulloa vodkaa päivässä. Eipä siis ihme, että sydän petti jo suhteellisen varhain. Kuten niin monella muullakin venäläisellä miehellä vielä tänäkin päivänä.
Naapurimaa yrittää aktiivisesti ottaa haltuun kansallista alkoholiongelmaa. Helsingistä Moskovaan kulkevassa Tolstoi-junassa ei saa mitään olutta väkevämpää. Tämä kävi selväksi tyttärelle ja minulle junan ravintolavaunussa, kun rypäs suomalaisia matkaajia valitti asiasta. Minä kerroin heille, että Aeroflotin koneissa ei saa sitäkään. Venäläiset lennot ovat nykyään täysin alkoholittomia.
Suomessakin on yhteiskunta ollut huolissaan kansan alkoholinkäytöstä läpi koko maan historian. Luin keväällä Kalevasta hyvän koosteen asian tiimoilta, sarjasta joka käsitteli satavuotiaan Suomen myyttejä. Lukemani juttu koski erityisesti uskomusta, että Suomen kansalla olisi heikko viinapää. Mikä siis jutun mukaan ei pidä paikkaansa.
Tuore valtio huolestui suomalaisten alkoholinkäytöstä heti 1900-luvun alussa. Silloin kansa käytti viinaa vuodessa noin 2 litraa ja Suomeen määrättiin kieltolaki, joka oli voimassa 1919-1932. Päätän verrata lukua omaan vuosikulutukseeni. Tuo kaksi litraa vuodessa menee hyvin lähelle Taitolaji-hankkeeni toisen kvartaalin kulutusta eli kymmentä alkoholiannosta kuukaudessa, joka rehellisesti sanottuna on arjessa todella vähän. Eipä siis voi muuta sanoa kuin että uunituore Suomen valtio huolestui pienestä. Laskennallinen naisen riskikulutuksen raja eli 16 annosta viikossa tekisi 12 litraa etanolia vuodessa. Se on reippaasti enemmän kuin Suomessa tällä hetkellä on keskimääräinen alkoholikulutus, joka on 8,5 litran paikkeilla. Laskelmieni mukaan oma vuosikulutukseni ennen hankkeen aloitusta oli jossakin viidentoista ja kahdenkymmenen litran tasolla. Siitä kyllä pitää olla huolissaan. Suomenkin.
Suomen kansan huonolle viinapäälle on löydetty monia eri syitä. Etnis-biologisesta vinkkelistä viina ei vaan sovi suomalaisille. Rotuoppien aikaan ennen toista maailmansotaa sanottiin että suomalaisilla on erityisen huono alkoholireaktio. Sodan jälkeen syytettiin sivistymättömyyttä. Rahvas ei osannut juoda, mutta yhteiskunnan ylemmät piirit kyllä hallitsivat tämän korkeamman kulttuurin muodon.
Kaikenlaista kukkua, sanon minä. Viimeisen väittämän naurattavuudesta käyn itse oivana esimerkkinä. Enkä todellakaan ole ainoa. Uusi aika on nostanut alkoholiongelman myös ylempään yhteiskuntaluokkaan, mutta siitä ollaan hiljaa. Alkoholismi halutaan yhä edelleen assosioida aseman nurkilla notkuviin juoppoihin. Sitä ei myönnetä olevan businessmatkoilla, paremmissa hotelleissa tai omakotitalojen komeroissa.
Korvaavia nautinnontuottajia: Aikuinen tytär
Olotila: Suomalainen
____
Lasken verenpunaisen ruusun Vladimir Vysotskin haudalle Moskovassa. Trubaduuri käytti kieltä aikanaan hienosti ottaessaan kantaa neuvostoajan haasteisiin. Tämän lisäksi hän käytti paljon alkoholia. Tarina kertoo, että pahimpina aikoina kului yli viisi pulloa vodkaa päivässä. Eipä siis ihme, että sydän petti jo suhteellisen varhain. Kuten niin monella muullakin venäläisellä miehellä vielä tänäkin päivänä.
Naapurimaa yrittää aktiivisesti ottaa haltuun kansallista alkoholiongelmaa. Helsingistä Moskovaan kulkevassa Tolstoi-junassa ei saa mitään olutta väkevämpää. Tämä kävi selväksi tyttärelle ja minulle junan ravintolavaunussa, kun rypäs suomalaisia matkaajia valitti asiasta. Minä kerroin heille, että Aeroflotin koneissa ei saa sitäkään. Venäläiset lennot ovat nykyään täysin alkoholittomia.
Suomessakin on yhteiskunta ollut huolissaan kansan alkoholinkäytöstä läpi koko maan historian. Luin keväällä Kalevasta hyvän koosteen asian tiimoilta, sarjasta joka käsitteli satavuotiaan Suomen myyttejä. Lukemani juttu koski erityisesti uskomusta, että Suomen kansalla olisi heikko viinapää. Mikä siis jutun mukaan ei pidä paikkaansa.
Tuore valtio huolestui suomalaisten alkoholinkäytöstä heti 1900-luvun alussa. Silloin kansa käytti viinaa vuodessa noin 2 litraa ja Suomeen määrättiin kieltolaki, joka oli voimassa 1919-1932. Päätän verrata lukua omaan vuosikulutukseeni. Tuo kaksi litraa vuodessa menee hyvin lähelle Taitolaji-hankkeeni toisen kvartaalin kulutusta eli kymmentä alkoholiannosta kuukaudessa, joka rehellisesti sanottuna on arjessa todella vähän. Eipä siis voi muuta sanoa kuin että uunituore Suomen valtio huolestui pienestä. Laskennallinen naisen riskikulutuksen raja eli 16 annosta viikossa tekisi 12 litraa etanolia vuodessa. Se on reippaasti enemmän kuin Suomessa tällä hetkellä on keskimääräinen alkoholikulutus, joka on 8,5 litran paikkeilla. Laskelmieni mukaan oma vuosikulutukseni ennen hankkeen aloitusta oli jossakin viidentoista ja kahdenkymmenen litran tasolla. Siitä kyllä pitää olla huolissaan. Suomenkin.
Suomen kansan huonolle viinapäälle on löydetty monia eri syitä. Etnis-biologisesta vinkkelistä viina ei vaan sovi suomalaisille. Rotuoppien aikaan ennen toista maailmansotaa sanottiin että suomalaisilla on erityisen huono alkoholireaktio. Sodan jälkeen syytettiin sivistymättömyyttä. Rahvas ei osannut juoda, mutta yhteiskunnan ylemmät piirit kyllä hallitsivat tämän korkeamman kulttuurin muodon.
Kaikenlaista kukkua, sanon minä. Viimeisen väittämän naurattavuudesta käyn itse oivana esimerkkinä. Enkä todellakaan ole ainoa. Uusi aika on nostanut alkoholiongelman myös ylempään yhteiskuntaluokkaan, mutta siitä ollaan hiljaa. Alkoholismi halutaan yhä edelleen assosioida aseman nurkilla notkuviin juoppoihin. Sitä ei myönnetä olevan businessmatkoilla, paremmissa hotelleissa tai omakotitalojen komeroissa.
Lauantai 20. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Kesäpulahdus
Olotila: Vapaa
____
Nick Hornbyn kirjassa "Poika" päähenkilö käyttää paljon huumaavia aineita. Onnistunut vapaapäivä puistossa nuoren pojan kanssa saa hänet kuitenkin ihmettelemään, jotta tässäkö on nyt sitten se kuuluisa "natural high". Juuri siltä minusta tuntuu tänään. Kuin olisi luonnollisessa huumassa.
Olen matkannut junalla polkupyörä mukanani syntymäkaupunkiini Hämeenlinnaan. Käsillä ovat kevään ensimmäiset aurinkoiset hellepäivät. Majoitun Aulangolla, kirjoitan romaanin viimeisiä lukuja ja katselen parvekkeelta sinisenä kiiltelevää Vanajavettä.
Poljen iltapäiväauringossa lapsuusmuistoisen Hattulan läpi aina Lepaan puutarhoille asti. Maaseudun luonto on heräämispisteessä. Maisema on hiljainen. Pulahdan ilman vaatteita Lepaan kanavan veteen savusaunan laiturilta.
Samalta laiturilta uin keskellä yötä umpihumalassa vähän toistakymmentä vuotta sitten. Kyseessä oli TV-sarjan loppukaronkka. Minä kuuluin käsikirjoitustiimiin. Kyseessä on yksi niistä lukuisista kännäysjuhlista, joita ei ole kiva muistella. Mutta jos kuitenkin muistelee, mieleen tulee yksi päärolien näyttelijöistä, joka ei juonut koko viikonlopun mittaisissa pippaloissa mitään. "Alkoholi ei sovi minulle", hän sanoi. Muistan ihmetelleeni ja harmitelleeni asiaa. Sitä pohdintaakaan ei ole kiva muistella. Tänään häpeän muistoani ja istun samalla laiturilla ylpeästi selvin päin.
Korvaavia nautinnontuottajia: Kesäpulahdus
Olotila: Vapaa
____
Nick Hornbyn kirjassa "Poika" päähenkilö käyttää paljon huumaavia aineita. Onnistunut vapaapäivä puistossa nuoren pojan kanssa saa hänet kuitenkin ihmettelemään, jotta tässäkö on nyt sitten se kuuluisa "natural high". Juuri siltä minusta tuntuu tänään. Kuin olisi luonnollisessa huumassa.
Olen matkannut junalla polkupyörä mukanani syntymäkaupunkiini Hämeenlinnaan. Käsillä ovat kevään ensimmäiset aurinkoiset hellepäivät. Majoitun Aulangolla, kirjoitan romaanin viimeisiä lukuja ja katselen parvekkeelta sinisenä kiiltelevää Vanajavettä.
Poljen iltapäiväauringossa lapsuusmuistoisen Hattulan läpi aina Lepaan puutarhoille asti. Maaseudun luonto on heräämispisteessä. Maisema on hiljainen. Pulahdan ilman vaatteita Lepaan kanavan veteen savusaunan laiturilta.
Samalta laiturilta uin keskellä yötä umpihumalassa vähän toistakymmentä vuotta sitten. Kyseessä oli TV-sarjan loppukaronkka. Minä kuuluin käsikirjoitustiimiin. Kyseessä on yksi niistä lukuisista kännäysjuhlista, joita ei ole kiva muistella. Mutta jos kuitenkin muistelee, mieleen tulee yksi päärolien näyttelijöistä, joka ei juonut koko viikonlopun mittaisissa pippaloissa mitään. "Alkoholi ei sovi minulle", hän sanoi. Muistan ihmetelleeni ja harmitelleeni asiaa. Sitä pohdintaakaan ei ole kiva muistella. Tänään häpeän muistoani ja istun samalla laiturilla ylpeästi selvin päin.
Torstai 18. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 2
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Jatkopettynyt
____
Päivä pyörii edelleen teeman "alkoholiongelma" ympärillä. Kenellekään ei liene yllätys, että pähkäilen baarikaapista ulostulon kanssa. Tai siis asia ei ole yllätys niille harvoille ystävilleni, jotka ovat pähkäilystäni tietoisia. Avautuminen tuntuu uskomattoman vaikealta. Vähän kun kiipeäisi vuoren huipulle ja huutaisi "hei, katsokaa kaikki minua, minulla on ongelma, minä olen epäonnistunut".
Kaiken pähkäilyn keskellä olen yllättäen joutunut odottamattomaan tilanteeseen. Olen jutellut blogista kustantajani kanssa. Hänen mielipidettään varjostaa alkoholiongelmani olemattomuus. Kun sanon, että kyllä minulla ihan oikesti on ongelma, hän toteaa että "niin sinun mielestäsi". Ongelmaksi ei kuulemma kelpaa, että kerran pari kuussa juo alkoholia sen verran, että jälkeen päin harmittaa.
Olen ihmeissäni. Viimeiset vuodet olen onnistunut kieltämään alkoholiongelman. Kuten alkoholin suurkuluttajilla on tapana tehdä. Kun sitten lopulta, läheisteni suureksi helpotukseksi myönnän, että minulla on ongelma ja lähden tekemään työtä ongelman voittamiseksi, yksi merkittävä osa vaikeaa työtä on ongelmasta avautuminen. Ja sitten yhtäkkiä löydän itseni tilanteesta, jossa sanaani ei uskota ja minun pitäisi alkaa väitellä, että usko nyt jumalauta, kyllä minulla on ongelma. Numeroitako minun pitäisi heittää pöytään? Olen sen sijaan hiljaa. Mietin. Entä jos minulla ei olekaan aloholiongelmaa?
Illalla alkoholinkäyttöäni koetellaan. Olen kutsunut amerikkalaisen kollegan kotiimme illastamaan. Mieheni kokkaaman suomalaisen lohikeiton ohessa tarjotaan kuohuviiniä ja pääruokaporon kanssa punaviiniä. Minä tarjoilen viinit ja saan samalla kaadettua itselleni vastaavat lasilliset alkoholitonta. Ilta sujuu hyvin small talkin merkeissä, mutta väsyn nopeasti. Jännittyneisyys henkilöön liittyvän selkäänpuukotushistorian muodossa saa minut olemaan joka hetki varuillani. Kun vieras lopulta poistuu taksilla, jään itsekseni täyttämään tiskikonetta. Avoimet viinipullot ovat siinä ihan vieressä. Kaadan itselleni ison lasillisen punaviiniä. Kun minullahan ei ole alkoholiongelmaa.
Tunne iskee takaisin noin tunnin viiveellä. Olen äärimmäisen pettynyt itseeni. Eikä punaviinilasi ole rentouttanut jännittyneisyyttäni yhtään. Nousen ylös television ääreltä. Viiniä on keittiössä vielä jäljellä. Nostan uuden tyhjän lasin punaviinipullon viereen. Varmistan, että kukaan ei näe. Ei mies eikä tytär. Tuijotan lasia pitkään. Lopulta en kaada siihen mitään. Minun ei kannata. Sillä minulla on alkoholiongelma. Sanoi kuka sitten ikinä mitä tahansa.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Jatkopettynyt
____
Päivä pyörii edelleen teeman "alkoholiongelma" ympärillä. Kenellekään ei liene yllätys, että pähkäilen baarikaapista ulostulon kanssa. Tai siis asia ei ole yllätys niille harvoille ystävilleni, jotka ovat pähkäilystäni tietoisia. Avautuminen tuntuu uskomattoman vaikealta. Vähän kun kiipeäisi vuoren huipulle ja huutaisi "hei, katsokaa kaikki minua, minulla on ongelma, minä olen epäonnistunut".
Kaiken pähkäilyn keskellä olen yllättäen joutunut odottamattomaan tilanteeseen. Olen jutellut blogista kustantajani kanssa. Hänen mielipidettään varjostaa alkoholiongelmani olemattomuus. Kun sanon, että kyllä minulla ihan oikesti on ongelma, hän toteaa että "niin sinun mielestäsi". Ongelmaksi ei kuulemma kelpaa, että kerran pari kuussa juo alkoholia sen verran, että jälkeen päin harmittaa.
Olen ihmeissäni. Viimeiset vuodet olen onnistunut kieltämään alkoholiongelman. Kuten alkoholin suurkuluttajilla on tapana tehdä. Kun sitten lopulta, läheisteni suureksi helpotukseksi myönnän, että minulla on ongelma ja lähden tekemään työtä ongelman voittamiseksi, yksi merkittävä osa vaikeaa työtä on ongelmasta avautuminen. Ja sitten yhtäkkiä löydän itseni tilanteesta, jossa sanaani ei uskota ja minun pitäisi alkaa väitellä, että usko nyt jumalauta, kyllä minulla on ongelma. Numeroitako minun pitäisi heittää pöytään? Olen sen sijaan hiljaa. Mietin. Entä jos minulla ei olekaan aloholiongelmaa?
Illalla alkoholinkäyttöäni koetellaan. Olen kutsunut amerikkalaisen kollegan kotiimme illastamaan. Mieheni kokkaaman suomalaisen lohikeiton ohessa tarjotaan kuohuviiniä ja pääruokaporon kanssa punaviiniä. Minä tarjoilen viinit ja saan samalla kaadettua itselleni vastaavat lasilliset alkoholitonta. Ilta sujuu hyvin small talkin merkeissä, mutta väsyn nopeasti. Jännittyneisyys henkilöön liittyvän selkäänpuukotushistorian muodossa saa minut olemaan joka hetki varuillani. Kun vieras lopulta poistuu taksilla, jään itsekseni täyttämään tiskikonetta. Avoimet viinipullot ovat siinä ihan vieressä. Kaadan itselleni ison lasillisen punaviiniä. Kun minullahan ei ole alkoholiongelmaa.
Tunne iskee takaisin noin tunnin viiveellä. Olen äärimmäisen pettynyt itseeni. Eikä punaviinilasi ole rentouttanut jännittyneisyyttäni yhtään. Nousen ylös television ääreltä. Viiniä on keittiössä vielä jäljellä. Nostan uuden tyhjän lasin punaviinipullon viereen. Varmistan, että kukaan ei näe. Ei mies eikä tytär. Tuijotan lasia pitkään. Lopulta en kaada siihen mitään. Minun ei kannata. Sillä minulla on alkoholiongelma. Sanoi kuka sitten ikinä mitä tahansa.
Keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Pettynyt
____
Palaan Juhani Seppäsen hittikirjan pariin ärsyyntyneenä. Etsin tarkkoja lukuja hänen kertomastaan alkoholinkulutuksesta.
Olen jutellut kirjallisilla aamukahvitreffeillä aavistuksen alkoholista ja maininnut myös blogini. Kustantajani kertoo tuntevansa hittikirjan kirjoittaneen työterveyslääkärin. Hän antaa ymmärtää, että kirjaa on draamallistettu roppakaupalla. Kirjailijana minä ymmärrän kyllä, mitä on kysymys. Julkaisemista ja myyntiä varten tarvittiin kunnon tarina. Tässä tapauksessa se tarkoitti "kunnollista" alkoholiongelmaa. Seppänen oli myöhemmin maininnut ampuneensa tässä ehkä vähän yli.
Kirjassaan mies kertoo juoneensa ennen alkoholitonta vuottaan six-packin isoja oluita joka päivä. Viikkokulutuksekseen hän kertoo 25 litraa olutta ja yhden litran viiniä. Se tekee noin 83 alkoholiannosta viikossa, joka kieltämättä on kolme kertaa enemmän kuin miehen viikottainen riskikulutuksen raja. Juuri nyt minua harmittaa, etten ehtinyt käyttää Ottomitta-laskuria kuin lyhyen hetken ennen hankkeeni aloittamista. Sen perusteella käyttämäni alkoholimäärä voisi kuitenkin mennä hyvinkin lähelle Juhani Seppäsen valehtelemaa kulutusta. Laskennallisesti viikkokulutukseni näyttää olleen jotakin 2-3 kertaa sen, mikä lasketaan naisen riskikulutusrajaksi eli 16 annosta.
Tunnen itseni naiiviksi naishenkilöksi, rehelliseksi, tyhmäksi ja samalla petetyksi.
Ymmärrän tarpeen "Selvästi juovuksissa" kirjan kirjoittamiselle. Tarinan saavuttama huippusuosio ja teoksen myynti todistavat tarpeen. Ymmärrän myös Seppäsen roolin työterveyslääkärinä ja halun kirjoittaa työssään toistuvasti törmäämä asia ulos. Valehtelua en ymmärrä. Edes draaman kaari ei saa minua hyväksymään tilannetta.
Herään aamuyöllä pohdintaan. Entä jos Seppänen ei valehdellutkaan. Entä jos koko sotkussa onkin kysymys alkoholiongelman avaamisesta. Julkitulosta, jonka kanssa itse painiskelen toistuvasti.
Kaivan viinattomuudesta kertovan kirjan uudelleen esiin yöpöydältäni. Etsin lauseita, jotka kuvaavat Seppäsen pohdintaa juomisestaan kertomisesta muille. Hän nostaa esiin vanhempiensa todennäköisen yllättymisen, kun kirja julkaistaan. Entä jos muutkin yllättyivät? Entä jos vaste tuttavapiirissä olikin ihmettelevä ja jopa negatiivinen? Entäpä jos älykäs ihminen vastasi sosiaaliseen tuomitsevuuteen kertomalla, että totta kai kirjassa kuvatut alkoholimäärät olivat keksittyjä. Näin vain koska kirjaan tarvittiin oikean kokoinen ongelma.
En pidä tästä tulkinnasta yhtään sen enempää kuin ensimmäisestäkään.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Pettynyt
____
Palaan Juhani Seppäsen hittikirjan pariin ärsyyntyneenä. Etsin tarkkoja lukuja hänen kertomastaan alkoholinkulutuksesta.
Olen jutellut kirjallisilla aamukahvitreffeillä aavistuksen alkoholista ja maininnut myös blogini. Kustantajani kertoo tuntevansa hittikirjan kirjoittaneen työterveyslääkärin. Hän antaa ymmärtää, että kirjaa on draamallistettu roppakaupalla. Kirjailijana minä ymmärrän kyllä, mitä on kysymys. Julkaisemista ja myyntiä varten tarvittiin kunnon tarina. Tässä tapauksessa se tarkoitti "kunnollista" alkoholiongelmaa. Seppänen oli myöhemmin maininnut ampuneensa tässä ehkä vähän yli.
Kirjassaan mies kertoo juoneensa ennen alkoholitonta vuottaan six-packin isoja oluita joka päivä. Viikkokulutuksekseen hän kertoo 25 litraa olutta ja yhden litran viiniä. Se tekee noin 83 alkoholiannosta viikossa, joka kieltämättä on kolme kertaa enemmän kuin miehen viikottainen riskikulutuksen raja. Juuri nyt minua harmittaa, etten ehtinyt käyttää Ottomitta-laskuria kuin lyhyen hetken ennen hankkeeni aloittamista. Sen perusteella käyttämäni alkoholimäärä voisi kuitenkin mennä hyvinkin lähelle Juhani Seppäsen valehtelemaa kulutusta. Laskennallisesti viikkokulutukseni näyttää olleen jotakin 2-3 kertaa sen, mikä lasketaan naisen riskikulutusrajaksi eli 16 annosta.
Tunnen itseni naiiviksi naishenkilöksi, rehelliseksi, tyhmäksi ja samalla petetyksi.
Ymmärrän tarpeen "Selvästi juovuksissa" kirjan kirjoittamiselle. Tarinan saavuttama huippusuosio ja teoksen myynti todistavat tarpeen. Ymmärrän myös Seppäsen roolin työterveyslääkärinä ja halun kirjoittaa työssään toistuvasti törmäämä asia ulos. Valehtelua en ymmärrä. Edes draaman kaari ei saa minua hyväksymään tilannetta.
Herään aamuyöllä pohdintaan. Entä jos Seppänen ei valehdellutkaan. Entä jos koko sotkussa onkin kysymys alkoholiongelman avaamisesta. Julkitulosta, jonka kanssa itse painiskelen toistuvasti.
Kaivan viinattomuudesta kertovan kirjan uudelleen esiin yöpöydältäni. Etsin lauseita, jotka kuvaavat Seppäsen pohdintaa juomisestaan kertomisesta muille. Hän nostaa esiin vanhempiensa todennäköisen yllättymisen, kun kirja julkaistaan. Entä jos muutkin yllättyivät? Entä jos vaste tuttavapiirissä olikin ihmettelevä ja jopa negatiivinen? Entäpä jos älykäs ihminen vastasi sosiaaliseen tuomitsevuuteen kertomalla, että totta kai kirjassa kuvatut alkoholimäärät olivat keksittyjä. Näin vain koska kirjaan tarvittiin oikean kokoinen ongelma.
En pidä tästä tulkinnasta yhtään sen enempää kuin ensimmäisestäkään.
Sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Pihapuuhastelu
Olotila: Keväinen
____
Mies käyttää ärsyttävän usein sivulausetta: "koska minulla ei ole alkoholiongelmaa." En käy tässä sitä haastamaan. Kuten en sitäkään, että minulla on. Mutta kysyn sen sijaan, mikä on alkoholiongelma? Minähän yritän epätoivoisesti löytää syytä, miksi ongelma on tai sitten sitä ei ole. Onko kysymys oikeasti mustavalkoinen?
Kaikki tietävät, mikä on alkoholiongelman äärimmäisin taso. Siinä Pera, Arska ja Irma ovat päätyneet sillan alle asumaan. En puhu tästä ääri-ilmiöstä sen enempää, mutta kysyn, mitä ovat kehittyvän alkoholiongelman oireet. Potkut töistä, rattijuopumustuomio ja avioero listataan usein merkittävimmiksi alkoholismin merkeiksi. Kaikista näistä löytyy toki myös lievempi muoto. Olisivatko juuri ne huolestuttavia signaaleja alkoholiongelmasta?
Minä en ole koskaan menettänyt työpaikkaa alkoholin takia. En ole ollut päivääkään poissa töistä krapulan tai ryyppyputken vuoksi. Minulle ei ole edes mainittu alkoholinkäytöstäni työpaikalla. En silti sano, etteivätkö työkaverini tietäisi minun nauttivan alkoholia reippaasti eli liikaa.
En ole koskaan puhaltanut positiivista tulosta poliisin alkometriin. En ole ikinä ajanut autolla kilometriäkään alkoholin vaikutuksen alaisena. Tähän tosin vaikuttaa se, että ajan autoa harvinaisen vähän. Pyörällä olen sen sijaan tullut humalassa törttöilleeksi. Kaksi kertaa olen päätynyt ojaan ja kerran aamuyön hiljaisina tunteina poliisiauto on pysähtynyt viereen ja poliisi vinkannut ikkunanasta: "Rouvan olisi ehkä parempi taluttaa se pyörä kotiin."
Yksikään ihmissuhteeni ei ole katkennut alkoholinkäytön takia. Silti juuri läheiseni ovat juomisestani eniten kärsineet. Ja heidän kommenttiensa pohjalta olen tälle erikoiselle analyysimatkallenikin lähtenyt.
Koska minulla on alkoholiongelma ja miehelläni ei ole, kysynkin nyt, eivätkö nuo yleisesti listatut alkoholiongelman mittarit ole aivan liian dramaattisia. Eikö oikea raja olisi jossakin aviomieheni ja minun alkoholinkäyttötottumusten välissä?
Vaikka olen aiemmin kritisoinut alkoholiannosmittauksia, yksi määre on toki kuinka paljon juo ja ehdottomasti kuinka usein. Lähes päivittäin niinkuin minä viime vuosina? Vaiko kerran pari viikossa kuten mieheni? Pienen lasinko viiniä tai yhden GT:n kuten siippani? Vai ainako kaksikymmentäneljä senttiä viiniä ja heti kohta lisää?
Itse tykkäisin, josko alkoholiongelmaan voisi liittää analyysin siitä, miksi juo. Tämä mahdollistaisi alkoholiongelmaan tarttumisen juurisyyn kautta. Mikäli alkoholismin uskotaan olevan sairaus, tämä olisi se oikea tie hoitaa asiaa. Sairaushan voidaan oikeasti poistaa vain hävittämällä sen syy. Kaikki muu on paikkausta eli oireiden hoitoa.
Syitä liikaan juomiseen on uskomattoman monia. Niin eri ihmisten välillä kuin yhden yksilönkin eri hetkien tai päivien välillä. Minunkin. On tilanteita, joissa juo rentoutuakseen paineesta tai muusta pahasta olosta. Välillä juo saadakseen lisää uskallusta outoihin tilanteisiin ja itsetuntoa käytökseensä. Aika usein juo sekoittaakseen päänsä, pitääkseen hauskaa ja vaan kertakaikkiaan ollakseen hauskempi, vähän niinkuin muita varten.
Mutta olipa syy alkoholin juomiselle mikä tahansa, alkoholisoitumisen vaara piilee siinä, että juomisesta tulee tapa. Eikä asiaa yhtään auta etanolin kemiallisen vaikutusmekanismin turtuminen jatkuvan tapajuomisen seurauksena. Jos rentoutukseen riitti aluksi yksi viinilasillinen, kohta samaan tunteeseen tarvitaan jo kolme lasillista.
Mieheni kommentista jälleen kerran ärsyyntyneenä kysyn, miksei hänellä ole alkoholiongelmaa. Siksikö että hänen elämänsä on niin herttaisen stressitöntä, ettei sitä tarvitse pehmentää etanolilla? Siksikö että hänellä on niin hyvä itsetunto, ettei hän tarvitse rohkaisuryyppyä yhteisöllisesti haastavissa tilanteissa? Vai siksikö että hän on sosiaalisesti niin kyvykäs, ettei hänen tarvitse ottaa huomioon muiden odotuksia vuorovaikutustilanteissa? Yli kahdenkymmenen avioliittovuoden kokemuksella uskallan vastata myöntävästi kaikkiin ylläoleviin kysymyksiin. Sen sijaan en tiedä mitä vastaisin kysymykseen, olisiko hänellä alkoholiongelma, mikäli asiat eivät olisi kuten yllä on kuvattu. Jostain syystä ajattelen, että tuskinpa. Jotakin muuta tarvittaneen myös. Kutsuisiko sitä vaikka taipumukseksi?
Korvaavia nautinnontuottajia: Pihapuuhastelu
Olotila: Keväinen
____
Mies käyttää ärsyttävän usein sivulausetta: "koska minulla ei ole alkoholiongelmaa." En käy tässä sitä haastamaan. Kuten en sitäkään, että minulla on. Mutta kysyn sen sijaan, mikä on alkoholiongelma? Minähän yritän epätoivoisesti löytää syytä, miksi ongelma on tai sitten sitä ei ole. Onko kysymys oikeasti mustavalkoinen?
Kaikki tietävät, mikä on alkoholiongelman äärimmäisin taso. Siinä Pera, Arska ja Irma ovat päätyneet sillan alle asumaan. En puhu tästä ääri-ilmiöstä sen enempää, mutta kysyn, mitä ovat kehittyvän alkoholiongelman oireet. Potkut töistä, rattijuopumustuomio ja avioero listataan usein merkittävimmiksi alkoholismin merkeiksi. Kaikista näistä löytyy toki myös lievempi muoto. Olisivatko juuri ne huolestuttavia signaaleja alkoholiongelmasta?
Minä en ole koskaan menettänyt työpaikkaa alkoholin takia. En ole ollut päivääkään poissa töistä krapulan tai ryyppyputken vuoksi. Minulle ei ole edes mainittu alkoholinkäytöstäni työpaikalla. En silti sano, etteivätkö työkaverini tietäisi minun nauttivan alkoholia reippaasti eli liikaa.
En ole koskaan puhaltanut positiivista tulosta poliisin alkometriin. En ole ikinä ajanut autolla kilometriäkään alkoholin vaikutuksen alaisena. Tähän tosin vaikuttaa se, että ajan autoa harvinaisen vähän. Pyörällä olen sen sijaan tullut humalassa törttöilleeksi. Kaksi kertaa olen päätynyt ojaan ja kerran aamuyön hiljaisina tunteina poliisiauto on pysähtynyt viereen ja poliisi vinkannut ikkunanasta: "Rouvan olisi ehkä parempi taluttaa se pyörä kotiin."
Yksikään ihmissuhteeni ei ole katkennut alkoholinkäytön takia. Silti juuri läheiseni ovat juomisestani eniten kärsineet. Ja heidän kommenttiensa pohjalta olen tälle erikoiselle analyysimatkallenikin lähtenyt.
Koska minulla on alkoholiongelma ja miehelläni ei ole, kysynkin nyt, eivätkö nuo yleisesti listatut alkoholiongelman mittarit ole aivan liian dramaattisia. Eikö oikea raja olisi jossakin aviomieheni ja minun alkoholinkäyttötottumusten välissä?
Vaikka olen aiemmin kritisoinut alkoholiannosmittauksia, yksi määre on toki kuinka paljon juo ja ehdottomasti kuinka usein. Lähes päivittäin niinkuin minä viime vuosina? Vaiko kerran pari viikossa kuten mieheni? Pienen lasinko viiniä tai yhden GT:n kuten siippani? Vai ainako kaksikymmentäneljä senttiä viiniä ja heti kohta lisää?
Itse tykkäisin, josko alkoholiongelmaan voisi liittää analyysin siitä, miksi juo. Tämä mahdollistaisi alkoholiongelmaan tarttumisen juurisyyn kautta. Mikäli alkoholismin uskotaan olevan sairaus, tämä olisi se oikea tie hoitaa asiaa. Sairaushan voidaan oikeasti poistaa vain hävittämällä sen syy. Kaikki muu on paikkausta eli oireiden hoitoa.
Syitä liikaan juomiseen on uskomattoman monia. Niin eri ihmisten välillä kuin yhden yksilönkin eri hetkien tai päivien välillä. Minunkin. On tilanteita, joissa juo rentoutuakseen paineesta tai muusta pahasta olosta. Välillä juo saadakseen lisää uskallusta outoihin tilanteisiin ja itsetuntoa käytökseensä. Aika usein juo sekoittaakseen päänsä, pitääkseen hauskaa ja vaan kertakaikkiaan ollakseen hauskempi, vähän niinkuin muita varten.
Mutta olipa syy alkoholin juomiselle mikä tahansa, alkoholisoitumisen vaara piilee siinä, että juomisesta tulee tapa. Eikä asiaa yhtään auta etanolin kemiallisen vaikutusmekanismin turtuminen jatkuvan tapajuomisen seurauksena. Jos rentoutukseen riitti aluksi yksi viinilasillinen, kohta samaan tunteeseen tarvitaan jo kolme lasillista.
Mieheni kommentista jälleen kerran ärsyyntyneenä kysyn, miksei hänellä ole alkoholiongelmaa. Siksikö että hänen elämänsä on niin herttaisen stressitöntä, ettei sitä tarvitse pehmentää etanolilla? Siksikö että hänellä on niin hyvä itsetunto, ettei hän tarvitse rohkaisuryyppyä yhteisöllisesti haastavissa tilanteissa? Vai siksikö että hän on sosiaalisesti niin kyvykäs, ettei hänen tarvitse ottaa huomioon muiden odotuksia vuorovaikutustilanteissa? Yli kahdenkymmenen avioliittovuoden kokemuksella uskallan vastata myöntävästi kaikkiin ylläoleviin kysymyksiin. Sen sijaan en tiedä mitä vastaisin kysymykseen, olisiko hänellä alkoholiongelma, mikäli asiat eivät olisi kuten yllä on kuvattu. Jostain syystä ajattelen, että tuskinpa. Jotakin muuta tarvittaneen myös. Kutsuisiko sitä vaikka taipumukseksi?
Perjantai 12. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 1
Korvaavia nautinnontuottajia: Juhlapöhinä
Olotila: Itkuinen
____
On väitösperjantai ja minut on kutsuttu karonkan jatkoille. Väittelijä ei ole oma oppilas eikä edes yhteistyökumppani. Hänen ohjaajansa on entinen kollegani. Olimme työkavereita kuutisen vuotta.
Sattuman kautta kampaajana toimiva ystävättäreni pistäytyy Helsingissä juuri tänään. Parin tunnin mittaisen terapiatapaamisen jälkeen pääni ulkopuolella on komea lettinuttura ja sisäpuolella seesteinen olo. Puen päälle pari vuotta sitten minulle mittaan ommellun iltapuvun. Se kinnaa epämiellyttävästi keskivartalon kohdalta. Nappaan vielä kainaloon tohtorinhatun. Näin kuuluu tehdä akateemisten pömpöösisääntöjen mukaan.
Olen päättänyt mennä juhliin autolla. Se toimii samalla näppäränä keinona päästä kotiin sekä valkoisena valheena alkoholittomuudestani. Olen aiemmin miettinyt, että juuri tämä ilta on yksi niistä, joissa en tarvitse alkoholia. Paikalla on paljon entisiä työkavereita, joita on kiva nähdä. Ilmassa on pöhinää, jonka vain väitösjuhla kykenee luomaan.
Olen väärässä. Karonkan jatkoilla kohtuukokoinen vierasjoukkio ohjataan odottamaan pariakymmentä karonkassa virallisesti juhlivaa suureen saliin. Tarjolla on salaattia, viiniä ja olutta. Pöydät on katettu valkoisin liinoin. Salissa ei ole taustamusiikkia. Ilmassa lilluu vaivaantunut hiljaisuus, jota yritetään täyttää kevyellä small talkilla. Otan yhden pienen viinilasillisen salaattilautasen oheen. Toivon sen tuovan ilmaa keskustelun siipien alle. Se ei riitä. Pinnalliset jutut pyörivät entisen työpaikan asioissa. Kipeät muistot uivat mieleen. Yritän kysellä, mitä muuta kuuluu. Työpaikkavertailu alkaa muistuttaa kilpavarustelua. Iltapuku ahdistaa päällä. Käyn naistenhuoneessa noin puolitoista tuntia yritettyäni ja totean, etten selviä tästä ilman alkoholia. Päätän lähteä ajamaan kotiin ennen kuin juhlakalu edes saapuu paikalle. Pyydän ystävätärtä välittämään pahoitteluni ja kertomaan, että aloin voida huonosti. Sehän on totta.
Itken auton ratissa, kun ajan kotiin. Tässäkö on minun tuleva elämäni? En pärjää vaikeissa sosiaalisissa tilanteissa. En lähde enää juhliin. En halua tavata ihmisiä. Erakoidun.
Mietin kotona odottavia miestäni ja tytärtä. Ajattelen päivällä tapaamaani ystävätärtä. On olemassa ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla. Myös alkoholitta. Joiden kanssa haluan olla. Siinäkö on tulevan elämäni ydin? Valitussa sosiaalisessa pienessä ympyrässä? Vai onko minulla mahdollisuus oppia minglaamaan ilman alkoholin rentouttavaa, rajoja rikkovaa, siipiä antavaa ja itsetuntoa kohottavaa voimaa? Juuri tänään minun on hyvin vaikea uskoa sitä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Juhlapöhinä
Olotila: Itkuinen
____
On väitösperjantai ja minut on kutsuttu karonkan jatkoille. Väittelijä ei ole oma oppilas eikä edes yhteistyökumppani. Hänen ohjaajansa on entinen kollegani. Olimme työkavereita kuutisen vuotta.
Sattuman kautta kampaajana toimiva ystävättäreni pistäytyy Helsingissä juuri tänään. Parin tunnin mittaisen terapiatapaamisen jälkeen pääni ulkopuolella on komea lettinuttura ja sisäpuolella seesteinen olo. Puen päälle pari vuotta sitten minulle mittaan ommellun iltapuvun. Se kinnaa epämiellyttävästi keskivartalon kohdalta. Nappaan vielä kainaloon tohtorinhatun. Näin kuuluu tehdä akateemisten pömpöösisääntöjen mukaan.
Olen päättänyt mennä juhliin autolla. Se toimii samalla näppäränä keinona päästä kotiin sekä valkoisena valheena alkoholittomuudestani. Olen aiemmin miettinyt, että juuri tämä ilta on yksi niistä, joissa en tarvitse alkoholia. Paikalla on paljon entisiä työkavereita, joita on kiva nähdä. Ilmassa on pöhinää, jonka vain väitösjuhla kykenee luomaan.
Olen väärässä. Karonkan jatkoilla kohtuukokoinen vierasjoukkio ohjataan odottamaan pariakymmentä karonkassa virallisesti juhlivaa suureen saliin. Tarjolla on salaattia, viiniä ja olutta. Pöydät on katettu valkoisin liinoin. Salissa ei ole taustamusiikkia. Ilmassa lilluu vaivaantunut hiljaisuus, jota yritetään täyttää kevyellä small talkilla. Otan yhden pienen viinilasillisen salaattilautasen oheen. Toivon sen tuovan ilmaa keskustelun siipien alle. Se ei riitä. Pinnalliset jutut pyörivät entisen työpaikan asioissa. Kipeät muistot uivat mieleen. Yritän kysellä, mitä muuta kuuluu. Työpaikkavertailu alkaa muistuttaa kilpavarustelua. Iltapuku ahdistaa päällä. Käyn naistenhuoneessa noin puolitoista tuntia yritettyäni ja totean, etten selviä tästä ilman alkoholia. Päätän lähteä ajamaan kotiin ennen kuin juhlakalu edes saapuu paikalle. Pyydän ystävätärtä välittämään pahoitteluni ja kertomaan, että aloin voida huonosti. Sehän on totta.
Itken auton ratissa, kun ajan kotiin. Tässäkö on minun tuleva elämäni? En pärjää vaikeissa sosiaalisissa tilanteissa. En lähde enää juhliin. En halua tavata ihmisiä. Erakoidun.
Mietin kotona odottavia miestäni ja tytärtä. Ajattelen päivällä tapaamaani ystävätärtä. On olemassa ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla. Myös alkoholitta. Joiden kanssa haluan olla. Siinäkö on tulevan elämäni ydin? Valitussa sosiaalisessa pienessä ympyrässä? Vai onko minulla mahdollisuus oppia minglaamaan ilman alkoholin rentouttavaa, rajoja rikkovaa, siipiä antavaa ja itsetuntoa kohottavaa voimaa? Juuri tänään minun on hyvin vaikea uskoa sitä.
Keskiviikko 10. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Herkkuruoka
Olotila: Kotikyläinen
____
Helsingissä ei ole tapana perustaa Gourmet-tason ravintoloita esikaupunkialueille. Koska joku uskalias on näin päättänyt tehdä aivan kotitalomme läheisyyteen, täytyy uutta ravintolaa hetimiten käydä kokeilemassa. Samalla on mahdollisuus tavata oman kylän ystäväpariskuntaa, jota näkee kiireen kourissa aivan liian harvoin.
Pöytään tilataan ensimmäisenä iso pullo kuohuvaa. Kysyn, löytyykö alkoholitonta? Ei löydy. Ainoat vaihtoehdot ovat alkoholiton olut ja muutama limonaadi. Kysyn, mitä ne ovat. Kuulemma Coca-Cola, Sprite ja Jaffa. Tilaan mineraaliveden. Skoolaan sillä ystävättären pyöreille syntymäpäiville. Lasi on sentään samanlainen kuin muulla pöytäseurueella.
Mainitsen ihmetteleväni, kuinka onnetonta suomalaisissa ravintoloissa on alkoholittomien korvikejuomien tarjonta. Ei ole pelkoa, että jollekin asiakkaalle tulisi mieleen tilata alkoholiton vaihtoehto sen takia, että se maistuu hyvälle.
Amerikassa alkoholivapaiden juomien tarjonta on hankkeessani tähän mennessä ollut kattavinta. Ravintoloissa voi olla useitakin erimakuisia ja yleensä itsetehtyjä jääteejuomia. Erikoisia omia limonadivirityksiä löytyy jos minkäkinlaisia ja coctail-listalla on monia alkoholittomia vaihtoehtoja. Myös briteissä ja saksassa on ravintolassa helppo istua alkoholitta mitä juomiin tulee. Samoin tuntui olevan Puolassa. Suomessa samaan on valovuosien matka. En voi olla ihmettelemättä, miksi näin.
Eikö meillä haluta ihmisten edes pohtivan alkoholitonta vaihtoehtoa? Onko alkoholi yksinkertaisesti parempi business? Vai eikö meillä nähdä yhteiskunnassa piilevää alkoholiongelmaa? Tai haluta nähdä sitä?
Korvaavia nautinnontuottajia: Herkkuruoka
Olotila: Kotikyläinen
____
Helsingissä ei ole tapana perustaa Gourmet-tason ravintoloita esikaupunkialueille. Koska joku uskalias on näin päättänyt tehdä aivan kotitalomme läheisyyteen, täytyy uutta ravintolaa hetimiten käydä kokeilemassa. Samalla on mahdollisuus tavata oman kylän ystäväpariskuntaa, jota näkee kiireen kourissa aivan liian harvoin.
Pöytään tilataan ensimmäisenä iso pullo kuohuvaa. Kysyn, löytyykö alkoholitonta? Ei löydy. Ainoat vaihtoehdot ovat alkoholiton olut ja muutama limonaadi. Kysyn, mitä ne ovat. Kuulemma Coca-Cola, Sprite ja Jaffa. Tilaan mineraaliveden. Skoolaan sillä ystävättären pyöreille syntymäpäiville. Lasi on sentään samanlainen kuin muulla pöytäseurueella.
Mainitsen ihmetteleväni, kuinka onnetonta suomalaisissa ravintoloissa on alkoholittomien korvikejuomien tarjonta. Ei ole pelkoa, että jollekin asiakkaalle tulisi mieleen tilata alkoholiton vaihtoehto sen takia, että se maistuu hyvälle.
Amerikassa alkoholivapaiden juomien tarjonta on hankkeessani tähän mennessä ollut kattavinta. Ravintoloissa voi olla useitakin erimakuisia ja yleensä itsetehtyjä jääteejuomia. Erikoisia omia limonadivirityksiä löytyy jos minkäkinlaisia ja coctail-listalla on monia alkoholittomia vaihtoehtoja. Myös briteissä ja saksassa on ravintolassa helppo istua alkoholitta mitä juomiin tulee. Samoin tuntui olevan Puolassa. Suomessa samaan on valovuosien matka. En voi olla ihmettelemättä, miksi näin.
Eikö meillä haluta ihmisten edes pohtivan alkoholitonta vaihtoehtoa? Onko alkoholi yksinkertaisesti parempi business? Vai eikö meillä nähdä yhteiskunnassa piilevää alkoholiongelmaa? Tai haluta nähdä sitä?
Tiistai 9. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Onnistunut
____
Istun jälleen lentokoneessa. Takana yhden päivän reissu Etelä-Saksaan ja työtä yksitoista tuntia putkeen. Viimeisenä puhelinmiitti Atlantin toiselle puolen. Hoidan kokouksen Munchenin kentän Eurooppa-loungesta. Pienellä pöydällä tietokoneen vieressä on wasabipähkinöitä, kookoskakkupala ja kivennäisvettä.
"Mitä rouvalle saisi olla juotavaksi ruoan kanssa?" lentoemäntä kysyy. Pyydän vettä ja lasillisen Finnairin mustikkamehua. Oikeasti pidän siitä. Joskus aiemmassa elämässä tapasin sekoittaa mehuun pienen lentokonepullollisen giniä.
Kun tarjottimellinen marraskuun väristä lentokoneruokaa on asetettu eteeni, uusi kärry juomia lipuu ohitseni pitkin koneen käytävää. "Voisin sittenkin ottaa yhden valkoviinin", päädyn sanomaan. Päivä on ollut hyvä. Minä olen onnistunut. Se on hyvä syy juoda yksi kiintiölasillinen.
Juomakärryä työntävä lentoemäntä pudistaa päätään. "Minä en valitettavasti tarjoile tähän. Kollegani saapuu kyllä kohta." Kun seuraava lentoemo kymmenen minuutin kuluttua pysähtyy tarjoilemaan samalla penkkirivillä istuvalle liikemiehelle, minä en tilaa mitään. On jo myöhä. Huomenna on aikainen herätys. Se on hyvä syy jättää kiintiölasillinen juomatta.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Onnistunut
____
Istun jälleen lentokoneessa. Takana yhden päivän reissu Etelä-Saksaan ja työtä yksitoista tuntia putkeen. Viimeisenä puhelinmiitti Atlantin toiselle puolen. Hoidan kokouksen Munchenin kentän Eurooppa-loungesta. Pienellä pöydällä tietokoneen vieressä on wasabipähkinöitä, kookoskakkupala ja kivennäisvettä.
"Mitä rouvalle saisi olla juotavaksi ruoan kanssa?" lentoemäntä kysyy. Pyydän vettä ja lasillisen Finnairin mustikkamehua. Oikeasti pidän siitä. Joskus aiemmassa elämässä tapasin sekoittaa mehuun pienen lentokonepullollisen giniä.
Kun tarjottimellinen marraskuun väristä lentokoneruokaa on asetettu eteeni, uusi kärry juomia lipuu ohitseni pitkin koneen käytävää. "Voisin sittenkin ottaa yhden valkoviinin", päädyn sanomaan. Päivä on ollut hyvä. Minä olen onnistunut. Se on hyvä syy juoda yksi kiintiölasillinen.
Juomakärryä työntävä lentoemäntä pudistaa päätään. "Minä en valitettavasti tarjoile tähän. Kollegani saapuu kyllä kohta." Kun seuraava lentoemo kymmenen minuutin kuluttua pysähtyy tarjoilemaan samalla penkkirivillä istuvalle liikemiehelle, minä en tilaa mitään. On jo myöhä. Huomenna on aikainen herätys. Se on hyvä syy jättää kiintiölasillinen juomatta.
Perjantai 5. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 5
Korvaavia nautinnontuottajia: Läheisyys
Olotila: Hyvä
____
Takeltelen alkoholiannosten ja niiden mittaamisen järjettömyyden tai järjellisyyden kanssa. On vasta toukokuun viides päivä ja olen käyttänyt jo puolet koko kuukauden sallituista alkoholiannoksista.
Pohdin ihmiselle "oikeaa" alkoholikulutusta sekä laboratorioalan ammattilaisen että alkoholin suurkuluttajan näkökulmasta. Tunnen olevani jakautunut kahtia saman janan molempiin ääripäihin.
Biotieteen dosentti minussa tietää, että alkoholi on myrkky. Ei tarvitse kuin piipahtaa työpaikalla laboratorion puolella ja lukea etanolipullon käyttöturvallisuustiedote. Listaus on merkittävästi dramaattisempi kuin vastaavat tiedotteet monille ihmisten oikeasti pelkäämille myrkyille, joita pyritään välttämään viimeiseen asti. Kun taas alkoholia tavataan kaataa kurkusta alas täysin vapaaehtoisesti. Joku viisas mies, ihan professori muistaakseni, listasi aikanaan etanolinkäytön suositusrajat, mikäli ne johdettaisiin puhtaasti rottakokein tehtyjen turvallisuusmittausten perusteella. Samalla tavoin siis kuin kokeet tehdään muille ihmisen elimistöön päätyville kemikaaleille. Näiden kokeiden perusteella ihmiselle olisi turvallista nauttia vuorokaudessa teelusikallinen viiniä.
Samaan aikaan ihminen on listannut alkoholin suurkulutuksen rajat, joita terveydenhuolto, työterveys etunenässä, käyttää ihmisten alkoholinkulutusta arvioidessaan. Niiden mukaan ihmisen etanolinkulutus on riskissä, mikäli mies nauttii enemmän kuin 24 tai nainen enemmän kuin 16 alkoholiannosta viikossa. Aika hiton monta teelusikallista siis. Nopeasti laskettuna asiantuntijoiden minulle viikossa sallimat 16 viiniannosta vastaisi 384 teelusikallista. Eli käytössä oleva suurkulutuksen raja on yli viisikymmentä kertaa suurempi kuin mitä meidän elimistömme kestäisi etanolia kemiallisesti.
Minä olen juonut tänään puolet mieheni jokiristeilyllä tilaamasta lämmitetystä ja maustetusta oluttuopillisesta (noin 1 annos), neljäsosan valkoviinipullosta kirjallisesti orientoituneen viinibaarin terassilla (pikkasen yli 1 annos) ja puolet viinipullosta kala- ja äyriäismenun oheen pitkällä illallisella (3 annosta). En kadu ainoataan nauttimaani pisaraa. Päivä on ollut erinomaisen onnistunut.
Mietin edessä olevaa toukokuuta. Pitkä helatorstain viikonloppu reissun päällä aikuisen tyttären kanssa. Ainakin yksi työmatka ulkomaille. Iso johtotiimin review illallisineen Suomessa. Entisen oppilaan väitösjuhlat. Muutama illallistapaaminen ystävien kanssa. Kirjoitusviikonloppu. Teen nopean päässälaskun. Mikä olisi annosmäärä, mikäli sallisin itselleni yhden pikkolopullon tai ison lasin viiniä reissun päällä, lentokenttäloungeissa tai ravintolavaunuissa? Sen päälle puoli pulloa viiniä pitkien erityisillallisten oheen ja yksi aperitiivi tai kuohuva juhlatilaisuuksiin? Määrä tuntuu varsin kohtuulliselta. Siinä ei ole mitään ekstraa. Ei saunaoluita. Ei kotona juomista. Eikä yksin sipittämistä. Ei ehkä tarvitse edes mainita, ettei tässä laskutoimituksessa olla lähelläkään määrää, mitä olisin vastaavissa tilanteissa juonut ennen nykyistä alkoholikokeiluani.
Toukokuun saldoksi tulisi päässälaskuni mukaan 48 alkoholiannosta. Se on älyttömän paljon enemmän kuin hankkeeni toisen kvartaalin sallima kymmenen annoksen kuukausimäärä. Mutta se on silti vähemmän kuin yhteiskuntamme laskema naisen suurkulutuksen raja. Turha edes mainita, että se on uskomattoman paljon teelusikallisia. Hiton vaikea tässä on näiden kaukana toisistaan olevien ääripäiden välillä tasapainotella. Parempi siis pysytellä omissa säännöissä. Ainakin koettaa pysyä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Läheisyys
Olotila: Hyvä
____
Takeltelen alkoholiannosten ja niiden mittaamisen järjettömyyden tai järjellisyyden kanssa. On vasta toukokuun viides päivä ja olen käyttänyt jo puolet koko kuukauden sallituista alkoholiannoksista.
Pohdin ihmiselle "oikeaa" alkoholikulutusta sekä laboratorioalan ammattilaisen että alkoholin suurkuluttajan näkökulmasta. Tunnen olevani jakautunut kahtia saman janan molempiin ääripäihin.
Biotieteen dosentti minussa tietää, että alkoholi on myrkky. Ei tarvitse kuin piipahtaa työpaikalla laboratorion puolella ja lukea etanolipullon käyttöturvallisuustiedote. Listaus on merkittävästi dramaattisempi kuin vastaavat tiedotteet monille ihmisten oikeasti pelkäämille myrkyille, joita pyritään välttämään viimeiseen asti. Kun taas alkoholia tavataan kaataa kurkusta alas täysin vapaaehtoisesti. Joku viisas mies, ihan professori muistaakseni, listasi aikanaan etanolinkäytön suositusrajat, mikäli ne johdettaisiin puhtaasti rottakokein tehtyjen turvallisuusmittausten perusteella. Samalla tavoin siis kuin kokeet tehdään muille ihmisen elimistöön päätyville kemikaaleille. Näiden kokeiden perusteella ihmiselle olisi turvallista nauttia vuorokaudessa teelusikallinen viiniä.
Samaan aikaan ihminen on listannut alkoholin suurkulutuksen rajat, joita terveydenhuolto, työterveys etunenässä, käyttää ihmisten alkoholinkulutusta arvioidessaan. Niiden mukaan ihmisen etanolinkulutus on riskissä, mikäli mies nauttii enemmän kuin 24 tai nainen enemmän kuin 16 alkoholiannosta viikossa. Aika hiton monta teelusikallista siis. Nopeasti laskettuna asiantuntijoiden minulle viikossa sallimat 16 viiniannosta vastaisi 384 teelusikallista. Eli käytössä oleva suurkulutuksen raja on yli viisikymmentä kertaa suurempi kuin mitä meidän elimistömme kestäisi etanolia kemiallisesti.
Minä olen juonut tänään puolet mieheni jokiristeilyllä tilaamasta lämmitetystä ja maustetusta oluttuopillisesta (noin 1 annos), neljäsosan valkoviinipullosta kirjallisesti orientoituneen viinibaarin terassilla (pikkasen yli 1 annos) ja puolet viinipullosta kala- ja äyriäismenun oheen pitkällä illallisella (3 annosta). En kadu ainoataan nauttimaani pisaraa. Päivä on ollut erinomaisen onnistunut.
Mietin edessä olevaa toukokuuta. Pitkä helatorstain viikonloppu reissun päällä aikuisen tyttären kanssa. Ainakin yksi työmatka ulkomaille. Iso johtotiimin review illallisineen Suomessa. Entisen oppilaan väitösjuhlat. Muutama illallistapaaminen ystävien kanssa. Kirjoitusviikonloppu. Teen nopean päässälaskun. Mikä olisi annosmäärä, mikäli sallisin itselleni yhden pikkolopullon tai ison lasin viiniä reissun päällä, lentokenttäloungeissa tai ravintolavaunuissa? Sen päälle puoli pulloa viiniä pitkien erityisillallisten oheen ja yksi aperitiivi tai kuohuva juhlatilaisuuksiin? Määrä tuntuu varsin kohtuulliselta. Siinä ei ole mitään ekstraa. Ei saunaoluita. Ei kotona juomista. Eikä yksin sipittämistä. Ei ehkä tarvitse edes mainita, ettei tässä laskutoimituksessa olla lähelläkään määrää, mitä olisin vastaavissa tilanteissa juonut ennen nykyistä alkoholikokeiluani.
Toukokuun saldoksi tulisi päässälaskuni mukaan 48 alkoholiannosta. Se on älyttömän paljon enemmän kuin hankkeeni toisen kvartaalin sallima kymmenen annoksen kuukausimäärä. Mutta se on silti vähemmän kuin yhteiskuntamme laskema naisen suurkulutuksen raja. Turha edes mainita, että se on uskomattoman paljon teelusikallisia. Hiton vaikea tässä on näiden kaukana toisistaan olevien ääripäiden välillä tasapainotella. Parempi siis pysytellä omissa säännöissä. Ainakin koettaa pysyä.
Torstai 4. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Matka
Olotila: Epäsosiaalinen
____
Täytimme mieheni kanssa molemmat viisikymmentä viime vuonna. Saimme lahjaksi veljeltäni ja hänen vaimoltaan yhteisreissun pitkäksi viikonlopuksi Gdanskiin. Saavuimme kauniiseen kaupunkiin tänään illansuussa.
Kerroin matkakumppaneille noin kuukausi sitten alkoholikokeilustani. Ihan yksinkertaisesti pehmittääkseni mahdollista matkalla eteentulevaa kosahdusta. Erityisesti veljelleni tuntuu alkoholi maistuvan. Sanoin, etten ollut juonut pisaraakaan viiteen kuukauteen. "Etkö meinaa juoda vielä Gdanskissakaan?" oli spontaani kysymys.
Ensimmäinen ilta ei ole helppo. Matkaseurue aloittaa kuohuviinillä lentokentällä. Jollei mukaan lasketa jo ennen lentokentälle saapumista nautittuja lasillisia. Koneessa kuluu muutama pikkolopullo viiniä ja kuohuvaa. Ennen ruokaa ehdotetaan aperetiiviä. Puolalaisen perinneillallisen kanssa nautitaan paikallista olutta.
Matkakohde on mainio. Pieni hotelli äärimmäisen kodikas. Ruoka on hyvää ja halpaa. Keskustelut rakentavia, kiivaita ja syvällisiä. Silti tunnen olevani ulkopuolella. En osaa sanoa, johtuuko se siitä, että en juo alkoholia. Vaiko siitä, että ajattelen asiaa enempi vähempi koko ajan ja samalla peilaan alkoholittomuuttani muiden juomiseen.
Korvaavia nautinnontuottajia: Matka
Olotila: Epäsosiaalinen
____
Täytimme mieheni kanssa molemmat viisikymmentä viime vuonna. Saimme lahjaksi veljeltäni ja hänen vaimoltaan yhteisreissun pitkäksi viikonlopuksi Gdanskiin. Saavuimme kauniiseen kaupunkiin tänään illansuussa.
Kerroin matkakumppaneille noin kuukausi sitten alkoholikokeilustani. Ihan yksinkertaisesti pehmittääkseni mahdollista matkalla eteentulevaa kosahdusta. Erityisesti veljelleni tuntuu alkoholi maistuvan. Sanoin, etten ollut juonut pisaraakaan viiteen kuukauteen. "Etkö meinaa juoda vielä Gdanskissakaan?" oli spontaani kysymys.
Ensimmäinen ilta ei ole helppo. Matkaseurue aloittaa kuohuviinillä lentokentällä. Jollei mukaan lasketa jo ennen lentokentälle saapumista nautittuja lasillisia. Koneessa kuluu muutama pikkolopullo viiniä ja kuohuvaa. Ennen ruokaa ehdotetaan aperetiiviä. Puolalaisen perinneillallisen kanssa nautitaan paikallista olutta.
Matkakohde on mainio. Pieni hotelli äärimmäisen kodikas. Ruoka on hyvää ja halpaa. Keskustelut rakentavia, kiivaita ja syvällisiä. Silti tunnen olevani ulkopuolella. En osaa sanoa, johtuuko se siitä, että en juo alkoholia. Vaiko siitä, että ajattelen asiaa enempi vähempi koko ajan ja samalla peilaan alkoholittomuuttani muiden juomiseen.
Keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Tylsä
____
Pyöräilen töistä kotiin. Sää on pitkän kylmän kauden jälkeen kääntymässä kevääksi. iPuhelimeni on kiinni ohjaustangossa ja kuuntelen siitä lataamaani musiikkia satunnaistoistolla. Radion luontoilta ei juuri nyt innosta.
Jenni Vartiaisen laulaa: "ensimmäinen kerta kun nähdään kuivin suin / sua jännitän / paljastuuko etten oo hauska / tyhjästä vain länkytän"
Sanat tuovat mieleeni Matti Nykäsen pari päivää sitten jossakin television tarjoamassa urheilutähtien vertaistukiohjelmassa. Mäkikotka joi illallisella tuoremehua, kun muut starat liputtivät punaviiniään. Joku urheilukollegoista muisti kuulleensa yleisön olleen pahasti närkästyneitä, kun Matti saapui laulukeikalle selvin päin. Porukat olisivat halunneet hillittömyyttä ja törttöilyä.
Siitä kaikestahan alkoholin juomisessa on periaatteessa kysymys. Joko omassa tai toisten. Hulluttelusta. Pään sekoittamisesta. Estojen poistamisesta. Rajojen rikkomisesta. Hillittömyydestä. Hauskuudesta.
Tarve sekoittaa pää ja antaa mennä lienee ihmiselle ominainen piirre. Monesti sen sanotaan olevan yksi seikka, joka erottaa meidät muista eläimistä. En tiedä, onko se oikeasti täysin totta. Pidän eläimistä, mutten tunne ketään heistä niin hyvin, että osaisin sanoa, joisivatko he perjantaipullon, mikäli heillä olisi siihen mahdollisuus. Rottiahan on toki tutkittu ja heistä on saatu jalostettua eri tavalla alkoholisoituneita versioita. Kuten meistä ihmisistäkin on ajan saatossa syntynyt.
Mutta oli sitten eläimillä taipumusta tykätä alkoholista tai ei, meiltä ihmisiltä se halu kyllä löytyy. Lukuunottamatta sitä pientä osajoukkoa, joka on päättynyt pysyä absolutisteina syystä, että pelkää kontrollinsa pettävän. Loput juuri haluavatkin sen pettävän.
Muotoja rajoittamattomaan hauskanpitoon on useita. Osa tykkää juoda kotona kalsarikännit, koska mokaaminen muiden silmissä ei tunnu miellyttävältä. Suurempi osa juo kuitenkin seurassa. Pienemmässä tai suuremmassa. Useammin tai harvemmin. Kotioloissa tai ravintolassa. Arkena tai juhlassa. Tapoja löytyy. Niissä yhdistyy kuitenkin halu pitää hauskaa yhdessä. Päästää irti yhdessä.
Juuri sitä minä tällä hetkellä kaipaan. Niin paljon, että Jenni Vartiaisen laulun sanat sattuvat. Minäkin haluaisin olla hauska. Ja pelkään, etten koskaan enää ole.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Tylsä
____
Pyöräilen töistä kotiin. Sää on pitkän kylmän kauden jälkeen kääntymässä kevääksi. iPuhelimeni on kiinni ohjaustangossa ja kuuntelen siitä lataamaani musiikkia satunnaistoistolla. Radion luontoilta ei juuri nyt innosta.
Jenni Vartiaisen laulaa: "ensimmäinen kerta kun nähdään kuivin suin / sua jännitän / paljastuuko etten oo hauska / tyhjästä vain länkytän"
Sanat tuovat mieleeni Matti Nykäsen pari päivää sitten jossakin television tarjoamassa urheilutähtien vertaistukiohjelmassa. Mäkikotka joi illallisella tuoremehua, kun muut starat liputtivät punaviiniään. Joku urheilukollegoista muisti kuulleensa yleisön olleen pahasti närkästyneitä, kun Matti saapui laulukeikalle selvin päin. Porukat olisivat halunneet hillittömyyttä ja törttöilyä.
Siitä kaikestahan alkoholin juomisessa on periaatteessa kysymys. Joko omassa tai toisten. Hulluttelusta. Pään sekoittamisesta. Estojen poistamisesta. Rajojen rikkomisesta. Hillittömyydestä. Hauskuudesta.
Tarve sekoittaa pää ja antaa mennä lienee ihmiselle ominainen piirre. Monesti sen sanotaan olevan yksi seikka, joka erottaa meidät muista eläimistä. En tiedä, onko se oikeasti täysin totta. Pidän eläimistä, mutten tunne ketään heistä niin hyvin, että osaisin sanoa, joisivatko he perjantaipullon, mikäli heillä olisi siihen mahdollisuus. Rottiahan on toki tutkittu ja heistä on saatu jalostettua eri tavalla alkoholisoituneita versioita. Kuten meistä ihmisistäkin on ajan saatossa syntynyt.
Mutta oli sitten eläimillä taipumusta tykätä alkoholista tai ei, meiltä ihmisiltä se halu kyllä löytyy. Lukuunottamatta sitä pientä osajoukkoa, joka on päättynyt pysyä absolutisteina syystä, että pelkää kontrollinsa pettävän. Loput juuri haluavatkin sen pettävän.
Muotoja rajoittamattomaan hauskanpitoon on useita. Osa tykkää juoda kotona kalsarikännit, koska mokaaminen muiden silmissä ei tunnu miellyttävältä. Suurempi osa juo kuitenkin seurassa. Pienemmässä tai suuremmassa. Useammin tai harvemmin. Kotioloissa tai ravintolassa. Arkena tai juhlassa. Tapoja löytyy. Niissä yhdistyy kuitenkin halu pitää hauskaa yhdessä. Päästää irti yhdessä.
Juuri sitä minä tällä hetkellä kaipaan. Niin paljon, että Jenni Vartiaisen laulun sanat sattuvat. Minäkin haluaisin olla hauska. Ja pelkään, etten koskaan enää ole.
Maanantai 1. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Yksinäinen
____
On Vappu-päivä. Istun kalliolla ja katselen Itämerta. Sata kilometriä lännempänä istutaan myös kalliolla ja katsotaan samaa merta. Ullanlinnanmäellä on ihmisiä kymmeneniä tuhansia. He kaikki juovat alkoholia. Minä olen yksin. Juon simaa.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Yksinäinen
____
On Vappu-päivä. Istun kalliolla ja katselen Itämerta. Sata kilometriä lännempänä istutaan myös kalliolla ja katsotaan samaa merta. Ullanlinnanmäellä on ihmisiä kymmeneniä tuhansia. He kaikki juovat alkoholia. Minä olen yksin. Juon simaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)