Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Uinti
Olotila: Positiivinen
____
Uskon biotieteilijänä monien henkisten olotilojemme biologiseen pohjaan. Minulla on kaksi rentouden tunteen tuottajaa ylitse muiden. Toinen on uinti ja toinen keinuminen.
Tänä aamuna uin matkaa uimahallissa, kuten talvitiistaisin on tapana. Toukokuussa siirryn pulahtamaan avoveteen pyörämatkallani töihin. Rehellisesti en tiedä mitään parempaa tapaa aloittaa päivä, erityisesti työpäivä.
Kerroin kokousreissulla pari kuukautta sitten rentoutumiskeinoistani. Ympärillä oli runsaasti luonnontieteilijöitä, joiden uskoin jakavan biologisen pohdintani. Sanoin etsiväni keinun aina, kun minua ahdistaa. Korostin ettei ollut mitään väliä sillä oliko kyseessä keinutuoli, puutarhakeinu vaiko verannan rottinkikiikku. Mainitsin ihailevani Philadelphian lentokenttää, jossa pitkin pitkiä terminaalikäytäviä aina siellä täällä on perinteisiä puisia keinutuoleja. Sanoin uskovani keinuvan liikkeen liittyvän kohtumuistoon. Kuten myös uinninkin rentouttavan vaikutuksen.
Kokouskumppanini eivät tuntuneet lainkaan ymmärtävän pohdintaani. Yksi naurahti lakonisesti ja sanoi, ettei mikään rentouttanut yhtä tehokkaasti kuin viinilasillinen. Toinen sanoi portviinin toimivan paremmin, koska täydelliseen rentoutumiseen ei tarvinnut juoda niin paljon. Minä en sanonut mitään ja lähdin iltauinnille hotellin altaalle.
Lauantai 1. huhtikuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Itkuinen
____
Neljä kuukautta juomatta ja ensimmäinen kriisi, joka vetää maton jalkojen alta kaataen minut päiväksi sohvalle itkemään.
Kriiseille tyypilliseen tapaan kyse ei ole yhdestä seikasta vaan summapelistä. Prosessi alkaa illanistujaisista, joissa olen sivustakatsoja. En ole rankannut tilaisuutta itselleni sosiaalisesti niiden tärkeimpien joukkoon. Olen mieheni avekkina. En edes tunne porukkaa hyvin. Ehkä juuri tästä syystä en ole analysoinut etukäteen, miten käyttäytyä juomattomuuteni suhteen. Olen kuitenkin pyytänyt miestäni kertomaan, että en aio juoda ja että tulemme autolla. Tämän uskon helpottavan vaivaantuneisuutta, kuten se ehkä tekeekin. Vaivaantuneisuus ei ole ongelma. Oma tylsyyteni on. Ilta on hyvin alkoholipainotteinen, kuohuviiniä, olutta, punaviiniä, valkoviiniä ja calvadosta. Keskustelu on kiivasta, eikä ole kenenkään vika etten kuulu joukkoon. Niin vain on. Katson pöydässä tyhjeneviä pulloja ja mietin, että niiden juominen veisi minut mukaan tuohon keskusteluun. Tunne ei todellakaan ole uusi, sillä toki olen joutunut miettimään samaa aiemminkin. Tällöin olen kuitenkin ollut sosiaalisesti lähempänä porukkaa, johon olen proaktiivisesti onnistunut hyppäämään ilman alkoholin antamia siipiä. Nyt en siihen kykene. Olen liian kaukana, liian erilainen, liian yksin ja liian selvä. Ilta päättyy kun heitän jo sammaltavan porukan jatkoille lähibaariin ja ajan kotiin nukkumaan.
Herään aamulla aikaisin ja kömmin alakertaan vaa'alle. On kuukauden ensimmäinen päivä ja punnituksen vuoro. Sanon matkalla itselleni, jotta mitäs siitä että sosiaalisesti erakoidun, kunhan edes laihdun. Muutun kauniimmalsi ja terveemmäksi. Tulevaisuudestani tulee fyysisesti laadukkaampi, vaikkakin sosiaalisesti ankeampi. Elämä on täynnä trade offeja.
Vaaka näyttää etten ole laihtunut kiloakaan. Hankkeen ensimmästen kuukausien alkupudotuksen jälkeen mittari ei ole värähtänytkään. Edellisen kuukauden nollatulos ei ollutkaan mittausvirhe. Mietin työterveyslääkärin sanoja, kun ihmettelin ettei paino putoa. "Onko jotain tullut alkoholin tilalle?" se kysyi.
Olen aina ollut pulleuteen taipuvainen ihminen. Lienee geneetistä, sanon itselleni. Reippaasta liikkumisesta huolimatta olen ylipainoinen. Olen oppinut elämään asian kanssa ja tehnyt itselleni elämänmuttaisia sääntöjä. En syö jälkiruokia. En käytä karamellejä. Nyt alkoholittomuuskokeiluni aikana olen alkanut joustaa säännöstä. Kysymys on jälleen eräänlaisesta korvaajasta. Vähän samalla tavoin kuin moni alkoholin lopettaja kertoo siirtyvänsä tupakoimaan enemmän. Minä olen siirtynyt ottamaan lounaan perään jälkiruoan, parina iltana viikossa jäätelöä ja silloin tällöin suklaata sekä lakritsia. Erityisen toimiva nautinnonkorvaaja talvilomallani oli iltatee, jonka oheen sulatin suussani kaksi pientä minipätkistä. Siitä kehittyi yksinäisten lomailtojeni kohokohta, jota suorastaan odotin. Vähän samaan tapaan kuin vielä puoli vuotta sitten odotin illan punaviinilasia.
Makaan sohvalla ja itken. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista. Olen ylipainoinen ja sairas ihminen. Olen erakoitunut ja yksinäinen. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Koira on kuollut. Mies ei välitä, koska olen ruma ja tylsä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Itkuinen
____
Neljä kuukautta juomatta ja ensimmäinen kriisi, joka vetää maton jalkojen alta kaataen minut päiväksi sohvalle itkemään.
Kriiseille tyypilliseen tapaan kyse ei ole yhdestä seikasta vaan summapelistä. Prosessi alkaa illanistujaisista, joissa olen sivustakatsoja. En ole rankannut tilaisuutta itselleni sosiaalisesti niiden tärkeimpien joukkoon. Olen mieheni avekkina. En edes tunne porukkaa hyvin. Ehkä juuri tästä syystä en ole analysoinut etukäteen, miten käyttäytyä juomattomuuteni suhteen. Olen kuitenkin pyytänyt miestäni kertomaan, että en aio juoda ja että tulemme autolla. Tämän uskon helpottavan vaivaantuneisuutta, kuten se ehkä tekeekin. Vaivaantuneisuus ei ole ongelma. Oma tylsyyteni on. Ilta on hyvin alkoholipainotteinen, kuohuviiniä, olutta, punaviiniä, valkoviiniä ja calvadosta. Keskustelu on kiivasta, eikä ole kenenkään vika etten kuulu joukkoon. Niin vain on. Katson pöydässä tyhjeneviä pulloja ja mietin, että niiden juominen veisi minut mukaan tuohon keskusteluun. Tunne ei todellakaan ole uusi, sillä toki olen joutunut miettimään samaa aiemminkin. Tällöin olen kuitenkin ollut sosiaalisesti lähempänä porukkaa, johon olen proaktiivisesti onnistunut hyppäämään ilman alkoholin antamia siipiä. Nyt en siihen kykene. Olen liian kaukana, liian erilainen, liian yksin ja liian selvä. Ilta päättyy kun heitän jo sammaltavan porukan jatkoille lähibaariin ja ajan kotiin nukkumaan.
Herään aamulla aikaisin ja kömmin alakertaan vaa'alle. On kuukauden ensimmäinen päivä ja punnituksen vuoro. Sanon matkalla itselleni, jotta mitäs siitä että sosiaalisesti erakoidun, kunhan edes laihdun. Muutun kauniimmalsi ja terveemmäksi. Tulevaisuudestani tulee fyysisesti laadukkaampi, vaikkakin sosiaalisesti ankeampi. Elämä on täynnä trade offeja.
Vaaka näyttää etten ole laihtunut kiloakaan. Hankkeen ensimmästen kuukausien alkupudotuksen jälkeen mittari ei ole värähtänytkään. Edellisen kuukauden nollatulos ei ollutkaan mittausvirhe. Mietin työterveyslääkärin sanoja, kun ihmettelin ettei paino putoa. "Onko jotain tullut alkoholin tilalle?" se kysyi.
Olen aina ollut pulleuteen taipuvainen ihminen. Lienee geneetistä, sanon itselleni. Reippaasta liikkumisesta huolimatta olen ylipainoinen. Olen oppinut elämään asian kanssa ja tehnyt itselleni elämänmuttaisia sääntöjä. En syö jälkiruokia. En käytä karamellejä. Nyt alkoholittomuuskokeiluni aikana olen alkanut joustaa säännöstä. Kysymys on jälleen eräänlaisesta korvaajasta. Vähän samalla tavoin kuin moni alkoholin lopettaja kertoo siirtyvänsä tupakoimaan enemmän. Minä olen siirtynyt ottamaan lounaan perään jälkiruoan, parina iltana viikossa jäätelöä ja silloin tällöin suklaata sekä lakritsia. Erityisen toimiva nautinnonkorvaaja talvilomallani oli iltatee, jonka oheen sulatin suussani kaksi pientä minipätkistä. Siitä kehittyi yksinäisten lomailtojeni kohokohta, jota suorastaan odotin. Vähän samaan tapaan kuin vielä puoli vuotta sitten odotin illan punaviinilasia.
Makaan sohvalla ja itken. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista. Olen ylipainoinen ja sairas ihminen. Olen erakoitunut ja yksinäinen. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Koira on kuollut. Mies ei välitä, koska olen ruma ja tylsä.
Maanantai 27. maaliskuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Epäsosiaalinen
____
Työelämän ja alkoholin välistä suhdetta analysoivat tilastot listaavat jokaisen työpaikan kymmenestä työntekijästä yhden olevan täysin raitis, kahden olevan alkoholin suurkuluttajia ja muut seitsemän jotakin siltä väliltä. Toki tämä on yleistys ja eroja löytyy esimerkiksi eri alojen välillä ja maantieteellisestikin.
Talvilomani päättyy firman perinteiseen talvimatkaan, pitkään viikonloppuun Levillä. Tämä on niitä reissuja, joilla työpaikan absolutisteja ei näy, joissa alkoholin riskikäyttäjät ovat jatkuvassa neljä vuorokautta kestävässä töttöröö tilassa ja normaalikuluttajat bilettävät yötä myöten saaden oivan mahdollisuuden avautua työahdistuksestaan esimiehilleen tai johtoryhmän jäsenille aamuyön tunteina. Kyseessä siis eräänlainen pitkitetty Pikkujoulu, jonka sisään on piilotettu matka Lappiin ja omaatuntoa lohduttava määrä liikuntaa.
Alkoholittomuuden haasteet matkalla eivät yllätä. Hengaan illoissa mukana tiettyyn pisteeseen asti ja näyttelen mielestäni kohtuullisesti. Minglaan mökkikokoontumisissa kädessä lasi alkoholitonta punaviiniä, kaadan huomaamattomasti viemäriin minulle tarjotut viinakset ja korvaan kirkkaat snapsit vedellä. Tapahtumat tuntuvat siedettäviltä niin kauan kun niissä on silkan alkoholinjuonnin lisäksi jotakin muuta toimintaa, tietovisoja, lautapelejä, ruokailua tai rakentavaa keskustelua. Aina kun seurue alkaa sammaltaa ja tarinat toistaa itseään, vetäydyn nukkumaan. Yhtenäkään iltana en tunne oloani sängyllä hyväksi. Yritän saada unen päästä kiinni ja muistelen kaiholla edellisten talvimatkojen iloisia iltoja. Kuuntelen porukan kohkaavia lähtöjä Hulluun Poroon ja nukahdan lopulta, kun mökki hiljenee.
Matkan yllättävyys syntyy päivien rakenteen muutoksista ja omasta suhtautumisestani niihin. Kun ennen matkan huippua olivat bileillat, nyt mukavimmat hetket ovat aamuissa. Myöhäiset aamupalat ja pitkät kahvittelut ovat ehdottomasti reissun helmiä. Kollegat kipuilevat kankkusessa ja muistelevat edellisten iltojen kohellusta. Minä touhuan keittiössä, rupattelen niitä näitä ja tunnen oloni hyväksi. Vain pieni katkeruus kalvaa takaraivossa, mutta en anna sille tilaa. Ei ole mitään syytä tuntea itseään ulkopuoliseksi.
Palaan etelään autojunalla päivää ennen muuta porukkaa, joka lentää kimpassa. Saavun työpaikalle suoraan maanantaiaamun palaverihässäkkään. Talvimatkalle lähtemättömiä työkavereita kiinnostaa kovasti, miten reissu on mennyt. Kerron muutaman kostean kevennyksen. Yksi työkäveri sanoo: "Kyllä sinä näytätkin väsyneeltä."
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Epäsosiaalinen
____
Työelämän ja alkoholin välistä suhdetta analysoivat tilastot listaavat jokaisen työpaikan kymmenestä työntekijästä yhden olevan täysin raitis, kahden olevan alkoholin suurkuluttajia ja muut seitsemän jotakin siltä väliltä. Toki tämä on yleistys ja eroja löytyy esimerkiksi eri alojen välillä ja maantieteellisestikin.
Talvilomani päättyy firman perinteiseen talvimatkaan, pitkään viikonloppuun Levillä. Tämä on niitä reissuja, joilla työpaikan absolutisteja ei näy, joissa alkoholin riskikäyttäjät ovat jatkuvassa neljä vuorokautta kestävässä töttöröö tilassa ja normaalikuluttajat bilettävät yötä myöten saaden oivan mahdollisuuden avautua työahdistuksestaan esimiehilleen tai johtoryhmän jäsenille aamuyön tunteina. Kyseessä siis eräänlainen pitkitetty Pikkujoulu, jonka sisään on piilotettu matka Lappiin ja omaatuntoa lohduttava määrä liikuntaa.
Alkoholittomuuden haasteet matkalla eivät yllätä. Hengaan illoissa mukana tiettyyn pisteeseen asti ja näyttelen mielestäni kohtuullisesti. Minglaan mökkikokoontumisissa kädessä lasi alkoholitonta punaviiniä, kaadan huomaamattomasti viemäriin minulle tarjotut viinakset ja korvaan kirkkaat snapsit vedellä. Tapahtumat tuntuvat siedettäviltä niin kauan kun niissä on silkan alkoholinjuonnin lisäksi jotakin muuta toimintaa, tietovisoja, lautapelejä, ruokailua tai rakentavaa keskustelua. Aina kun seurue alkaa sammaltaa ja tarinat toistaa itseään, vetäydyn nukkumaan. Yhtenäkään iltana en tunne oloani sängyllä hyväksi. Yritän saada unen päästä kiinni ja muistelen kaiholla edellisten talvimatkojen iloisia iltoja. Kuuntelen porukan kohkaavia lähtöjä Hulluun Poroon ja nukahdan lopulta, kun mökki hiljenee.
Matkan yllättävyys syntyy päivien rakenteen muutoksista ja omasta suhtautumisestani niihin. Kun ennen matkan huippua olivat bileillat, nyt mukavimmat hetket ovat aamuissa. Myöhäiset aamupalat ja pitkät kahvittelut ovat ehdottomasti reissun helmiä. Kollegat kipuilevat kankkusessa ja muistelevat edellisten iltojen kohellusta. Minä touhuan keittiössä, rupattelen niitä näitä ja tunnen oloni hyväksi. Vain pieni katkeruus kalvaa takaraivossa, mutta en anna sille tilaa. Ei ole mitään syytä tuntea itseään ulkopuoliseksi.
Palaan etelään autojunalla päivää ennen muuta porukkaa, joka lentää kimpassa. Saavun työpaikalle suoraan maanantaiaamun palaverihässäkkään. Talvimatkalle lähtemättömiä työkavereita kiinnostaa kovasti, miten reissu on mennyt. Kerron muutaman kostean kevennyksen. Yksi työkäveri sanoo: "Kyllä sinä näytätkin väsyneeltä."
Torstai 23. maaliskuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Hiihtäminen
Olotila: Yksinäinen
____
Lomaan kuuluu vanhojen naistenlehtien selaaminen. Ja alkoholi.
Silmiini osuu viime kesän lopulta juttu, jossa työterveyslääkäriltä kysytään, milloin pitäisi huolestua omasta alkoholinkäytöstä, jos loman jälkeen "vaihde" on saattanut jäädä päälle.
Lääkäri korostaa että lomallakaan ei olisi hyvä käyttää alkoholia joka päivä, vaikka viinilasillinen terassilla ja olut saunassa maistuvatkin hyvälle. Jos kehon on totuttanut päivittäisiin annoksiin, voi olla loman jälkeen vaikea lopettaa. Lääkäri kehottaa pitämään loman tuoksinassa täysin alkoholittomia päiviä. "Hyvä määrä raitistella on vähintään pari kolme päivää viikossa."
Haastateltu asiantuntija kehottaa myös etsimään korvikkeita tissuttelulle. Hän sanoo, että esimerkiksi ystävien kanssa oleskelu ja urheilu ovat vaihtoehtoisia tapoja rentoutua.
En tiedä, miksi artikkeli ärsyttää minua. Enkö itsekin ajattele aivan samoin? Ottaako minua päähän, ettei asiantuntija osaa listata yhtään parempia nautinnon korvaajia? Ystävät ja urheilu ovat molemmat sekä itsestäänselviä hyvän olon tuottajia että samalla ristiriitaisia rentouttajia. Juuri sosiaaliset tilanteethan ovat alkoholin kanssa niitä kaikkein kimuranteimpia ja urheilusta saa helposti kehitettyä itselleen suorituspaineen, vaikka pitäisi rentoutua.
Ihmiset ja liikunta ovat olleet minunkin Lapin lomaviikkoni keskiössä. Nyt ilman alkoholia. Olen hiihtänyt joka päivä ja siitä on kieltämättä tullut hyvä olo. Olennaista hyvän olon generoinnissa on ollut hiljainen metsä, ruuhkattomat ladut ja tavoitteettomuus. Matkan pituudella ja vauhdilla ei ole ollut merkitystä. Tällaisenaan hiihtäminen on siis erittäin toimiva nautinnonkorvaaja alkoholille, mutta valitettavasti erittäin huonosti toteutettavissa Helsingin nykytalvissa.
Olen ollut viikon Lapissa yksin. Aikaa ajatuksille on ollut paljon, ehkä jopa liikaakin. Paljon ovat pohdituttaneet ystävät, kaverit, tuttavat eli ihmiset. Sosiaalinen elämäni on muuttunut alkoholittomuuskokeiluni aikana. Se tulee todennäköisesti olemaan entiseen nähden erilaista myös hankkeeni jälkeen, mikäli onnistun tavoitteessani eli alkoholinkäytön kohtuullistamisessa. Olenko surullinen asiasta? En tiedä. Mutta sen tiedän, etten ole yhtään sen erilaisempi kuin ihminen laumaeläimenä yleensäkään. Toiset ihmiset ovat minulle tärkeitä. Sanoisin jopa että erittäin tärkeitä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Hiihtäminen
Olotila: Yksinäinen
____
Lomaan kuuluu vanhojen naistenlehtien selaaminen. Ja alkoholi.
Silmiini osuu viime kesän lopulta juttu, jossa työterveyslääkäriltä kysytään, milloin pitäisi huolestua omasta alkoholinkäytöstä, jos loman jälkeen "vaihde" on saattanut jäädä päälle.
Lääkäri korostaa että lomallakaan ei olisi hyvä käyttää alkoholia joka päivä, vaikka viinilasillinen terassilla ja olut saunassa maistuvatkin hyvälle. Jos kehon on totuttanut päivittäisiin annoksiin, voi olla loman jälkeen vaikea lopettaa. Lääkäri kehottaa pitämään loman tuoksinassa täysin alkoholittomia päiviä. "Hyvä määrä raitistella on vähintään pari kolme päivää viikossa."
Haastateltu asiantuntija kehottaa myös etsimään korvikkeita tissuttelulle. Hän sanoo, että esimerkiksi ystävien kanssa oleskelu ja urheilu ovat vaihtoehtoisia tapoja rentoutua.
En tiedä, miksi artikkeli ärsyttää minua. Enkö itsekin ajattele aivan samoin? Ottaako minua päähän, ettei asiantuntija osaa listata yhtään parempia nautinnon korvaajia? Ystävät ja urheilu ovat molemmat sekä itsestäänselviä hyvän olon tuottajia että samalla ristiriitaisia rentouttajia. Juuri sosiaaliset tilanteethan ovat alkoholin kanssa niitä kaikkein kimuranteimpia ja urheilusta saa helposti kehitettyä itselleen suorituspaineen, vaikka pitäisi rentoutua.
Ihmiset ja liikunta ovat olleet minunkin Lapin lomaviikkoni keskiössä. Nyt ilman alkoholia. Olen hiihtänyt joka päivä ja siitä on kieltämättä tullut hyvä olo. Olennaista hyvän olon generoinnissa on ollut hiljainen metsä, ruuhkattomat ladut ja tavoitteettomuus. Matkan pituudella ja vauhdilla ei ole ollut merkitystä. Tällaisenaan hiihtäminen on siis erittäin toimiva nautinnonkorvaaja alkoholille, mutta valitettavasti erittäin huonosti toteutettavissa Helsingin nykytalvissa.
Olen ollut viikon Lapissa yksin. Aikaa ajatuksille on ollut paljon, ehkä jopa liikaakin. Paljon ovat pohdituttaneet ystävät, kaverit, tuttavat eli ihmiset. Sosiaalinen elämäni on muuttunut alkoholittomuuskokeiluni aikana. Se tulee todennäköisesti olemaan entiseen nähden erilaista myös hankkeeni jälkeen, mikäli onnistun tavoitteessani eli alkoholinkäytön kohtuullistamisessa. Olenko surullinen asiasta? En tiedä. Mutta sen tiedän, etten ole yhtään sen erilaisempi kuin ihminen laumaeläimenä yleensäkään. Toiset ihmiset ovat minulle tärkeitä. Sanoisin jopa että erittäin tärkeitä.
Keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Luominen
Olotila: Luova
____
Lomaviikko eli kirjoitusvapaa on puolessa välin. En ole saanut kirjoitettua kolmasosaakaan siitä, mitä oli tavoitteena. Yritän olla välittämättä aikataulusta. Sehän on itseni asettama, vaikka toki kustantajan hengitys huohottaa taustalla. Tiedän kuitenkin että jollen pääse palautumaan päivätyöni paineista, rento uuden luominen on täysin mahdotonta. Tiedän myös, että lasi jos toinenkin auttaisi. Niin paineen purkamiseen, kuin uuden luomiseen.
Alkoholi ja luova työ ovat yhdistelmä, josta voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin. Varmaan niin on jo tehtykin. Myös julkinen sana pitää aiheesta kovasti. Edellinen mediamylläkkä koski Aki Kaurismäen humalahakuisuutta palkintojuhlassaan. Hesarin jutussa sai huutia koko "juoppo kulttuuriväki". Siitäkös sekosi sosiaalinen media ja kovasti kulttuuripainotteinen facebook-kaveripiirini. Postauksissa puhuttiin sekä 80-luvulle jääneestä kulttuuriväen kännäilyn ihannoinnista ja mystifioinnista että saman aihealueen aktiivisesta pilkkaamisesta. Media ei tunnukaan osaavan käsitellä tätä kipeää aihetta mistään näiden kahden ääripään väliltä.
Pentinkulman päivät onnistui paremmin muutama vuosi sitten, kun seminaarin aiheena oli kirjailijoiden mielenmaisemat, hulluus ja hurmio. Ei ollut yllättävää että viina oli isosti kuvassa mukana sekä hulluden aikaansaajana että hurmion seurauksena. Alkoholismiin retkahtaneita kirjailijoita on helppo listata useita. Vielä useampi kirjoittaja kertoo avoimesti juovansa liikaa. Tuttuja varmaan kaikille kirjailijoille ovat kosteat kirjailijapäivät, kodikkaat kulttuuriravintolaillat ja toistuvat notkahtelut jollei nyt ihan pöydän alle niin ainakin lasin viereen. Jokunen kirjailija on avoimesti kertonut käyttävänsä alkoholia myös luovuuden lähteenä. Useampi taitaa kuitenkin toistaa yleistä valkoista valhetta "yhden punaviinilasin kanssa teksti luistaa hyvin, mutta useamman juotuani en kyllä enää kirjoita yhtään mitään".
Luova työ ei ole helppoa. Itse asiassa se on älyttömän rankkaa. Kaukana on ruusuinen kuva boheemista taivaanrannanmaalarista, joka vähät välittää pahasta maailmasta, eikä täten tarvitse pullon tuomaa lohtua.
Taiteilijan juurisyyt juomiselle lienevät hyvin samankaltaisia kuin tavallisen tallaajankin. Alkoholi auttaa kestämään rankkaa arkea paremmin. Muusikko, kuvataiteilija tai kirjailija lataa tuotokseensa joka kerta palan omaa sieluaan ja tämän jälkeen tuotos avataan koko maailman raadeltavaksi. Tavallisessa työssä palaute rajoittuu usein esimiehen tai asiakkaan tasolle. Kirjailijan työn palaute on erityisen kovan työn takana, koska hän saattaa kirjoittaa yhtä romaania monta vuotta ilman että kukaan kommentoi tulosta suuntaan jos toiseen. Vaatii uskomattoman paljon voimia jatkaa vain oman uskonsa varassa. Eipä siis ihme, että alkoholi maistuu. Minullekin se on maistunut.
Toki taiteilija saattaa käyttää alkoholin huumaavaa vaikutusta myös nostamaan hänen luovuutensa seuraavalle tasolle. Tai ihan vaan avaamaan blokkeja, joita luova työ pitää aina sisällään. Juuri tuota alkoholin sanoja liukastavaa vaikutusta minäkin olisin tällä kirjoitusvapaallani tarvinnut.
Korvaavia nautinnontuottajia: Luominen
Olotila: Luova
____
Lomaviikko eli kirjoitusvapaa on puolessa välin. En ole saanut kirjoitettua kolmasosaakaan siitä, mitä oli tavoitteena. Yritän olla välittämättä aikataulusta. Sehän on itseni asettama, vaikka toki kustantajan hengitys huohottaa taustalla. Tiedän kuitenkin että jollen pääse palautumaan päivätyöni paineista, rento uuden luominen on täysin mahdotonta. Tiedän myös, että lasi jos toinenkin auttaisi. Niin paineen purkamiseen, kuin uuden luomiseen.
Alkoholi ja luova työ ovat yhdistelmä, josta voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin. Varmaan niin on jo tehtykin. Myös julkinen sana pitää aiheesta kovasti. Edellinen mediamylläkkä koski Aki Kaurismäen humalahakuisuutta palkintojuhlassaan. Hesarin jutussa sai huutia koko "juoppo kulttuuriväki". Siitäkös sekosi sosiaalinen media ja kovasti kulttuuripainotteinen facebook-kaveripiirini. Postauksissa puhuttiin sekä 80-luvulle jääneestä kulttuuriväen kännäilyn ihannoinnista ja mystifioinnista että saman aihealueen aktiivisesta pilkkaamisesta. Media ei tunnukaan osaavan käsitellä tätä kipeää aihetta mistään näiden kahden ääripään väliltä.
Pentinkulman päivät onnistui paremmin muutama vuosi sitten, kun seminaarin aiheena oli kirjailijoiden mielenmaisemat, hulluus ja hurmio. Ei ollut yllättävää että viina oli isosti kuvassa mukana sekä hulluden aikaansaajana että hurmion seurauksena. Alkoholismiin retkahtaneita kirjailijoita on helppo listata useita. Vielä useampi kirjoittaja kertoo avoimesti juovansa liikaa. Tuttuja varmaan kaikille kirjailijoille ovat kosteat kirjailijapäivät, kodikkaat kulttuuriravintolaillat ja toistuvat notkahtelut jollei nyt ihan pöydän alle niin ainakin lasin viereen. Jokunen kirjailija on avoimesti kertonut käyttävänsä alkoholia myös luovuuden lähteenä. Useampi taitaa kuitenkin toistaa yleistä valkoista valhetta "yhden punaviinilasin kanssa teksti luistaa hyvin, mutta useamman juotuani en kyllä enää kirjoita yhtään mitään".
Luova työ ei ole helppoa. Itse asiassa se on älyttömän rankkaa. Kaukana on ruusuinen kuva boheemista taivaanrannanmaalarista, joka vähät välittää pahasta maailmasta, eikä täten tarvitse pullon tuomaa lohtua.
Taiteilijan juurisyyt juomiselle lienevät hyvin samankaltaisia kuin tavallisen tallaajankin. Alkoholi auttaa kestämään rankkaa arkea paremmin. Muusikko, kuvataiteilija tai kirjailija lataa tuotokseensa joka kerta palan omaa sieluaan ja tämän jälkeen tuotos avataan koko maailman raadeltavaksi. Tavallisessa työssä palaute rajoittuu usein esimiehen tai asiakkaan tasolle. Kirjailijan työn palaute on erityisen kovan työn takana, koska hän saattaa kirjoittaa yhtä romaania monta vuotta ilman että kukaan kommentoi tulosta suuntaan jos toiseen. Vaatii uskomattoman paljon voimia jatkaa vain oman uskonsa varassa. Eipä siis ihme, että alkoholi maistuu. Minullekin se on maistunut.
Toki taiteilija saattaa käyttää alkoholin huumaavaa vaikutusta myös nostamaan hänen luovuutensa seuraavalle tasolle. Tai ihan vaan avaamaan blokkeja, joita luova työ pitää aina sisällään. Juuri tuota alkoholin sanoja liukastavaa vaikutusta minäkin olisin tällä kirjoitusvapaallani tarvinnut.
Sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Apea
____
Kuuntelen äänikirjaa, kun ajan autolla pitkin Lapin tyhjiä teitä. Dekkarin juoni pitää ajatukseni riittävästi hereillä. Minulla on taipumus väsähtää, kun olen autossa ilman juttuseuraa. Nyt siihen ei varsinkaan ole varaa, koska keli on harvinaisen kehno vinossa vihmovan lumisateen takia.
Tällä kertaa kirja on ruotsalainen, jälleen naisdekkaristin kynästä. Luvut hyppivät näkökulmasta toiseen. Henkilöhahmot ovat syvempiä kuin yleensä mieskollegoiden vastaavat luomukset. Yksi päähenkilöistä on töissä Systembolagetissa ja juo reippaasti työnantajansa myymiä tuotteita. "Hänellä oli tapana hakea lohtua pullosta."
Jään miettimään tuttua sananpartta. En ole koskaan ennen tajunnut sen sisältöä kuten sen nyt ymmärrän. Pullosta on perinteisesti löytynyt Suomen kansalle lohtu ahdistukseen, apeuteen ja ankeuteen. Ja mikäli äänikirjaan on uskominen, niin on löytynyt myös Ruotsin kansalle. Mahdollisesti alkoholi on tuonut lohtua jopa koko maailmalle.
Tiedän että tänään pullosta löytyisi lohtu myös lomaillan yksinäisyyteen, elämän epävarmuuteen ja päässä pyörivien työasioiden solmuisuuteen. Silti en avaa pulloa. Syy ei ole eilen kirjoittamani pelko. Eikä se ole fakta, että mökistä ei vaan löydy pullon pulloa. Eikä edes se, että ihmiskokeeni säännöt kieltävät minua nauttimasta alkoholia yksin tässä hankkeen vaiheessa.
Syy löytyy jostakin erikoisesta lokerosta sieluni sopukoissa. Siellä asuu halu tuntea kaikki tunteet, myös vaikeat sellaiset, ja kaiken lisäksi vielä kyetä ajattelemaan ne läpi kirkkaan analyyttisesti. Helppoa se ei ole. Paljon helpompaa olisi avata punaviinipullo ja juoda siitä neljä täyteläistä lasillista lomapäivän päätteeksi.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Apea
____
Kuuntelen äänikirjaa, kun ajan autolla pitkin Lapin tyhjiä teitä. Dekkarin juoni pitää ajatukseni riittävästi hereillä. Minulla on taipumus väsähtää, kun olen autossa ilman juttuseuraa. Nyt siihen ei varsinkaan ole varaa, koska keli on harvinaisen kehno vinossa vihmovan lumisateen takia.
Tällä kertaa kirja on ruotsalainen, jälleen naisdekkaristin kynästä. Luvut hyppivät näkökulmasta toiseen. Henkilöhahmot ovat syvempiä kuin yleensä mieskollegoiden vastaavat luomukset. Yksi päähenkilöistä on töissä Systembolagetissa ja juo reippaasti työnantajansa myymiä tuotteita. "Hänellä oli tapana hakea lohtua pullosta."
Jään miettimään tuttua sananpartta. En ole koskaan ennen tajunnut sen sisältöä kuten sen nyt ymmärrän. Pullosta on perinteisesti löytynyt Suomen kansalle lohtu ahdistukseen, apeuteen ja ankeuteen. Ja mikäli äänikirjaan on uskominen, niin on löytynyt myös Ruotsin kansalle. Mahdollisesti alkoholi on tuonut lohtua jopa koko maailmalle.
Tiedän että tänään pullosta löytyisi lohtu myös lomaillan yksinäisyyteen, elämän epävarmuuteen ja päässä pyörivien työasioiden solmuisuuteen. Silti en avaa pulloa. Syy ei ole eilen kirjoittamani pelko. Eikä se ole fakta, että mökistä ei vaan löydy pullon pulloa. Eikä edes se, että ihmiskokeeni säännöt kieltävät minua nauttimasta alkoholia yksin tässä hankkeen vaiheessa.
Syy löytyy jostakin erikoisesta lokerosta sieluni sopukoissa. Siellä asuu halu tuntea kaikki tunteet, myös vaikeat sellaiset, ja kaiken lisäksi vielä kyetä ajattelemaan ne läpi kirkkaan analyyttisesti. Helppoa se ei ole. Paljon helpompaa olisi avata punaviinipullo ja juoda siitä neljä täyteläistä lasillista lomapäivän päätteeksi.
Lauantai 18. maaliskuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Palapeli
Olotila: Rento
____
Taitolaji-hankkeeni toista kvartaalia on kulunut kahdeksantoista päivää enkä ole vielä juonut pisaraakaan alkoholia. Miksi?
Voisin hyvin kirjoittaa tähän kasan kauniita lauseita. Ei ole tarvinnut juoda. Olen hyvin pärjännyt ilmankin. Ei ole tehnyt mieli. Eivät nuo lauseet täyttä valetta ole, mutteivät kokonainen totuuskaan.
Halu juoda viinilasi jos toinenkin on ollut näinä päivinä olemassa, useamminkin kuin kerran. Tarvekin juoda ne on löytynyt. Työpaineeni ei ole muuttunut miksikään. Prosessi muuttaa työnkuvaani ei ole edennyt, kauniista lupauksista huolimatta. Mutta rehellisesti, olen kyllä pärjännyt ilmankin, ainakin kiikun kaakun.
Sanoin psykologille viime viikolla, että ensimmäisen lasillisen juominen jännittää. Hän kysyi, pelkäänkö että se maistuu liian hyvälle. Nyökkäsin.
Oikeastaan en kuitenkaan vastannut hänen kysymykseensä. Vastasin sen sijaan kysymyksiin: Pelkäänkö että viinilasi tuo liian hyvän olon? Pelkäänkö että hetkeksi kaikki paha poistuu? Pelkäänkö että haluan juoda lisää?
Korvaavia nautinnontuottajia: Palapeli
Olotila: Rento
____
Taitolaji-hankkeeni toista kvartaalia on kulunut kahdeksantoista päivää enkä ole vielä juonut pisaraakaan alkoholia. Miksi?
Voisin hyvin kirjoittaa tähän kasan kauniita lauseita. Ei ole tarvinnut juoda. Olen hyvin pärjännyt ilmankin. Ei ole tehnyt mieli. Eivät nuo lauseet täyttä valetta ole, mutteivät kokonainen totuuskaan.
Halu juoda viinilasi jos toinenkin on ollut näinä päivinä olemassa, useamminkin kuin kerran. Tarvekin juoda ne on löytynyt. Työpaineeni ei ole muuttunut miksikään. Prosessi muuttaa työnkuvaani ei ole edennyt, kauniista lupauksista huolimatta. Mutta rehellisesti, olen kyllä pärjännyt ilmankin, ainakin kiikun kaakun.
Sanoin psykologille viime viikolla, että ensimmäisen lasillisen juominen jännittää. Hän kysyi, pelkäänkö että se maistuu liian hyvälle. Nyökkäsin.
Oikeastaan en kuitenkaan vastannut hänen kysymykseensä. Vastasin sen sijaan kysymyksiin: Pelkäänkö että viinilasi tuo liian hyvän olon? Pelkäänkö että hetkeksi kaikki paha poistuu? Pelkäänkö että haluan juoda lisää?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)