Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Apea
____
Kuulen alkoholisminsa myöntäneen tuttavan suusta uuden alkoholiongelman määritelmän: Jos juominen tuo enemmän surua ja häpeää kuin iloa ja vapautta, on ongelma.
Suru: Juomiseni on tuottanut paljon surua. Vielä enemmän läheisilleni kuin itselleni. Ehkä siitä yksinkertaisesta syystä, että surun hetkinä on itse ollut tilassa, jossa surua ei ole kykennyt rekisteröimään. Viimeiseen vuoteenkin on liittynyt paljon peilattua surua ja uskomaton määrä kyyneleitä. Ilman alkoholia niitä tuskin olisi vuodatettu.
Häpeä: Tämä osa alkoholinjuontia on se, josta ei puhuta ja josta ei haluta puhua. En ole tässä poikkeus. Onneksi ihmisen biologia toimii häpeä häviöksi ja ei-toivotut asiat tupataan unohtamaan. Niin minullekin olen käynyt. Muistan sähellyksiä sieltä täältä. Lähes kaikki liittyvät pitkien iltojen aikaisiin aamuihin. Viimeisimpänä työpaikalla järjestämieni viisikymppisten saunajatkot, joissa kaadoin elämäntuskaani kyynelten kera entisille työkavereille. Sama tarina toistui sen seitsemän kertaa. Hyvin muistan myös kesäöisen paluun pyörällä tuttavien puutarhajuhlasta ja pöllähdyksen nokkosten täyttämään ojaan oksennuksen lentäessä stongan yli. Seuraavana aamuna tein päätöksen rajoittaa juomista ja onnistuin olemaan alkoholitta kaksi päivää. Minä en tiedä, miten hävettävä olen umpihumalassa ollut, mutta mikäli tytärtäni on uskominen, hyvin hävettävä. Ja minä häpeän.
Ilo: Mutta juominen on tuonut myös paljon iloa. Mikäli ilon määrää mittaa puhtaan analyyttisesti, se on useimmiten sijoittunut juomisen odottamiseen, ajatukseen tulevasta juhlasta tai tapahtumasta, sekä tunteihin, jolloin humala on ollut nousussa eli muutamien ensimmäisten lasillisten kohdalle. Iloisia hetkiä olisi listattavaksi lähes loputtomiin. Väitösjuhla, viisikymppiset, tunnelijuoksumatka Tukholmaan, Baaripähkinän suomenmestaruusristeily, lapsen yo-juhlat, häät ja niiden jatkot, yksitoista peräkkäistä vappuvastaanottoa puutarhassamne, elävien kuolleiden yön kolmekymppiset, hiihtolomien päätösviikonloput viiden tähden kodalla, juhannukset maaseutusukulaisissa ja perjantai-illat miehen kanssa aterioiden, kun lapset olivat pienenä vetäytyneet nukkumaan.
Vapaus: Alkoholi on nostanut minut stressin yläpuolelle lukuisia kertoja työpäivän jälkeen. Se on vaimentanut ulkomaisten kollegoiden idioottimaiselta tuntuvaa jankkaamista, se on hoitanut selkäänpuukotuksen aiheuttamaa haavaa ja puskuroinut deadlinejen venymistä. Päivätyön lisäksi se on antanut ilmaa siipien alle kirjailijana. Se on rentouttanut oudoissa tilaisuuksissa, joissa ei le tuntenut ketään ja luonut ensimmäiset sanat, kun ei ole tiennyt, mitä sanoa.
Minulla ei ole mitään keinoa laittaa näitä neljää palikkaa kahteen vaakakuppiin, suru-häpeä ja ilo-vapaus, nähdäkseni kumpi vaakakupeista on raskaampi. Minulla on kuitenkin kaikki syy uskoa, että ensimmäiset punnukset painavat enemmän. Siksihän minä juuri tässä tänäänkin tätä kirjoitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti