Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Uinti
Olotila: Syksyinen
____
Kun nousen joesta, olotila on hyvä. Vaihdan vaatteet jäisellä laiturilla. Ainoa elävä olento näköpiirissä on urossorsa, joka tuijottaa minua muutaman metrin päästä. Sen täytyy miettiä muuttoa etelään. Minä jatkan pyörällä töihin. Olen vaihtanut viikonloppuna Ainoon nastarenkaat.
Raitistuneita alkoholisteja tuntuu yhdistävän ainakin kaksi korvaavaa nautinnontuottajaa. Toinen on kylmään veteen itsensä dippaaminen, toinen makean puputtaminen, oli se sitten jäätelöä, leivoksia, pullaa tai kakkua. Taustalta täytyy löytyä biokemiallinen syy. En jaksa miettiä, mikä se on.
Sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Kirja
Olotila: Väsynyt
____
Ostan aktikvariaatista Lilli Loiri-Sepän koostaman kirjan Selviämistarinoita, jossa yhdeksäntoista alkoholiongelmaista alkoholistia kertoo oman selviytymistarinansa. Kirjan parissa viikonloppu soljuu nopeasti, olotila ei kuitenkaan parane, ehkä jopa aavistuksen päinvastoin. Yöuniin ui pitkästä aikaa ahdistus.
Kirjan henkilöistä osa kertoo tarinansa omalla nimellään, osa pysyy nimettömänä. Porukassa on sekä miehiä että naisia ja sieltä löytyy lääkäriä, näyttelijää, muusikkoa, graafikkoa, urheilijaa, yliopistolehtoria, toimitusjohtajaa sekä kirjailijaa.
Tarinat koskettavat ja ne laittavat ajattelemaan. Jälleen. Alan olla väsynyt analysointiin. Ottaisin mielelläni vastaan päivän, jolloin ei tarvitsisi pohtia minuutta viinilasissa. Viikkokaan ei haittaisi. Eikä vuosi. Tai kymmenen.
Aikajänne kirjan tarinoissa koskee erityisesti. Minä kuvittelen olevani hyvässä hapessa, kun olen saamassa pakettiin vuoden mittaisen hankkeeni. Kattia kanssa. Olen pitkän matkan alkumetreillä. Luen raitistuneen miehen tunteita sosiaalisen elämän muutoksessa. Ensimmäiset pari kolme vuotta olivat kuulemma vaikeimmat. Luen kolmekymmentäseitsemän vuotta raittiina pysyneen miehen arjesta, jossa jokainen päivä on yhä edelleen taistelua, alkoholiako vaiko ei.
Poimin tarinoista alkoholin erityispiirteitä naisen kohdalla, sekä biologisesti että kulttuurillisesti. En pidä siitä, mitä luen. Alleviivan täkyjä alkoholittomaan arkeen sekä erityisesti sosiaaliseen elämään. Tykkään kommentista, että sosiaalisissa tilanteissa kukaan ei oikeasti kiinnitä huomiota, mitä sinä juot, jollet tuo sitä itse esille. Vertaan kertomusten päähenkilöiden avoimuutta ja ympäröivän maailman suhdetta raitistumiseen. Silmät kyyneltyvät pariin otteeseen, kun sivuja kertyy lisää. Raivostuminen on silti herkistymistä yleisempi tunne. Samaistuminen on kaikkein yleisin.
Korvaavia nautinnontuottajia: Kirja
Olotila: Väsynyt
____
Ostan aktikvariaatista Lilli Loiri-Sepän koostaman kirjan Selviämistarinoita, jossa yhdeksäntoista alkoholiongelmaista alkoholistia kertoo oman selviytymistarinansa. Kirjan parissa viikonloppu soljuu nopeasti, olotila ei kuitenkaan parane, ehkä jopa aavistuksen päinvastoin. Yöuniin ui pitkästä aikaa ahdistus.
Kirjan henkilöistä osa kertoo tarinansa omalla nimellään, osa pysyy nimettömänä. Porukassa on sekä miehiä että naisia ja sieltä löytyy lääkäriä, näyttelijää, muusikkoa, graafikkoa, urheilijaa, yliopistolehtoria, toimitusjohtajaa sekä kirjailijaa.
Tarinat koskettavat ja ne laittavat ajattelemaan. Jälleen. Alan olla väsynyt analysointiin. Ottaisin mielelläni vastaan päivän, jolloin ei tarvitsisi pohtia minuutta viinilasissa. Viikkokaan ei haittaisi. Eikä vuosi. Tai kymmenen.
Aikajänne kirjan tarinoissa koskee erityisesti. Minä kuvittelen olevani hyvässä hapessa, kun olen saamassa pakettiin vuoden mittaisen hankkeeni. Kattia kanssa. Olen pitkän matkan alkumetreillä. Luen raitistuneen miehen tunteita sosiaalisen elämän muutoksessa. Ensimmäiset pari kolme vuotta olivat kuulemma vaikeimmat. Luen kolmekymmentäseitsemän vuotta raittiina pysyneen miehen arjesta, jossa jokainen päivä on yhä edelleen taistelua, alkoholiako vaiko ei.
Poimin tarinoista alkoholin erityispiirteitä naisen kohdalla, sekä biologisesti että kulttuurillisesti. En pidä siitä, mitä luen. Alleviivan täkyjä alkoholittomaan arkeen sekä erityisesti sosiaaliseen elämään. Tykkään kommentista, että sosiaalisissa tilanteissa kukaan ei oikeasti kiinnitä huomiota, mitä sinä juot, jollet tuo sitä itse esille. Vertaan kertomusten päähenkilöiden avoimuutta ja ympäröivän maailman suhdetta raitistumiseen. Silmät kyyneltyvät pariin otteeseen, kun sivuja kertyy lisää. Raivostuminen on silti herkistymistä yleisempi tunne. Samaistuminen on kaikkein yleisin.
Keskiviikko 25. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Apea
____
Kuulen alkoholisminsa myöntäneen tuttavan suusta uuden alkoholiongelman määritelmän: Jos juominen tuo enemmän surua ja häpeää kuin iloa ja vapautta, on ongelma.
Suru: Juomiseni on tuottanut paljon surua. Vielä enemmän läheisilleni kuin itselleni. Ehkä siitä yksinkertaisesta syystä, että surun hetkinä on itse ollut tilassa, jossa surua ei ole kykennyt rekisteröimään. Viimeiseen vuoteenkin on liittynyt paljon peilattua surua ja uskomaton määrä kyyneleitä. Ilman alkoholia niitä tuskin olisi vuodatettu.
Häpeä: Tämä osa alkoholinjuontia on se, josta ei puhuta ja josta ei haluta puhua. En ole tässä poikkeus. Onneksi ihmisen biologia toimii häpeä häviöksi ja ei-toivotut asiat tupataan unohtamaan. Niin minullekin olen käynyt. Muistan sähellyksiä sieltä täältä. Lähes kaikki liittyvät pitkien iltojen aikaisiin aamuihin. Viimeisimpänä työpaikalla järjestämieni viisikymppisten saunajatkot, joissa kaadoin elämäntuskaani kyynelten kera entisille työkavereille. Sama tarina toistui sen seitsemän kertaa. Hyvin muistan myös kesäöisen paluun pyörällä tuttavien puutarhajuhlasta ja pöllähdyksen nokkosten täyttämään ojaan oksennuksen lentäessä stongan yli. Seuraavana aamuna tein päätöksen rajoittaa juomista ja onnistuin olemaan alkoholitta kaksi päivää. Minä en tiedä, miten hävettävä olen umpihumalassa ollut, mutta mikäli tytärtäni on uskominen, hyvin hävettävä. Ja minä häpeän.
Ilo: Mutta juominen on tuonut myös paljon iloa. Mikäli ilon määrää mittaa puhtaan analyyttisesti, se on useimmiten sijoittunut juomisen odottamiseen, ajatukseen tulevasta juhlasta tai tapahtumasta, sekä tunteihin, jolloin humala on ollut nousussa eli muutamien ensimmäisten lasillisten kohdalle. Iloisia hetkiä olisi listattavaksi lähes loputtomiin. Väitösjuhla, viisikymppiset, tunnelijuoksumatka Tukholmaan, Baaripähkinän suomenmestaruusristeily, lapsen yo-juhlat, häät ja niiden jatkot, yksitoista peräkkäistä vappuvastaanottoa puutarhassamne, elävien kuolleiden yön kolmekymppiset, hiihtolomien päätösviikonloput viiden tähden kodalla, juhannukset maaseutusukulaisissa ja perjantai-illat miehen kanssa aterioiden, kun lapset olivat pienenä vetäytyneet nukkumaan.
Vapaus: Alkoholi on nostanut minut stressin yläpuolelle lukuisia kertoja työpäivän jälkeen. Se on vaimentanut ulkomaisten kollegoiden idioottimaiselta tuntuvaa jankkaamista, se on hoitanut selkäänpuukotuksen aiheuttamaa haavaa ja puskuroinut deadlinejen venymistä. Päivätyön lisäksi se on antanut ilmaa siipien alle kirjailijana. Se on rentouttanut oudoissa tilaisuuksissa, joissa ei le tuntenut ketään ja luonut ensimmäiset sanat, kun ei ole tiennyt, mitä sanoa.
Minulla ei ole mitään keinoa laittaa näitä neljää palikkaa kahteen vaakakuppiin, suru-häpeä ja ilo-vapaus, nähdäkseni kumpi vaakakupeista on raskaampi. Minulla on kuitenkin kaikki syy uskoa, että ensimmäiset punnukset painavat enemmän. Siksihän minä juuri tässä tänäänkin tätä kirjoitan.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Apea
____
Kuulen alkoholisminsa myöntäneen tuttavan suusta uuden alkoholiongelman määritelmän: Jos juominen tuo enemmän surua ja häpeää kuin iloa ja vapautta, on ongelma.
Suru: Juomiseni on tuottanut paljon surua. Vielä enemmän läheisilleni kuin itselleni. Ehkä siitä yksinkertaisesta syystä, että surun hetkinä on itse ollut tilassa, jossa surua ei ole kykennyt rekisteröimään. Viimeiseen vuoteenkin on liittynyt paljon peilattua surua ja uskomaton määrä kyyneleitä. Ilman alkoholia niitä tuskin olisi vuodatettu.
Häpeä: Tämä osa alkoholinjuontia on se, josta ei puhuta ja josta ei haluta puhua. En ole tässä poikkeus. Onneksi ihmisen biologia toimii häpeä häviöksi ja ei-toivotut asiat tupataan unohtamaan. Niin minullekin olen käynyt. Muistan sähellyksiä sieltä täältä. Lähes kaikki liittyvät pitkien iltojen aikaisiin aamuihin. Viimeisimpänä työpaikalla järjestämieni viisikymppisten saunajatkot, joissa kaadoin elämäntuskaani kyynelten kera entisille työkavereille. Sama tarina toistui sen seitsemän kertaa. Hyvin muistan myös kesäöisen paluun pyörällä tuttavien puutarhajuhlasta ja pöllähdyksen nokkosten täyttämään ojaan oksennuksen lentäessä stongan yli. Seuraavana aamuna tein päätöksen rajoittaa juomista ja onnistuin olemaan alkoholitta kaksi päivää. Minä en tiedä, miten hävettävä olen umpihumalassa ollut, mutta mikäli tytärtäni on uskominen, hyvin hävettävä. Ja minä häpeän.
Ilo: Mutta juominen on tuonut myös paljon iloa. Mikäli ilon määrää mittaa puhtaan analyyttisesti, se on useimmiten sijoittunut juomisen odottamiseen, ajatukseen tulevasta juhlasta tai tapahtumasta, sekä tunteihin, jolloin humala on ollut nousussa eli muutamien ensimmäisten lasillisten kohdalle. Iloisia hetkiä olisi listattavaksi lähes loputtomiin. Väitösjuhla, viisikymppiset, tunnelijuoksumatka Tukholmaan, Baaripähkinän suomenmestaruusristeily, lapsen yo-juhlat, häät ja niiden jatkot, yksitoista peräkkäistä vappuvastaanottoa puutarhassamne, elävien kuolleiden yön kolmekymppiset, hiihtolomien päätösviikonloput viiden tähden kodalla, juhannukset maaseutusukulaisissa ja perjantai-illat miehen kanssa aterioiden, kun lapset olivat pienenä vetäytyneet nukkumaan.
Vapaus: Alkoholi on nostanut minut stressin yläpuolelle lukuisia kertoja työpäivän jälkeen. Se on vaimentanut ulkomaisten kollegoiden idioottimaiselta tuntuvaa jankkaamista, se on hoitanut selkäänpuukotuksen aiheuttamaa haavaa ja puskuroinut deadlinejen venymistä. Päivätyön lisäksi se on antanut ilmaa siipien alle kirjailijana. Se on rentouttanut oudoissa tilaisuuksissa, joissa ei le tuntenut ketään ja luonut ensimmäiset sanat, kun ei ole tiennyt, mitä sanoa.
Minulla ei ole mitään keinoa laittaa näitä neljää palikkaa kahteen vaakakuppiin, suru-häpeä ja ilo-vapaus, nähdäkseni kumpi vaakakupeista on raskaampi. Minulla on kuitenkin kaikki syy uskoa, että ensimmäiset punnukset painavat enemmän. Siksihän minä juuri tässä tänäänkin tätä kirjoitan.
Maanantai 23. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 2
Korvaavia nautinnontuottajia: Loungen rottinkinen keinutuoli
Olotila: Yksinäinen
____
Näen unta ensimmäisestä AA-kokouksestani. Kun herään, muistan unen pienintä yksityiskohtaa myöten. Tämä voi johtua kevyestä unesta, jota nukun aikaisen lennolle herätyksen vuoksi. Tai sitten ajatus kokouksesta on niin mullistava. Tiedä häntä. Joka tapauksessa epämiellyttävä tunne puristaa sielua, kun avaan silmäni. Käyttäydyn kokouksessa idioottimaisesti ja minua ojennetaan sen jälkeen nöyryyttävästi. Jopa unessa tunne kääntää mahan ylösalaisin ja nostaa iholle kylmän hien.
Hereillä jatkan pohdintaani. Ymmärrän että nimettömien alkoholistien kerho on nimensä mukaisesti nimetön. Sen säännöissä kielletään kerhon näkemyksien kertominen, mainostaminen tai julkinen ohjeistaminen. Kenenkään ei pidä julkisesti julistautua käyvänsä kokouksissa. Ymmärrän toki tarpeen näille säännöille. Alkoholiongelmassa liikutaan äärimmäisen haavoittuvuuden alueella. Anonyymihän minäkin olen. Toisaalta hiljaisuudella on kääntöpuolensakin. Otan esimerkiksi itseni.
Minulla on alkoholiongelma. Ystäväpiiri on täynnä alkoholin suurkuluttajia ja ympäröivä sosiaalinen elämä alkoholin värittämä. On hyvin vaikeaa, jollei mahdotonta, löytää läheltä vertaistukea alkoholinjuonnin vähentämiselle tai lopettamiselle. Olen toki kuullut AA-kerhosta, mutta mielikuvani siitä on harmaa, vino ja vähän pelottavakin. Työterveyshuolto ei kyennyt korjaamaan mielikuvaani. Olisiko syynä tiedon puute?
Olen aina ollut kiinnostunut mielikuvista ja niiden syntymekanismista. Osa syntyneistä mielikuvista on helppo uskoa, kuten että Paavo Väyrynen on suhteellisuuden tajun menettänyt idiootti ja Donald Trump on seitsemänkymmentävuotias kiukutteleva lapsi. Osa mielikuvista on huterampia, kuten että suomalaiset ovat maailman kateellisin kansa tai globaali kehitys on edistystä. Mielikuvat elävät tiukassa. Mikäli henkilö leimautuu pahaksi, esimerkiksi rikosepäilyn takia, ei hänen syyttömäksi todistamisensa yleensä riitä poistamaan mielikuvaa.
En osaa sanoa, mistä mielikuvani AA-kerhosta on peräisin? Ainakin se on vanha. Siihen liittyy amerikkaisia elokuvia ja tv-sarjoja sekä suomalaisia sketsejä. Sitä värittää alkoholistiksi luokittelemieni sukulaismiesten halventavat kommenttit. Oman mielikuvani oikaisemiseksi ei tässä tapauksessa tarvita paljoakaan. Jossakin tuolla lymyävien kaappijuoppojen mielikuvien vinoudesta tai sen korjaamisesta en valitettavasti pysty sanomaan samaa.
Korvaavia nautinnontuottajia: Loungen rottinkinen keinutuoli
Olotila: Yksinäinen
____
Näen unta ensimmäisestä AA-kokouksestani. Kun herään, muistan unen pienintä yksityiskohtaa myöten. Tämä voi johtua kevyestä unesta, jota nukun aikaisen lennolle herätyksen vuoksi. Tai sitten ajatus kokouksesta on niin mullistava. Tiedä häntä. Joka tapauksessa epämiellyttävä tunne puristaa sielua, kun avaan silmäni. Käyttäydyn kokouksessa idioottimaisesti ja minua ojennetaan sen jälkeen nöyryyttävästi. Jopa unessa tunne kääntää mahan ylösalaisin ja nostaa iholle kylmän hien.
Hereillä jatkan pohdintaani. Ymmärrän että nimettömien alkoholistien kerho on nimensä mukaisesti nimetön. Sen säännöissä kielletään kerhon näkemyksien kertominen, mainostaminen tai julkinen ohjeistaminen. Kenenkään ei pidä julkisesti julistautua käyvänsä kokouksissa. Ymmärrän toki tarpeen näille säännöille. Alkoholiongelmassa liikutaan äärimmäisen haavoittuvuuden alueella. Anonyymihän minäkin olen. Toisaalta hiljaisuudella on kääntöpuolensakin. Otan esimerkiksi itseni.
Minulla on alkoholiongelma. Ystäväpiiri on täynnä alkoholin suurkuluttajia ja ympäröivä sosiaalinen elämä alkoholin värittämä. On hyvin vaikeaa, jollei mahdotonta, löytää läheltä vertaistukea alkoholinjuonnin vähentämiselle tai lopettamiselle. Olen toki kuullut AA-kerhosta, mutta mielikuvani siitä on harmaa, vino ja vähän pelottavakin. Työterveyshuolto ei kyennyt korjaamaan mielikuvaani. Olisiko syynä tiedon puute?
Olen aina ollut kiinnostunut mielikuvista ja niiden syntymekanismista. Osa syntyneistä mielikuvista on helppo uskoa, kuten että Paavo Väyrynen on suhteellisuuden tajun menettänyt idiootti ja Donald Trump on seitsemänkymmentävuotias kiukutteleva lapsi. Osa mielikuvista on huterampia, kuten että suomalaiset ovat maailman kateellisin kansa tai globaali kehitys on edistystä. Mielikuvat elävät tiukassa. Mikäli henkilö leimautuu pahaksi, esimerkiksi rikosepäilyn takia, ei hänen syyttömäksi todistamisensa yleensä riitä poistamaan mielikuvaa.
En osaa sanoa, mistä mielikuvani AA-kerhosta on peräisin? Ainakin se on vanha. Siihen liittyy amerikkaisia elokuvia ja tv-sarjoja sekä suomalaisia sketsejä. Sitä värittää alkoholistiksi luokittelemieni sukulaismiesten halventavat kommenttit. Oman mielikuvani oikaisemiseksi ei tässä tapauksessa tarvita paljoakaan. Jossakin tuolla lymyävien kaappijuoppojen mielikuvien vinoudesta tai sen korjaamisesta en valitettavasti pysty sanomaan samaa.
Sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Metsä
Olotila: Reipas
____
Laitan perheelle ja vanhalle äidille sunnuntaiaamupalaa. Leikkaan kovakuorista maalaisleipää ja veitsi lipsahtaa peukaloon. Pieni pala sormenpään ihoa irtoaa. Kiirehdin lääkekaapille etsimään laastaria. Yläkaappi on täysin myllätty, eikä laastaria löydy. Haen keittiöjakkaran ja kiipeän paremmalle näköalapaikalle. Lääkekaapin uumenista löytyy tyhjä tupakka-aski. Joku muukin tässä perheessä harrastaa paheitaan salassa.
Päädyn vertaamaan tupakointia ja alkoholinjuontia toisiinsa. Typeräähän se on. Tiedän. Mutta nyt en puhukaan nautintoaineen kemiasta, sen terveysvaikutuksista tai edes riippuvuudesta. Puhun tupakointi- ja alkoholikulttuurista sekä niihin liittyvästä nautintoaineesta luopumisesta.
Kun tupakoitsija päättää lopettaa polttamisen, hänelle on tarjolla useita korvikkeita. Niitä on jopa monissa eri muodoissa, purukumina tai vaikkapa laastareina. Tupakankorvikkeista on tullut iso business. Mutta missä ovat alkoholin korvikkeet? Niitä ei ole.
Eräs entinen tupakoitsija kaivoi eilisessä Eino Leino seuran juhlahumussa taskustaan erillispakatun laatusikarin. Mies kertoi lopettaneensa tupakoinnin neljä vuotta aiemmin. "Enää nautin näitä havannalaisia tärkeimmissä tilaisuuksissa." Mikäli kohtuukäyttö on mahdollista entiselle tupakoitsijalle, onko se sitä myös ex-ongelmajuojalle? Toivottavasti.
Mutta entä isommassa kuvassa? Yhden ihmisen yläpuolella? Kokonaisessa paheita harrastavassa kulttuurissa?
Minä muistan hyvin vielä aikaa, kun tupakointi oli voimissaan. 1970- ja 80-luvuilla kaikki hauskat ihmiset polttivat. Minäkin hakeuduin opiskeluaikana tupakoivien ihmisten seuraan, vaikken itse sauhutellut. Tupakointi oli sallittu kaikkialla, työpaikoilla, ravintoloissa ja kodeissa. Ja vielä aikana, jolloin tupakointi siirrettiin pois toimistoista, oli työpaikkojen tupakointipisteissä aina parhaat jutut ja mielenkiintoisimmat ihmiset. Sitten tilanne alkoi pikku hiljaa muuttua. Tänä päivänä tupakointi ei ole enää glorifioitua ja coolia toimintaa. Se on ennemminkin epäonnistuneiden luusereiden tapa tuhota oma terveytensä.
En voi olla miettimättä, voisiko alkoholinkäytölle käydä samoin. Voisiko kaikkien hauskojen ihmisten sosiaalinen hippalointi muuttua kulttuurillisesti väheksyttäväksi toiminnaksi? Ja mitä pitäisi yhteiskunnassa tapahtua, että näin kävisi? Mielenkiintoisia kysymyksiä. Mahdottomia vastata. Kyynisyys minussa jopa epäilee asiaa. Biologinen eläin nimeltä ihminen kun on aina halunnut löytää tavan sekoittaa päänsä ja todennäköisesti haluaa löytää sen jatkossakin.
Korvaavia nautinnontuottajia: Metsä
Olotila: Reipas
____
Laitan perheelle ja vanhalle äidille sunnuntaiaamupalaa. Leikkaan kovakuorista maalaisleipää ja veitsi lipsahtaa peukaloon. Pieni pala sormenpään ihoa irtoaa. Kiirehdin lääkekaapille etsimään laastaria. Yläkaappi on täysin myllätty, eikä laastaria löydy. Haen keittiöjakkaran ja kiipeän paremmalle näköalapaikalle. Lääkekaapin uumenista löytyy tyhjä tupakka-aski. Joku muukin tässä perheessä harrastaa paheitaan salassa.
Päädyn vertaamaan tupakointia ja alkoholinjuontia toisiinsa. Typeräähän se on. Tiedän. Mutta nyt en puhukaan nautintoaineen kemiasta, sen terveysvaikutuksista tai edes riippuvuudesta. Puhun tupakointi- ja alkoholikulttuurista sekä niihin liittyvästä nautintoaineesta luopumisesta.
Kun tupakoitsija päättää lopettaa polttamisen, hänelle on tarjolla useita korvikkeita. Niitä on jopa monissa eri muodoissa, purukumina tai vaikkapa laastareina. Tupakankorvikkeista on tullut iso business. Mutta missä ovat alkoholin korvikkeet? Niitä ei ole.
Eräs entinen tupakoitsija kaivoi eilisessä Eino Leino seuran juhlahumussa taskustaan erillispakatun laatusikarin. Mies kertoi lopettaneensa tupakoinnin neljä vuotta aiemmin. "Enää nautin näitä havannalaisia tärkeimmissä tilaisuuksissa." Mikäli kohtuukäyttö on mahdollista entiselle tupakoitsijalle, onko se sitä myös ex-ongelmajuojalle? Toivottavasti.
Mutta entä isommassa kuvassa? Yhden ihmisen yläpuolella? Kokonaisessa paheita harrastavassa kulttuurissa?
Minä muistan hyvin vielä aikaa, kun tupakointi oli voimissaan. 1970- ja 80-luvuilla kaikki hauskat ihmiset polttivat. Minäkin hakeuduin opiskeluaikana tupakoivien ihmisten seuraan, vaikken itse sauhutellut. Tupakointi oli sallittu kaikkialla, työpaikoilla, ravintoloissa ja kodeissa. Ja vielä aikana, jolloin tupakointi siirrettiin pois toimistoista, oli työpaikkojen tupakointipisteissä aina parhaat jutut ja mielenkiintoisimmat ihmiset. Sitten tilanne alkoi pikku hiljaa muuttua. Tänä päivänä tupakointi ei ole enää glorifioitua ja coolia toimintaa. Se on ennemminkin epäonnistuneiden luusereiden tapa tuhota oma terveytensä.
En voi olla miettimättä, voisiko alkoholinkäytölle käydä samoin. Voisiko kaikkien hauskojen ihmisten sosiaalinen hippalointi muuttua kulttuurillisesti väheksyttäväksi toiminnaksi? Ja mitä pitäisi yhteiskunnassa tapahtua, että näin kävisi? Mielenkiintoisia kysymyksiä. Mahdottomia vastata. Kyynisyys minussa jopa epäilee asiaa. Biologinen eläin nimeltä ihminen kun on aina halunnut löytää tavan sekoittaa päänsä ja todennäköisesti haluaa löytää sen jatkossakin.
Perjantai 20. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 4
Korvaavia nautinnontuottajia: Tapaaminen
Olotila: Pohtiva
____
Tapaan Juhani Seppäsen etelähelsinkiläisessä kulttuurieliittikuppilassa. "Selvästi juovuksissa" kirjan alkoholittomuutta ei enää ole selvästi olemassa. Työterveyslääkäri juo tapaamisemme aikana vauhdilla, johon tuskin minä kykenin vauhdikkaimpina aikoinani. Puhumme enemmän hänestä kuin minusta. Niin kuuluukin olla. Yksi kommentti omasta hankkeestani jää kuitenkin soimaan korviini.
"Ai sä otat?" Seppänen kysyy, kun tilaan 12cl valkkaria. "Etkö olekaan kokonaan lopettanut?" Kerron hankkeeni olevan kohtuullistaa ongelmajuomiseni pieniin mittoihin. "Että vaikeimman sitten valitsit."
Miksi kohtuullistaminen on vaikeaa? Mikä siinä on vaikeaa?
Mikäli alkoholinjuonnin lopettaa kokonaan, käytösmalli muuttuu selkeästi. Kaikkeen alkoholiin sanotaan "ei". Sosiaalista elämää suunataan usein alkoholittomaan suuntaan. Avoimesti puhutaan valinnasta, joka ympäröivän maailman on helppo ymmärtää, joskaan ei aina hyväksyä.
Kun alkoholinjuonnin vähentää minimiin, käytösmalliin jää veteen piirretty viiva. Mikä on vähän? Mikä on liikaa? Tavoite vaatii äärimmäistä itsekontrollia, jossa käytettyjen alkoholiannosten laskeminen auttaa. Tämän lisäksi ympäröivän maailman on vaikea ymmärtää, missä mennään. Eikö se olekaan lopettanut? Onkohan se nyt retkahtanut? Puhumattakaan muiden haluista. Kai sä nyt yhden vielä voit ottaa? Juuri retkahtamisvaara on tässä mallissa suurempi kuin täysraittiudessa. Muutaman lasillisen tuoma euforia kun muistuttaa menneestä. Absolutistilla on mahdollisuus pikku hiljaa alkaa unohtaa, miltä todellisuuden yläpuolelle nouseminen tuntuikaan. Juuri siinä, 24cl hyvää valkoviiniä nautittineena on kohtuullistamishankkeeni kipupiste. Miten onnistun olemaan ottamatta lisää?
Poistun Etelä-Helsingistä alkoholimarketin kautta. En ole pistäytynyt kyseisessä kaupassa moneen kuukauteen. Tunne on outo. Jono kassalla pitkä. On perjantai-ilta. Olemme miehen kanssa pitkästä aikaa kahden. Syömme sushia. Ostan uuden maailman valkoviinihyllyltä pullon, jonka tarrassa lukee "lighter in alcohol - full flavour". Puhelimeni appin mukaan olen käyttänyt lokakuussa alkoholia alle 15 annosta. Tänään on hyvä ilta nauttia muutama lasillinen lisää.
Korvaavia nautinnontuottajia: Tapaaminen
Olotila: Pohtiva
____
Tapaan Juhani Seppäsen etelähelsinkiläisessä kulttuurieliittikuppilassa. "Selvästi juovuksissa" kirjan alkoholittomuutta ei enää ole selvästi olemassa. Työterveyslääkäri juo tapaamisemme aikana vauhdilla, johon tuskin minä kykenin vauhdikkaimpina aikoinani. Puhumme enemmän hänestä kuin minusta. Niin kuuluukin olla. Yksi kommentti omasta hankkeestani jää kuitenkin soimaan korviini.
"Ai sä otat?" Seppänen kysyy, kun tilaan 12cl valkkaria. "Etkö olekaan kokonaan lopettanut?" Kerron hankkeeni olevan kohtuullistaa ongelmajuomiseni pieniin mittoihin. "Että vaikeimman sitten valitsit."
Miksi kohtuullistaminen on vaikeaa? Mikä siinä on vaikeaa?
Mikäli alkoholinjuonnin lopettaa kokonaan, käytösmalli muuttuu selkeästi. Kaikkeen alkoholiin sanotaan "ei". Sosiaalista elämää suunataan usein alkoholittomaan suuntaan. Avoimesti puhutaan valinnasta, joka ympäröivän maailman on helppo ymmärtää, joskaan ei aina hyväksyä.
Kun alkoholinjuonnin vähentää minimiin, käytösmalliin jää veteen piirretty viiva. Mikä on vähän? Mikä on liikaa? Tavoite vaatii äärimmäistä itsekontrollia, jossa käytettyjen alkoholiannosten laskeminen auttaa. Tämän lisäksi ympäröivän maailman on vaikea ymmärtää, missä mennään. Eikö se olekaan lopettanut? Onkohan se nyt retkahtanut? Puhumattakaan muiden haluista. Kai sä nyt yhden vielä voit ottaa? Juuri retkahtamisvaara on tässä mallissa suurempi kuin täysraittiudessa. Muutaman lasillisen tuoma euforia kun muistuttaa menneestä. Absolutistilla on mahdollisuus pikku hiljaa alkaa unohtaa, miltä todellisuuden yläpuolelle nouseminen tuntuikaan. Juuri siinä, 24cl hyvää valkoviiniä nautittineena on kohtuullistamishankkeeni kipupiste. Miten onnistun olemaan ottamatta lisää?
Poistun Etelä-Helsingistä alkoholimarketin kautta. En ole pistäytynyt kyseisessä kaupassa moneen kuukauteen. Tunne on outo. Jono kassalla pitkä. On perjantai-ilta. Olemme miehen kanssa pitkästä aikaa kahden. Syömme sushia. Ostan uuden maailman valkoviinihyllyltä pullon, jonka tarrassa lukee "lighter in alcohol - full flavour". Puhelimeni appin mukaan olen käyttänyt lokakuussa alkoholia alle 15 annosta. Tänään on hyvä ilta nauttia muutama lasillinen lisää.
Keskiviikko 18. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Vertaistuki
Olotila: Uusia ajatuksia
____
Istun lounaalla Helsingin katolla. Pöydällä lohipasta ja kivennäisvettä. Edessä kymmeniä vuosia sitten viinapullonkorkin sulkenut vaikuttaja. Puhumme ensin juomisesta, sitten juomattomuudesta. Minä kysyn. Hän vastaa. Löydämme uusista elämistämne useita samoja nautinnon korvaajia.
Lounasseurani puhuu positiiviseen sävyyn AA:sta. Kuulen että kerhossa käy enemmän korkeasti koulutettua, hyvissä työtehtävissä toimivaa porukkaa kuin alempaa sosiaaliluokkaa. Myös kulttuuriväkeä on paljon. Olen yllättynyt. Löytyisikö sieltä kuitenkin kaipaamaani vertaistuki? Samanlainen, jota juuri nyt tässä lounaspöydässä koen.
Sosiaaliseen elämään liittyviä AA:n ohjeita lounasseuralaiseni ei kuitenkaan ole noudattanut. Kerho kun kehottaa pysymään poissa porukoista ja tilanteista, joissa juodaan. Myöskään moralisoivaksi raittiussaarnaajaksi hän ei ole ryhtynyt. Näen molemmilla hänen valitsemillaan poluilla tavoitteen, jota kohti kulkea.
Kysyn, harkitsiko hän koskaan, ettei olisi sulkenut korkkia kokonaan. Vastaus on ehdoton "ei". Mies kertoo kuitenkin ystävästään, joka raitistui ja kykeni myöhemmin nauttimaan alkoholia hillitysti. Kuulemieni lukuisten selviytymistarinoiden joukossa tämä on ainoa laatuaan. Tartun silti tähän seitinohueen lankaan. Äärimmäisen vaativaa ja harvinaista, ehkä, muttei mahdotonta.
Pohdin jakamiani juojakategorioita (10. syyskuuta 2017) ja niiden merkitystä juomatavan muutoksessa sekä muutoksen onnistumistodennäköisyydessä. Luulen että rankimmassa alkoholistikategoriassa (5) ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan ja siirtyä täysraittiiden luokkaan (0). Toinen äärilaita on bilejuoja (3), joka voi helpohkostikin onnistua "vähentämään vähän" ja pudottamaan itsensä alemmille tasoille (1 ja 2). Tietoista päätöstä tämäkin muutos tosin tarvinnee. Mutta mikä sitten on minun kaltaiseni ongelmajuojan (4) kohtalo?
Mikäli olisin mies, kutsuisin edesmennyttä juomistani avoimesti alkoholismiksi. Koska olen nainen ja glorifioidut ennakkotapaukset puuttuvat, kutsun käytöstäni yhä edelleen anonyymisti alkoholin suurkulutukseksi. Sinnikkäästi pidän myös kiinni siitä, että tälläinen nelosluokan ongelmajuoja onnistuu kääntämään juomatottumuksensa jonnekin kohtuullisuus miinus tasolle (1). Helppoa se ei ole, itse asiassa kaikkea muuta, mutta jos joku siinä aikoo onnistua, olkoon se minä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Vertaistuki
Olotila: Uusia ajatuksia
____
Istun lounaalla Helsingin katolla. Pöydällä lohipasta ja kivennäisvettä. Edessä kymmeniä vuosia sitten viinapullonkorkin sulkenut vaikuttaja. Puhumme ensin juomisesta, sitten juomattomuudesta. Minä kysyn. Hän vastaa. Löydämme uusista elämistämne useita samoja nautinnon korvaajia.
Lounasseurani puhuu positiiviseen sävyyn AA:sta. Kuulen että kerhossa käy enemmän korkeasti koulutettua, hyvissä työtehtävissä toimivaa porukkaa kuin alempaa sosiaaliluokkaa. Myös kulttuuriväkeä on paljon. Olen yllättynyt. Löytyisikö sieltä kuitenkin kaipaamaani vertaistuki? Samanlainen, jota juuri nyt tässä lounaspöydässä koen.
Sosiaaliseen elämään liittyviä AA:n ohjeita lounasseuralaiseni ei kuitenkaan ole noudattanut. Kerho kun kehottaa pysymään poissa porukoista ja tilanteista, joissa juodaan. Myöskään moralisoivaksi raittiussaarnaajaksi hän ei ole ryhtynyt. Näen molemmilla hänen valitsemillaan poluilla tavoitteen, jota kohti kulkea.
Kysyn, harkitsiko hän koskaan, ettei olisi sulkenut korkkia kokonaan. Vastaus on ehdoton "ei". Mies kertoo kuitenkin ystävästään, joka raitistui ja kykeni myöhemmin nauttimaan alkoholia hillitysti. Kuulemieni lukuisten selviytymistarinoiden joukossa tämä on ainoa laatuaan. Tartun silti tähän seitinohueen lankaan. Äärimmäisen vaativaa ja harvinaista, ehkä, muttei mahdotonta.
Pohdin jakamiani juojakategorioita (10. syyskuuta 2017) ja niiden merkitystä juomatavan muutoksessa sekä muutoksen onnistumistodennäköisyydessä. Luulen että rankimmassa alkoholistikategoriassa (5) ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan ja siirtyä täysraittiiden luokkaan (0). Toinen äärilaita on bilejuoja (3), joka voi helpohkostikin onnistua "vähentämään vähän" ja pudottamaan itsensä alemmille tasoille (1 ja 2). Tietoista päätöstä tämäkin muutos tosin tarvinnee. Mutta mikä sitten on minun kaltaiseni ongelmajuojan (4) kohtalo?
Mikäli olisin mies, kutsuisin edesmennyttä juomistani avoimesti alkoholismiksi. Koska olen nainen ja glorifioidut ennakkotapaukset puuttuvat, kutsun käytöstäni yhä edelleen anonyymisti alkoholin suurkulutukseksi. Sinnikkäästi pidän myös kiinni siitä, että tälläinen nelosluokan ongelmajuoja onnistuu kääntämään juomatottumuksensa jonnekin kohtuullisuus miinus tasolle (1). Helppoa se ei ole, itse asiassa kaikkea muuta, mutta jos joku siinä aikoo onnistua, olkoon se minä.
Sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Pyöräily
Olotila: Hapekas
____
Luen reissussa äidiltä saamaani naistenlehteä. Mira Luodin haastattelu saa minut ärsyyntymään. Laulaja sanoo, ettei tarvitse alkoholia enää mihinkään. Hän osaa heittäytyä ja hänellä on hauskaa ilman juomistakin. Hän ei pelkää, että jäisi mistään paitsi, vaikkei joisi. Vähän aikaa sitten myös Mikko Kuustonen kertoi naistenlehden sivuilla raitistumisestaan. Media nostaa säännöllisin väliajoin esiin näitä korkin kiinni laittaneita onnistumisia. Ymmärrän syyn siihen. En kai olisi tässä kirjoittamassa tätä, jollen ymmärtäisi tarvetta nälle kirjoituksille. Mikä minua sitten ärsyttää? Juttujen pinnallisuus ja kepeys kaiketi. Kaikki on niissä niin helppoa. Missä on päätöksenteon vaikeus? Missä on suhde alkoholikeskeiseen sosiaaliseen elämään ja yhteiskuntaan? Missä on oman muutoksen hyväksyntä? Missä on muiden suhtautuminen?
Lehtijuttujen ala- tai yläpuolella on kansan syvien rivien analyysi samaisesta korkin sulkemisesta. Käytän mieheni mielipidettä esimerkkinä. Samuli Edelman on hyvä laulaja ja näyttelijä. Hänessä oli potentiaalia rikkoa rajoja ja nousta laaja-alaiseksi kulttuurivaikuttajaksi. Mies sanoo, että Samuli Edelmanilla oli kaikki mahdollisuudet tulla uudeksi Vesa-Matti Loiriksi. Mutta sitten se meni raitistumaan. Alkoholista luopumisen myötä Samuli Edelmanista tuli totinen, tylsä ja huumorintajuton ei-heittäytyjä.
Minä tunnen muutamia täysin tai melkein kokonaan raittiita henkilöitä. Eiköhän jokainen meistä tunne. Enkä ole ylpeä suhtautumisestani heihin. Kun vielä join reippaasti, en erityisemmin tykännyt tilanteista, joissa moraalia valvova "vain kivennäisvettä" tyyppi oli mukana. Enkä arvostanut korkealle kollegoita, jotka eivät koskaan osallistuneet työporukan yhteiseen kivanpitoon. Nauroin vinosti tutkijoille, jotka yhteisillä konferenssimatkoilla jättivät viinilasin kokkareilla juomatta ja painuivat ajoissa nukkumaan, kun aamulla pitää vielä ehtiä lenkille.
Huomaan kirjoittaneeni edellisen kappaleen tuntemukset imperfektissä. Enkö osaa vaiko halua sanoa, mitä mieltä tällä hetkellä olen? Todennäköisesti molempia. Valitettavasti jaan yhä edelleen kansan syvien rivien huolen alkoholitta elävien ihmisten harmaasta tylsyydestä, kuivasta olemuksesta, introverttiydestä ja kontrollifriikkeydestä. Enkä tiedä, miten asemoisin itseni tuohon porukkaan.
Mieleeni ui poikkeus. Mies on pitkään alkoholitta elänyt, sosiaalisesti lahjakas, älykkään huumorintajuinen, luovaa työtä tekevä keskustelija. Päätänpä ottaa häneen yhteyttä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Pyöräily
Olotila: Hapekas
____
Luen reissussa äidiltä saamaani naistenlehteä. Mira Luodin haastattelu saa minut ärsyyntymään. Laulaja sanoo, ettei tarvitse alkoholia enää mihinkään. Hän osaa heittäytyä ja hänellä on hauskaa ilman juomistakin. Hän ei pelkää, että jäisi mistään paitsi, vaikkei joisi. Vähän aikaa sitten myös Mikko Kuustonen kertoi naistenlehden sivuilla raitistumisestaan. Media nostaa säännöllisin väliajoin esiin näitä korkin kiinni laittaneita onnistumisia. Ymmärrän syyn siihen. En kai olisi tässä kirjoittamassa tätä, jollen ymmärtäisi tarvetta nälle kirjoituksille. Mikä minua sitten ärsyttää? Juttujen pinnallisuus ja kepeys kaiketi. Kaikki on niissä niin helppoa. Missä on päätöksenteon vaikeus? Missä on suhde alkoholikeskeiseen sosiaaliseen elämään ja yhteiskuntaan? Missä on oman muutoksen hyväksyntä? Missä on muiden suhtautuminen?
Lehtijuttujen ala- tai yläpuolella on kansan syvien rivien analyysi samaisesta korkin sulkemisesta. Käytän mieheni mielipidettä esimerkkinä. Samuli Edelman on hyvä laulaja ja näyttelijä. Hänessä oli potentiaalia rikkoa rajoja ja nousta laaja-alaiseksi kulttuurivaikuttajaksi. Mies sanoo, että Samuli Edelmanilla oli kaikki mahdollisuudet tulla uudeksi Vesa-Matti Loiriksi. Mutta sitten se meni raitistumaan. Alkoholista luopumisen myötä Samuli Edelmanista tuli totinen, tylsä ja huumorintajuton ei-heittäytyjä.
Minä tunnen muutamia täysin tai melkein kokonaan raittiita henkilöitä. Eiköhän jokainen meistä tunne. Enkä ole ylpeä suhtautumisestani heihin. Kun vielä join reippaasti, en erityisemmin tykännyt tilanteista, joissa moraalia valvova "vain kivennäisvettä" tyyppi oli mukana. Enkä arvostanut korkealle kollegoita, jotka eivät koskaan osallistuneet työporukan yhteiseen kivanpitoon. Nauroin vinosti tutkijoille, jotka yhteisillä konferenssimatkoilla jättivät viinilasin kokkareilla juomatta ja painuivat ajoissa nukkumaan, kun aamulla pitää vielä ehtiä lenkille.
Huomaan kirjoittaneeni edellisen kappaleen tuntemukset imperfektissä. Enkö osaa vaiko halua sanoa, mitä mieltä tällä hetkellä olen? Todennäköisesti molempia. Valitettavasti jaan yhä edelleen kansan syvien rivien huolen alkoholitta elävien ihmisten harmaasta tylsyydestä, kuivasta olemuksesta, introverttiydestä ja kontrollifriikkeydestä. Enkä tiedä, miten asemoisin itseni tuohon porukkaan.
Mieleeni ui poikkeus. Mies on pitkään alkoholitta elänyt, sosiaalisesti lahjakas, älykkään huumorintajuinen, luovaa työtä tekevä keskustelija. Päätänpä ottaa häneen yhteyttä.
Lauantai 14. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Tytär matkassa
Olotila: Syksyinen
____
Herään hollantilaisessa hotellissa viikonloppuiseen aikaan. Olen juonut edellisenä iltana kaksi viinilasillista lentokenttäloungessa ja vielä yhden lisää iltapalalla. Olen nukkunut huonosti. Tunne muistuttaa ansaitusti alkoholin tuoman hyvän nosteen kääntöpuolesta.
Mietin aviomiehen sanoja. Hän on lukenut edellispäiväisen blogini. ”Niin se vaan on” mies sanoo. ”Pojat on poikia. He saavat juoda. Humaltua. Rellestää. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan. Naisen humaltumista ei haluta nähdä. Se on epämiellyttävää. Se ei sovi naiselle.”
Pieni feministi sisälläni nostaa päätään. CNN:n varatoimitusjohtaja Gail Evans on kirjoittanut tervehenkisen oppaan naisille liike-elämän pelisääntöjä varten. Muistan listauksesta muutaman ohjeen siitä, mikä kaikki ei ole naisille sallittua, vaikka mies saa näin toimiakin. Mies voi pukeutua töihin huonosti ja näyttää muutenkin rentulta, nainen ei. Mies saa itkeä työpaikalla, nainen ei. Mies voi harrastaa työelämäänsä liittyvää seksiä, nainen ei. Kirjataanpa tähän listaan siis vielä yksi suomalaishenkinen lisä: Mies voi vetää perskännit, nainen ei. Tänä aamuna vaatimus ei tunnu kohtuuttomalta.
Korvaavia nautinnontuottajia: Tytär matkassa
Olotila: Syksyinen
____
Herään hollantilaisessa hotellissa viikonloppuiseen aikaan. Olen juonut edellisenä iltana kaksi viinilasillista lentokenttäloungessa ja vielä yhden lisää iltapalalla. Olen nukkunut huonosti. Tunne muistuttaa ansaitusti alkoholin tuoman hyvän nosteen kääntöpuolesta.
Mietin aviomiehen sanoja. Hän on lukenut edellispäiväisen blogini. ”Niin se vaan on” mies sanoo. ”Pojat on poikia. He saavat juoda. Humaltua. Rellestää. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan. Naisen humaltumista ei haluta nähdä. Se on epämiellyttävää. Se ei sovi naiselle.”
Pieni feministi sisälläni nostaa päätään. CNN:n varatoimitusjohtaja Gail Evans on kirjoittanut tervehenkisen oppaan naisille liike-elämän pelisääntöjä varten. Muistan listauksesta muutaman ohjeen siitä, mikä kaikki ei ole naisille sallittua, vaikka mies saa näin toimiakin. Mies voi pukeutua töihin huonosti ja näyttää muutenkin rentulta, nainen ei. Mies saa itkeä työpaikalla, nainen ei. Mies voi harrastaa työelämäänsä liittyvää seksiä, nainen ei. Kirjataanpa tähän listaan siis vielä yksi suomalaishenkinen lisä: Mies voi vetää perskännit, nainen ei. Tänä aamuna vaatimus ei tunnu kohtuuttomalta.
Keskiviikko 11. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Naissauna
Olotila: Työläs
____
Yksi suurista media- ja kustannusvaikuttajista, Niklas Herlin, on poissa. Hän ei ollut kuollessaan kovinkaan montaa vuotta minua vanhempi. Markus Leikolan kirjoittaman muistotekstin radioinnissa korvaani pistää lause "Niko saattoi omistautua juopottelulle".
Niinpä niin. Kovin moni iso vaikuttaja on omistautunut juopottelulle. Mietin Turun kirjamessuilla käymääni keskustelua sekä Pentti Saarikosken että Henrik Tikkasen kosteasta luovuudesta. Televisiosta tulee dokumentti Winston Churchillistä ja hänen kuuluisien radiopuheittensa taustalla vaikuttaneesta alkoholipitoisuudesta. Tuskin UKK:kaan sylki lasiin hoitaessaan ystävyyttä ja avunantoa Tamminiemen saunan lauteilla.
Yksi ajatus nousee näiden kaikkien irrallisten ajatusten yläpuolelle. Missä ovat ne naisvaikuttajat, jotka ovat omistautuneet juopottelulle?
Heitä ei ole. Joko vaikuttavia naisia on ollut suhteessa niin paljon vähemmän ettei tilastollisia poimintoja ole syntynyt tai sitten naisvaikuttajat eivät vaan ole juoneet, ainakaan näkyvästi. Toki kaiken alapuolella lymyilee teoria, että mikäli nainen on juonut, hän ei enää ole tämän jälkeen ollut vaikuttaja. On makuasia uskooko tuohon teoriaan vaiko ei.
Sen sijaan miesvaikuttajan juomiseen uskominen ei ole makuasia. Se on fakta. En sano, että miesten juomista on välttämättä glorifioitu, mutta sitä on hyväksytty. Ja hyväksytään edelleen. Kun korkeassa tai luovassa asemassa oleva mies ryyppää, hän osoittaa inhimillisyytensä. Hän astuu askelen lähemmäs jokaista tavallista tallaajaa. Miksi sama ajatus ei pätisi myös naisten kohdalla?
Voin hyvin kuvitella, että lukija jo näkee, mihin tämä pohdinta on johtamassa. Mutta huoli on turha. Minä en aio hylätä hankettani ja ryhtyä ajamaan naisvaikuttajien oikeutta juopotteluun omistautumiselle. Vaikka kuinka tekisi mieli.
Korvaavia nautinnontuottajia: Naissauna
Olotila: Työläs
____
Yksi suurista media- ja kustannusvaikuttajista, Niklas Herlin, on poissa. Hän ei ollut kuollessaan kovinkaan montaa vuotta minua vanhempi. Markus Leikolan kirjoittaman muistotekstin radioinnissa korvaani pistää lause "Niko saattoi omistautua juopottelulle".
Niinpä niin. Kovin moni iso vaikuttaja on omistautunut juopottelulle. Mietin Turun kirjamessuilla käymääni keskustelua sekä Pentti Saarikosken että Henrik Tikkasen kosteasta luovuudesta. Televisiosta tulee dokumentti Winston Churchillistä ja hänen kuuluisien radiopuheittensa taustalla vaikuttaneesta alkoholipitoisuudesta. Tuskin UKK:kaan sylki lasiin hoitaessaan ystävyyttä ja avunantoa Tamminiemen saunan lauteilla.
Yksi ajatus nousee näiden kaikkien irrallisten ajatusten yläpuolelle. Missä ovat ne naisvaikuttajat, jotka ovat omistautuneet juopottelulle?
Heitä ei ole. Joko vaikuttavia naisia on ollut suhteessa niin paljon vähemmän ettei tilastollisia poimintoja ole syntynyt tai sitten naisvaikuttajat eivät vaan ole juoneet, ainakaan näkyvästi. Toki kaiken alapuolella lymyilee teoria, että mikäli nainen on juonut, hän ei enää ole tämän jälkeen ollut vaikuttaja. On makuasia uskooko tuohon teoriaan vaiko ei.
Sen sijaan miesvaikuttajan juomiseen uskominen ei ole makuasia. Se on fakta. En sano, että miesten juomista on välttämättä glorifioitu, mutta sitä on hyväksytty. Ja hyväksytään edelleen. Kun korkeassa tai luovassa asemassa oleva mies ryyppää, hän osoittaa inhimillisyytensä. Hän astuu askelen lähemmäs jokaista tavallista tallaajaa. Miksi sama ajatus ei pätisi myös naisten kohdalla?
Voin hyvin kuvitella, että lukija jo näkee, mihin tämä pohdinta on johtamassa. Mutta huoli on turha. Minä en aio hylätä hankettani ja ryhtyä ajamaan naisvaikuttajien oikeutta juopotteluun omistautumiselle. Vaikka kuinka tekisi mieli.
Tiistai 10. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 3
Korvaavia nautinnontuottajia: Syysloma
Olotila: Tekstirevisori
____
Aloitan syysloman kolmen päivän kirjoitusvapaalla ja vetäydyn. Pysähdyn matkalla Tammisaaressa ja annan itselleni luvan ostaa Alkosta yhden 37cl pullon hyvää Pinot Grigio valkoviiniä. Jäähdytän pikkupullon jääkaapin pakkaslokerossa, kun saavun perille. Juon viinin kahdessa osassa perehtyessäni tulevien päivien aikatauluun ja revisoitavaan tekstiin.
Olen masentunut siitä uskomattoman hyvästä olosta, joka noista kahdesta lasillisesta tulee. Mietin kaikkia niitä korvaavia nautinnontuottajia, joihin olen kuluneen vuoden kuluessa törmännyt. Mikään nautinnoista ei valitettavasti ole lähelläkään sitä, mikä tänään syntyy puolikkaasta viinipullollisesta.
Tässä ja nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa konkreettisesti, miksi alkoholiongelmaista kehotetaan täydelliseen alkoholittomuuteen. Juuri tämän tunteen vuoksi.
Olen samanaikaisesti sekä tyytyväinen että tyytymätön, etten antanut itselleni lupaa ostaa Tammisaaren alkosta useampaa pientä pulloa viiniä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Syysloma
Olotila: Tekstirevisori
____
Aloitan syysloman kolmen päivän kirjoitusvapaalla ja vetäydyn. Pysähdyn matkalla Tammisaaressa ja annan itselleni luvan ostaa Alkosta yhden 37cl pullon hyvää Pinot Grigio valkoviiniä. Jäähdytän pikkupullon jääkaapin pakkaslokerossa, kun saavun perille. Juon viinin kahdessa osassa perehtyessäni tulevien päivien aikatauluun ja revisoitavaan tekstiin.
Olen masentunut siitä uskomattoman hyvästä olosta, joka noista kahdesta lasillisesta tulee. Mietin kaikkia niitä korvaavia nautinnontuottajia, joihin olen kuluneen vuoden kuluessa törmännyt. Mikään nautinnoista ei valitettavasti ole lähelläkään sitä, mikä tänään syntyy puolikkaasta viinipullollisesta.
Tässä ja nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa konkreettisesti, miksi alkoholiongelmaista kehotetaan täydelliseen alkoholittomuuteen. Juuri tämän tunteen vuoksi.
Olen samanaikaisesti sekä tyytyväinen että tyytymätön, etten antanut itselleni lupaa ostaa Tammisaaren alkosta useampaa pientä pulloa viiniä.
Sunnuntai 8. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Pelokas
____
Saan aamulla viestin blogini lukijalta. En tunne naista. Työterveyspsykologi on vinkannut hänelle teksteistäni. Nainen avaa tilannettaan, joka muistuttaa kipeästi omaani.
Viesti laittaa minut uudelleen pohtimaan baarikaapista ulostuloa. Kaksi mediaa on ottanut yhteyttä, että haluaisi tehdä hankkeestani jutun. Ymmärrän toki avautumisen tuovan näkyvyyttä ja sitä kautta blogin löytävän lisää kaltaisiani ongelmajuojia. Olen pohtinut ulostuloa muutaman hanketta seuraavan tuttavani kanssa. Avautumista kannatetaan kyllä, mutta valtaosa kehottaa silti lähtemään prosessiin salanimellä. Median kannalta se on hankalaa, jollei mahdotontakin. Puhumattakaan ehdotetusta kirjan julkaisemisesta. Nykykirjailijalta vaaditaan kirjamessuesiintymisiä, osallistumisia paneelikeskusteluihin ja kasvojen näkyvyyttä mediassa. Tuo kaikki on minulle raadollisen tuttua. Nimimerkin takaa on hyvin vaikea myydä mitään. Niinpä osa tuttavista kehottaakin lähtemään hommaan avoimesti. "Jos päättää lähteä, kannattaa mennä täysillä."
Herään yöllä pohtimaan saamaani toista sähköpostia. Se on tullut minua auttaneelta työelämävalmentajalta, joka seuraa kirjoitteluani ja välittää blogilinkkiä eteenpäin, kun kohtaa vertaistukea tarvitsevia alkoholistijohtajia. "Ennen kuin astut julkisuuteen, varmista työnantajan asenne/tuki/politiikka/juridiikka, ettei tule epämukavia yllätyksiä", coachi sanoo. Kun pyydän tarkennusta, hän sanoo asian olevan sinänsä arveluttava, että mikäli julkisesti myöntäisin päihdeongelman, työnantajalla saattaa olla velvoite toimia. Hän mainitsee esimerkkeinä hoitoon ohjauksen ja varoituksen antaminen, erityisesti jos päihteiden käyttö on vaikuttanut työntekoon. Coachi pohtii sähköpostissaan edelleen, kuten minäkin itsekseni, miten määritellään alkoholinkäytön haitallinen vaikutus työkykyyn. Minähän en ole ollut päihtyneenä työpaikalla enkä juomisen takia poissa. Alkoholiongelman olen myös itse myöntänyt, lääkäri ei ole sitä diagnosoinut. Minähän olen nostanut pöydälle kissan, jota suurin osa johtotehtävissä toimivista ongelmajuojista pitää todennäköisesti aivan normaalina työelämästä selviytymisenä. Coachi jatkaa sähköpostissaan veitsen vääntämistä ongelma-arvessa. Hän pyytää edelleen miettimään, miten työkaverit tulevat reagoidaan, jos ja kun asia tulee heidän tietoonsa. Erityisessä fokuksessa ulkomaiset kollegat, joiden reaktiot alkoholiin voivat olla hyvinkin erilaisia kuin suomalaisten. Uskon osan työkavereista tukevan minua, kun taas osa kokee todennäköisesti velvollisuudekseen toimia työnantajan suuntaan. Osa ottanee aiheen keppihevosekseen ja osa käyttänee sitä puukkona, kun kerran olen asettanut selkäni näin näppärästi heidän eteensä puukotettavaksi.
Nukun loppuyön huonosti ja herään aamuun harvinaisen vuoristorataisin tuntein. Kolmasosan ajasta olen valmis pystypäin ryhtymään Jean d'Arciksi ja lähtemään taistoon suomalaiseen tietotyöelämään hiipineestä alkoholiongelman tabuja vastaan. Kolmasosan ajasta haluan painaa pääni visusti pensaaseen ja jatkaa blogini kirjoittamista anonyymin nimimerkin suojissa. Viimeisen kolmanneksen aikana panikoin vainoharhaisuuden ja pelon kourissa miettien, onko koko blogi jotenkin mahdollista saada pois nettialustalta.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Pelokas
____
Saan aamulla viestin blogini lukijalta. En tunne naista. Työterveyspsykologi on vinkannut hänelle teksteistäni. Nainen avaa tilannettaan, joka muistuttaa kipeästi omaani.
Viesti laittaa minut uudelleen pohtimaan baarikaapista ulostuloa. Kaksi mediaa on ottanut yhteyttä, että haluaisi tehdä hankkeestani jutun. Ymmärrän toki avautumisen tuovan näkyvyyttä ja sitä kautta blogin löytävän lisää kaltaisiani ongelmajuojia. Olen pohtinut ulostuloa muutaman hanketta seuraavan tuttavani kanssa. Avautumista kannatetaan kyllä, mutta valtaosa kehottaa silti lähtemään prosessiin salanimellä. Median kannalta se on hankalaa, jollei mahdotontakin. Puhumattakaan ehdotetusta kirjan julkaisemisesta. Nykykirjailijalta vaaditaan kirjamessuesiintymisiä, osallistumisia paneelikeskusteluihin ja kasvojen näkyvyyttä mediassa. Tuo kaikki on minulle raadollisen tuttua. Nimimerkin takaa on hyvin vaikea myydä mitään. Niinpä osa tuttavista kehottaakin lähtemään hommaan avoimesti. "Jos päättää lähteä, kannattaa mennä täysillä."
Herään yöllä pohtimaan saamaani toista sähköpostia. Se on tullut minua auttaneelta työelämävalmentajalta, joka seuraa kirjoitteluani ja välittää blogilinkkiä eteenpäin, kun kohtaa vertaistukea tarvitsevia alkoholistijohtajia. "Ennen kuin astut julkisuuteen, varmista työnantajan asenne/tuki/politiikka/juridiikka, ettei tule epämukavia yllätyksiä", coachi sanoo. Kun pyydän tarkennusta, hän sanoo asian olevan sinänsä arveluttava, että mikäli julkisesti myöntäisin päihdeongelman, työnantajalla saattaa olla velvoite toimia. Hän mainitsee esimerkkeinä hoitoon ohjauksen ja varoituksen antaminen, erityisesti jos päihteiden käyttö on vaikuttanut työntekoon. Coachi pohtii sähköpostissaan edelleen, kuten minäkin itsekseni, miten määritellään alkoholinkäytön haitallinen vaikutus työkykyyn. Minähän en ole ollut päihtyneenä työpaikalla enkä juomisen takia poissa. Alkoholiongelman olen myös itse myöntänyt, lääkäri ei ole sitä diagnosoinut. Minähän olen nostanut pöydälle kissan, jota suurin osa johtotehtävissä toimivista ongelmajuojista pitää todennäköisesti aivan normaalina työelämästä selviytymisenä. Coachi jatkaa sähköpostissaan veitsen vääntämistä ongelma-arvessa. Hän pyytää edelleen miettimään, miten työkaverit tulevat reagoidaan, jos ja kun asia tulee heidän tietoonsa. Erityisessä fokuksessa ulkomaiset kollegat, joiden reaktiot alkoholiin voivat olla hyvinkin erilaisia kuin suomalaisten. Uskon osan työkavereista tukevan minua, kun taas osa kokee todennäköisesti velvollisuudekseen toimia työnantajan suuntaan. Osa ottanee aiheen keppihevosekseen ja osa käyttänee sitä puukkona, kun kerran olen asettanut selkäni näin näppärästi heidän eteensä puukotettavaksi.
Nukun loppuyön huonosti ja herään aamuun harvinaisen vuoristorataisin tuntein. Kolmasosan ajasta olen valmis pystypäin ryhtymään Jean d'Arciksi ja lähtemään taistoon suomalaiseen tietotyöelämään hiipineestä alkoholiongelman tabuja vastaan. Kolmasosan ajasta haluan painaa pääni visusti pensaaseen ja jatkaa blogini kirjoittamista anonyymin nimimerkin suojissa. Viimeisen kolmanneksen aikana panikoin vainoharhaisuuden ja pelon kourissa miettien, onko koko blogi jotenkin mahdollista saada pois nettialustalta.
Perjantai 6. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 5
Korvaavia nautinnontuottajia: Kirjamessut
Olotila: Kirjailijainen
____
Törmään Turun matkalla Dr Philin analyysiin siitä, miksi ihmiset juovat koko ajan. He juovat paetakseen jotain todellisuutta, jota eivät halua kohdata. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää.
Korvaavia nautinnontuottajia: Kirjamessut
Olotila: Kirjailijainen
____
Törmään Turun matkalla Dr Philin analyysiin siitä, miksi ihmiset juovat koko ajan. He juovat paetakseen jotain todellisuutta, jota eivät halua kohdata. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää.
Keskiviikko 5. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Paineinen
____
Herään ajatukseen, että olen pullo ja sisälläni on painetta. Korkki on kiinni, eikä paine pääse pois.
Mietin entisen minäni käytöstä, jolla olen tavannut vapauttaa painetta. Alkoholia kroppaan, tietyn thresholdin ylitys ja turhaumat ulos. Olen kuullut, että läheiseni inhoavat tätä käytösmallia. Aiheestakin. Onhan se kaikella tavalla idioottimainen.
Mietin vaihtoehtoja. Pitääkö ottaa käyttöön amerikkalainen malli? Terapiaa kerran viikossa ja paineet sohvanpehmusteisiin. Jollei se riitä, mielialalääkkeet kehiin. Reseptejähän kirjoitetaan näinä päivinä kuin kauppalistoja.
Ykskaks suomalainen malli näyttäytyy minulle täysin uudessa valossa. Viinaa kerran viikossa ja paineet pihalle. Helpompi ja todennäköisesti halvempikin malli kuin amerikkalainen versio. Pitkällä tähtäimellä tosin tökkii.
Astun itseni ulkopuolelle ja katson tilannetta kuin tyypillistä tuotekehityksen risteystä. Kumpi tie valita?
Ensin järjestetään tiimikokous ja nostetaan vaihtoehdot pöydälle. Ennen keskustelua valinnasta paneudutaan juurisyyhyn. Onko mahdollista poistaa paine, jolloin ei tarvittaisi paineenpurkukeinoa ja keskustelu valinnastakin olisi turha? Vastaus on ehdoton "Ei". Tämän jälkeen tehdään riskianalyysi. Molemmat ehdotetut tiet sisältävät riskejä, mutta ne ovat sen verran eri luonteisia ja niillä on eri painoarvot, että valinta ei ole suoraviivainen. Niinpä paikalle kutsutaan ulkopuolinen konsultti ja kartoitetaan uusia vaihtoehtoja. Pöydälle nostetaan muita paineenpoistokeinoja, kuten liikunta, ystävät ja meditaatio. Tämän jälkeen aika loppuu, tulee muita prioriteettejä ja päätös jää tekemättä. Paine ei poistu.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Paineinen
____
Herään ajatukseen, että olen pullo ja sisälläni on painetta. Korkki on kiinni, eikä paine pääse pois.
Mietin entisen minäni käytöstä, jolla olen tavannut vapauttaa painetta. Alkoholia kroppaan, tietyn thresholdin ylitys ja turhaumat ulos. Olen kuullut, että läheiseni inhoavat tätä käytösmallia. Aiheestakin. Onhan se kaikella tavalla idioottimainen.
Mietin vaihtoehtoja. Pitääkö ottaa käyttöön amerikkalainen malli? Terapiaa kerran viikossa ja paineet sohvanpehmusteisiin. Jollei se riitä, mielialalääkkeet kehiin. Reseptejähän kirjoitetaan näinä päivinä kuin kauppalistoja.
Ykskaks suomalainen malli näyttäytyy minulle täysin uudessa valossa. Viinaa kerran viikossa ja paineet pihalle. Helpompi ja todennäköisesti halvempikin malli kuin amerikkalainen versio. Pitkällä tähtäimellä tosin tökkii.
Astun itseni ulkopuolelle ja katson tilannetta kuin tyypillistä tuotekehityksen risteystä. Kumpi tie valita?
Ensin järjestetään tiimikokous ja nostetaan vaihtoehdot pöydälle. Ennen keskustelua valinnasta paneudutaan juurisyyhyn. Onko mahdollista poistaa paine, jolloin ei tarvittaisi paineenpurkukeinoa ja keskustelu valinnastakin olisi turha? Vastaus on ehdoton "Ei". Tämän jälkeen tehdään riskianalyysi. Molemmat ehdotetut tiet sisältävät riskejä, mutta ne ovat sen verran eri luonteisia ja niillä on eri painoarvot, että valinta ei ole suoraviivainen. Niinpä paikalle kutsutaan ulkopuolinen konsultti ja kartoitetaan uusia vaihtoehtoja. Pöydälle nostetaan muita paineenpoistokeinoja, kuten liikunta, ystävät ja meditaatio. Tämän jälkeen aika loppuu, tulee muita prioriteettejä ja päätös jää tekemättä. Paine ei poistu.
Keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Erakoitunut
____
Sanon itselleni, etten meinaa kirjoittaa, miltä tuntui, kun työkaverit lähtivät perjantaina viettämään yhteistä viikonloppua Riikaan. Toistan asiaa itselleni, kun kuulen yhden jos toisenkin kollegan ylistävän matkaa viikonlopun jälkeen. Poistun keskusteluista vikkelästi. Kiirettä kun pitää.
En myöskään meinaa kirjoittaa siitä, miltä tuntuu, kun kolme työkaveria poistuu työpäivän jälkeen lähikuppilaan yhdelle ja minä jatkan junamatkaa yksin kohti tyhjää kotia.
Olkoon tämä siis tyhjä sivu.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Erakoitunut
____
Sanon itselleni, etten meinaa kirjoittaa, miltä tuntui, kun työkaverit lähtivät perjantaina viettämään yhteistä viikonloppua Riikaan. Toistan asiaa itselleni, kun kuulen yhden jos toisenkin kollegan ylistävän matkaa viikonlopun jälkeen. Poistun keskusteluista vikkelästi. Kiirettä kun pitää.
En myöskään meinaa kirjoittaa siitä, miltä tuntuu, kun kolme työkaveria poistuu työpäivän jälkeen lähikuppilaan yhdelle ja minä jatkan junamatkaa yksin kohti tyhjää kotia.
Olkoon tämä siis tyhjä sivu.
Tiistai 3. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Uni
Olotila: Levännyt
____
Fyssari puhuu minulle unesta. Hän on lukenut tutkimuksen, joka korostaa unen merkitystä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. En vastaa pohtineeni asiaa viime aikoina usein. Fyssari suosittelee minulle Firstbeat-analyysiä, joka mittaa kahden työpäivän ja yhden lepopäivän ajan sydämen sykeväliä ja kertoo kehon palautumiskyvystä. Mainitsen, että minulle tehtiin kyseinen mittaus viime vuonna työpaineen ollessa kovimmillaan. En kerro, että kolmen mittauspäivän aikana kehoni ei palautunut lepotilaan kertaakaan. Olin tuolloin jo lopettanut hillittömän alkoholinkäytön. Siitäkään en puhu. Jään sen sijaan junassa miettimään, mikä olisi tilanne nyt, mikäli mittaus tehtäisiin uudelleen.
Olen liian tutkija tehdäkseni johtopäätöksiä kokeesta, jonka n on yksi. Tunnen välillä turhautumista, kun en voi valita rinnalle kontrollielämää, johon vertaisin nykyisiä tuntemuksiani. Kontrolliminäni tietysti joisi kuten minä ennen Taitolaji-hankettani. Yksi kokeen readouteista olisi aamuinen olotila, joka totta kai mittaisi alkoholittoman syvän unen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Jotta työpaineen vaikutus voitaisiin poissulkea, tarvittaisiin myös kontrolliminä, jonka toimenkuvaa ei kesällä muutettu. Eikä myöskään pidä unohtaa biologista aikajännettä. Yhdellä kontrolliminällä ei saisi olla vaihdevuosia. Myös muut ulkoiset tekijät olisi hyvä vakioida, niin negatiiviset, kuten lasten kotoamuutto, kuin positiivisetkin, kuten koiranpentu. Näen jo silmissäni koesuunnitelman. Se ei ole ihan simppeli. Juna jatkaa matkaansa olotilastani välittämättä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Uni
Olotila: Levännyt
____
Fyssari puhuu minulle unesta. Hän on lukenut tutkimuksen, joka korostaa unen merkitystä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. En vastaa pohtineeni asiaa viime aikoina usein. Fyssari suosittelee minulle Firstbeat-analyysiä, joka mittaa kahden työpäivän ja yhden lepopäivän ajan sydämen sykeväliä ja kertoo kehon palautumiskyvystä. Mainitsen, että minulle tehtiin kyseinen mittaus viime vuonna työpaineen ollessa kovimmillaan. En kerro, että kolmen mittauspäivän aikana kehoni ei palautunut lepotilaan kertaakaan. Olin tuolloin jo lopettanut hillittömän alkoholinkäytön. Siitäkään en puhu. Jään sen sijaan junassa miettimään, mikä olisi tilanne nyt, mikäli mittaus tehtäisiin uudelleen.
Olen liian tutkija tehdäkseni johtopäätöksiä kokeesta, jonka n on yksi. Tunnen välillä turhautumista, kun en voi valita rinnalle kontrollielämää, johon vertaisin nykyisiä tuntemuksiani. Kontrolliminäni tietysti joisi kuten minä ennen Taitolaji-hankettani. Yksi kokeen readouteista olisi aamuinen olotila, joka totta kai mittaisi alkoholittoman syvän unen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Jotta työpaineen vaikutus voitaisiin poissulkea, tarvittaisiin myös kontrolliminä, jonka toimenkuvaa ei kesällä muutettu. Eikä myöskään pidä unohtaa biologista aikajännettä. Yhdellä kontrolliminällä ei saisi olla vaihdevuosia. Myös muut ulkoiset tekijät olisi hyvä vakioida, niin negatiiviset, kuten lasten kotoamuutto, kuin positiivisetkin, kuten koiranpentu. Näen jo silmissäni koesuunnitelman. Se ei ole ihan simppeli. Juna jatkaa matkaansa olotilastani välittämättä.
Sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 2
Korvaavia nautinnontuottajia: Metsä
Olotila: Yksinäinen
____
Suorin suppilovahveroita tyhjässä keittiössä. Ilta on jo pimentynyt. Mies on pohjoisessa ja tytär kaverin luona leffamaratonissa. Poskilla kuumottaa yhä edelleen usean tunnin patikointi metsässä. Haen kellarista kylmän oluttölkin ja avaan sen. En koe juovani salaa. Juon ainoastaan yksin.
Salaa ja yksin juominen eivät ole sama asia. Mieheni vain sekoittaa ne. Hän sanoo, että ystävättärelläni täytyy olla alkoholiongelma, koska tämä tykkää juoda miehensä poissaollessa. Minä olen sitä mieltä, että tässä tapauksessa ongelma ei ole yksin juomisessa vaan kyse on miehen asenteesta. Hän ei pidä vaimonsa humaltumisesta. Ei pidä minunkaan mieheni. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa alkoholiongelmaan.
Kun Bridget Jones juo olohuoneessaan yksin pyjama päällään pullollista punaviiniä ja laulaa "All by myself", hän ei juo keneltäkään salaa. Bridget juo yksin. Kyse on suomalaisillekin tutusta, jopa osittain suomalaisten lanseeraamasta kalsarikännistä.
Salaa juovalla on pullo piilossa. Hän ei ole yksin. Silti on pakko juoda. Eikä hän halua kenenkään tietävän siitä. Aivan eri asia.
Korvaavia nautinnontuottajia: Metsä
Olotila: Yksinäinen
____
Suorin suppilovahveroita tyhjässä keittiössä. Ilta on jo pimentynyt. Mies on pohjoisessa ja tytär kaverin luona leffamaratonissa. Poskilla kuumottaa yhä edelleen usean tunnin patikointi metsässä. Haen kellarista kylmän oluttölkin ja avaan sen. En koe juovani salaa. Juon ainoastaan yksin.
Salaa ja yksin juominen eivät ole sama asia. Mieheni vain sekoittaa ne. Hän sanoo, että ystävättärelläni täytyy olla alkoholiongelma, koska tämä tykkää juoda miehensä poissaollessa. Minä olen sitä mieltä, että tässä tapauksessa ongelma ei ole yksin juomisessa vaan kyse on miehen asenteesta. Hän ei pidä vaimonsa humaltumisesta. Ei pidä minunkaan mieheni. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa alkoholiongelmaan.
Kun Bridget Jones juo olohuoneessaan yksin pyjama päällään pullollista punaviiniä ja laulaa "All by myself", hän ei juo keneltäkään salaa. Bridget juo yksin. Kyse on suomalaisillekin tutusta, jopa osittain suomalaisten lanseeraamasta kalsarikännistä.
Salaa juovalla on pullo piilossa. Hän ei ole yksin. Silti on pakko juoda. Eikä hän halua kenenkään tietävän siitä. Aivan eri asia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)