Alkoholiannokset: 1
Korvaavia nautinnontuottajia: Juhlapöhinä
Olotila: Itkuinen
____
On väitösperjantai ja minut on kutsuttu karonkan jatkoille. Väittelijä ei ole oma oppilas eikä edes yhteistyökumppani. Hänen ohjaajansa on entinen kollegani. Olimme työkavereita kuutisen vuotta.
Sattuman kautta kampaajana toimiva ystävättäreni pistäytyy Helsingissä juuri tänään. Parin tunnin mittaisen terapiatapaamisen jälkeen pääni ulkopuolella on komea lettinuttura ja sisäpuolella seesteinen olo. Puen päälle pari vuotta sitten minulle mittaan ommellun iltapuvun. Se kinnaa epämiellyttävästi keskivartalon kohdalta. Nappaan vielä kainaloon tohtorinhatun. Näin kuuluu tehdä akateemisten pömpöösisääntöjen mukaan.
Olen päättänyt mennä juhliin autolla. Se toimii samalla näppäränä keinona päästä kotiin sekä valkoisena valheena alkoholittomuudestani. Olen aiemmin miettinyt, että juuri tämä ilta on yksi niistä, joissa en tarvitse alkoholia. Paikalla on paljon entisiä työkavereita, joita on kiva nähdä. Ilmassa on pöhinää, jonka vain väitösjuhla kykenee luomaan.
Olen väärässä. Karonkan jatkoilla kohtuukokoinen vierasjoukkio ohjataan odottamaan pariakymmentä karonkassa virallisesti juhlivaa suureen saliin. Tarjolla on salaattia, viiniä ja olutta. Pöydät on katettu valkoisin liinoin. Salissa ei ole taustamusiikkia. Ilmassa lilluu vaivaantunut hiljaisuus, jota yritetään täyttää kevyellä small talkilla. Otan yhden pienen viinilasillisen salaattilautasen oheen. Toivon sen tuovan ilmaa keskustelun siipien alle. Se ei riitä. Pinnalliset jutut pyörivät entisen työpaikan asioissa. Kipeät muistot uivat mieleen. Yritän kysellä, mitä muuta kuuluu. Työpaikkavertailu alkaa muistuttaa kilpavarustelua. Iltapuku ahdistaa päällä. Käyn naistenhuoneessa noin puolitoista tuntia yritettyäni ja totean, etten selviä tästä ilman alkoholia. Päätän lähteä ajamaan kotiin ennen kuin juhlakalu edes saapuu paikalle. Pyydän ystävätärtä välittämään pahoitteluni ja kertomaan, että aloin voida huonosti. Sehän on totta.
Itken auton ratissa, kun ajan kotiin. Tässäkö on minun tuleva elämäni? En pärjää vaikeissa sosiaalisissa tilanteissa. En lähde enää juhliin. En halua tavata ihmisiä. Erakoidun.
Mietin kotona odottavia miestäni ja tytärtä. Ajattelen päivällä tapaamaani ystävätärtä. On olemassa ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla. Myös alkoholitta. Joiden kanssa haluan olla. Siinäkö on tulevan elämäni ydin? Valitussa sosiaalisessa pienessä ympyrässä? Vai onko minulla mahdollisuus oppia minglaamaan ilman alkoholin rentouttavaa, rajoja rikkovaa, siipiä antavaa ja itsetuntoa kohottavaa voimaa? Juuri tänään minun on hyvin vaikea uskoa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti