Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Pelokas
____
Saan aamulla viestin blogini lukijalta. En tunne naista. Työterveyspsykologi on vinkannut hänelle teksteistäni. Nainen avaa tilannettaan, joka muistuttaa kipeästi omaani.
Viesti laittaa minut uudelleen pohtimaan baarikaapista ulostuloa. Kaksi mediaa on ottanut yhteyttä, että haluaisi tehdä hankkeestani jutun. Ymmärrän toki avautumisen tuovan näkyvyyttä ja sitä kautta blogin löytävän lisää kaltaisiani ongelmajuojia. Olen pohtinut ulostuloa muutaman hanketta seuraavan tuttavani kanssa. Avautumista kannatetaan kyllä, mutta valtaosa kehottaa silti lähtemään prosessiin salanimellä. Median kannalta se on hankalaa, jollei mahdotontakin. Puhumattakaan ehdotetusta kirjan julkaisemisesta. Nykykirjailijalta vaaditaan kirjamessuesiintymisiä, osallistumisia paneelikeskusteluihin ja kasvojen näkyvyyttä mediassa. Tuo kaikki on minulle raadollisen tuttua. Nimimerkin takaa on hyvin vaikea myydä mitään. Niinpä osa tuttavista kehottaakin lähtemään hommaan avoimesti. "Jos päättää lähteä, kannattaa mennä täysillä."
Herään yöllä pohtimaan saamaani toista sähköpostia. Se on tullut minua auttaneelta työelämävalmentajalta, joka seuraa kirjoitteluani ja välittää blogilinkkiä eteenpäin, kun kohtaa vertaistukea tarvitsevia alkoholistijohtajia. "Ennen kuin astut julkisuuteen, varmista työnantajan asenne/tuki/politiikka/juridiikka, ettei tule epämukavia yllätyksiä", coachi sanoo. Kun pyydän tarkennusta, hän sanoo asian olevan sinänsä arveluttava, että mikäli julkisesti myöntäisin päihdeongelman, työnantajalla saattaa olla velvoite toimia. Hän mainitsee esimerkkeinä hoitoon ohjauksen ja varoituksen antaminen, erityisesti jos päihteiden käyttö on vaikuttanut työntekoon. Coachi pohtii sähköpostissaan edelleen, kuten minäkin itsekseni, miten määritellään alkoholinkäytön haitallinen vaikutus työkykyyn. Minähän en ole ollut päihtyneenä työpaikalla enkä juomisen takia poissa. Alkoholiongelman olen myös itse myöntänyt, lääkäri ei ole sitä diagnosoinut. Minähän olen nostanut pöydälle kissan, jota suurin osa johtotehtävissä toimivista ongelmajuojista pitää todennäköisesti aivan normaalina työelämästä selviytymisenä. Coachi jatkaa sähköpostissaan veitsen vääntämistä ongelma-arvessa. Hän pyytää edelleen miettimään, miten työkaverit tulevat reagoidaan, jos ja kun asia tulee heidän tietoonsa. Erityisessä fokuksessa ulkomaiset kollegat, joiden reaktiot alkoholiin voivat olla hyvinkin erilaisia kuin suomalaisten. Uskon osan työkavereista tukevan minua, kun taas osa kokee todennäköisesti velvollisuudekseen toimia työnantajan suuntaan. Osa ottanee aiheen keppihevosekseen ja osa käyttänee sitä puukkona, kun kerran olen asettanut selkäni näin näppärästi heidän eteensä puukotettavaksi.
Nukun loppuyön huonosti ja herään aamuun harvinaisen vuoristorataisin tuntein. Kolmasosan ajasta olen valmis pystypäin ryhtymään Jean d'Arciksi ja lähtemään taistoon suomalaiseen tietotyöelämään hiipineestä alkoholiongelman tabuja vastaan. Kolmasosan ajasta haluan painaa pääni visusti pensaaseen ja jatkaa blogini kirjoittamista anonyymin nimimerkin suojissa. Viimeisen kolmanneksen aikana panikoin vainoharhaisuuden ja pelon kourissa miettien, onko koko blogi jotenkin mahdollista saada pois nettialustalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti