Alkoholiannokset: 2
Korvaavia nautinnontuottajia: Loungen rottinkinen keinutuoli
Olotila: Yksinäinen
____
Näen unta ensimmäisestä AA-kokouksestani. Kun herään, muistan unen pienintä yksityiskohtaa myöten. Tämä voi johtua kevyestä unesta, jota nukun aikaisen lennolle herätyksen vuoksi. Tai sitten ajatus kokouksesta on niin mullistava. Tiedä häntä. Joka tapauksessa epämiellyttävä tunne puristaa sielua, kun avaan silmäni. Käyttäydyn kokouksessa idioottimaisesti ja minua ojennetaan sen jälkeen nöyryyttävästi. Jopa unessa tunne kääntää mahan ylösalaisin ja nostaa iholle kylmän hien.
Hereillä jatkan pohdintaani. Ymmärrän että nimettömien alkoholistien kerho on nimensä mukaisesti nimetön. Sen säännöissä kielletään kerhon näkemyksien kertominen, mainostaminen tai julkinen ohjeistaminen. Kenenkään ei pidä julkisesti julistautua käyvänsä kokouksissa. Ymmärrän toki tarpeen näille säännöille. Alkoholiongelmassa liikutaan äärimmäisen haavoittuvuuden alueella. Anonyymihän minäkin olen. Toisaalta hiljaisuudella on kääntöpuolensakin. Otan esimerkiksi itseni.
Minulla on alkoholiongelma. Ystäväpiiri on täynnä alkoholin suurkuluttajia ja ympäröivä sosiaalinen elämä alkoholin värittämä. On hyvin vaikeaa, jollei mahdotonta, löytää läheltä vertaistukea alkoholinjuonnin vähentämiselle tai lopettamiselle. Olen toki kuullut AA-kerhosta, mutta mielikuvani siitä on harmaa, vino ja vähän pelottavakin. Työterveyshuolto ei kyennyt korjaamaan mielikuvaani. Olisiko syynä tiedon puute?
Olen aina ollut kiinnostunut mielikuvista ja niiden syntymekanismista. Osa syntyneistä mielikuvista on helppo uskoa, kuten että Paavo Väyrynen on suhteellisuuden tajun menettänyt idiootti ja Donald Trump on seitsemänkymmentävuotias kiukutteleva lapsi. Osa mielikuvista on huterampia, kuten että suomalaiset ovat maailman kateellisin kansa tai globaali kehitys on edistystä. Mielikuvat elävät tiukassa. Mikäli henkilö leimautuu pahaksi, esimerkiksi rikosepäilyn takia, ei hänen syyttömäksi todistamisensa yleensä riitä poistamaan mielikuvaa.
En osaa sanoa, mistä mielikuvani AA-kerhosta on peräisin? Ainakin se on vanha. Siihen liittyy amerikkaisia elokuvia ja tv-sarjoja sekä suomalaisia sketsejä. Sitä värittää alkoholistiksi luokittelemieni sukulaismiesten halventavat kommenttit. Oman mielikuvani oikaisemiseksi ei tässä tapauksessa tarvita paljoakaan. Jossakin tuolla lymyävien kaappijuoppojen mielikuvien vinoudesta tai sen korjaamisesta en valitettavasti pysty sanomaan samaa.
Sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Metsä
Olotila: Reipas
____
Laitan perheelle ja vanhalle äidille sunnuntaiaamupalaa. Leikkaan kovakuorista maalaisleipää ja veitsi lipsahtaa peukaloon. Pieni pala sormenpään ihoa irtoaa. Kiirehdin lääkekaapille etsimään laastaria. Yläkaappi on täysin myllätty, eikä laastaria löydy. Haen keittiöjakkaran ja kiipeän paremmalle näköalapaikalle. Lääkekaapin uumenista löytyy tyhjä tupakka-aski. Joku muukin tässä perheessä harrastaa paheitaan salassa.
Päädyn vertaamaan tupakointia ja alkoholinjuontia toisiinsa. Typeräähän se on. Tiedän. Mutta nyt en puhukaan nautintoaineen kemiasta, sen terveysvaikutuksista tai edes riippuvuudesta. Puhun tupakointi- ja alkoholikulttuurista sekä niihin liittyvästä nautintoaineesta luopumisesta.
Kun tupakoitsija päättää lopettaa polttamisen, hänelle on tarjolla useita korvikkeita. Niitä on jopa monissa eri muodoissa, purukumina tai vaikkapa laastareina. Tupakankorvikkeista on tullut iso business. Mutta missä ovat alkoholin korvikkeet? Niitä ei ole.
Eräs entinen tupakoitsija kaivoi eilisessä Eino Leino seuran juhlahumussa taskustaan erillispakatun laatusikarin. Mies kertoi lopettaneensa tupakoinnin neljä vuotta aiemmin. "Enää nautin näitä havannalaisia tärkeimmissä tilaisuuksissa." Mikäli kohtuukäyttö on mahdollista entiselle tupakoitsijalle, onko se sitä myös ex-ongelmajuojalle? Toivottavasti.
Mutta entä isommassa kuvassa? Yhden ihmisen yläpuolella? Kokonaisessa paheita harrastavassa kulttuurissa?
Minä muistan hyvin vielä aikaa, kun tupakointi oli voimissaan. 1970- ja 80-luvuilla kaikki hauskat ihmiset polttivat. Minäkin hakeuduin opiskeluaikana tupakoivien ihmisten seuraan, vaikken itse sauhutellut. Tupakointi oli sallittu kaikkialla, työpaikoilla, ravintoloissa ja kodeissa. Ja vielä aikana, jolloin tupakointi siirrettiin pois toimistoista, oli työpaikkojen tupakointipisteissä aina parhaat jutut ja mielenkiintoisimmat ihmiset. Sitten tilanne alkoi pikku hiljaa muuttua. Tänä päivänä tupakointi ei ole enää glorifioitua ja coolia toimintaa. Se on ennemminkin epäonnistuneiden luusereiden tapa tuhota oma terveytensä.
En voi olla miettimättä, voisiko alkoholinkäytölle käydä samoin. Voisiko kaikkien hauskojen ihmisten sosiaalinen hippalointi muuttua kulttuurillisesti väheksyttäväksi toiminnaksi? Ja mitä pitäisi yhteiskunnassa tapahtua, että näin kävisi? Mielenkiintoisia kysymyksiä. Mahdottomia vastata. Kyynisyys minussa jopa epäilee asiaa. Biologinen eläin nimeltä ihminen kun on aina halunnut löytää tavan sekoittaa päänsä ja todennäköisesti haluaa löytää sen jatkossakin.
Korvaavia nautinnontuottajia: Metsä
Olotila: Reipas
____
Laitan perheelle ja vanhalle äidille sunnuntaiaamupalaa. Leikkaan kovakuorista maalaisleipää ja veitsi lipsahtaa peukaloon. Pieni pala sormenpään ihoa irtoaa. Kiirehdin lääkekaapille etsimään laastaria. Yläkaappi on täysin myllätty, eikä laastaria löydy. Haen keittiöjakkaran ja kiipeän paremmalle näköalapaikalle. Lääkekaapin uumenista löytyy tyhjä tupakka-aski. Joku muukin tässä perheessä harrastaa paheitaan salassa.
Päädyn vertaamaan tupakointia ja alkoholinjuontia toisiinsa. Typeräähän se on. Tiedän. Mutta nyt en puhukaan nautintoaineen kemiasta, sen terveysvaikutuksista tai edes riippuvuudesta. Puhun tupakointi- ja alkoholikulttuurista sekä niihin liittyvästä nautintoaineesta luopumisesta.
Kun tupakoitsija päättää lopettaa polttamisen, hänelle on tarjolla useita korvikkeita. Niitä on jopa monissa eri muodoissa, purukumina tai vaikkapa laastareina. Tupakankorvikkeista on tullut iso business. Mutta missä ovat alkoholin korvikkeet? Niitä ei ole.
Eräs entinen tupakoitsija kaivoi eilisessä Eino Leino seuran juhlahumussa taskustaan erillispakatun laatusikarin. Mies kertoi lopettaneensa tupakoinnin neljä vuotta aiemmin. "Enää nautin näitä havannalaisia tärkeimmissä tilaisuuksissa." Mikäli kohtuukäyttö on mahdollista entiselle tupakoitsijalle, onko se sitä myös ex-ongelmajuojalle? Toivottavasti.
Mutta entä isommassa kuvassa? Yhden ihmisen yläpuolella? Kokonaisessa paheita harrastavassa kulttuurissa?
Minä muistan hyvin vielä aikaa, kun tupakointi oli voimissaan. 1970- ja 80-luvuilla kaikki hauskat ihmiset polttivat. Minäkin hakeuduin opiskeluaikana tupakoivien ihmisten seuraan, vaikken itse sauhutellut. Tupakointi oli sallittu kaikkialla, työpaikoilla, ravintoloissa ja kodeissa. Ja vielä aikana, jolloin tupakointi siirrettiin pois toimistoista, oli työpaikkojen tupakointipisteissä aina parhaat jutut ja mielenkiintoisimmat ihmiset. Sitten tilanne alkoi pikku hiljaa muuttua. Tänä päivänä tupakointi ei ole enää glorifioitua ja coolia toimintaa. Se on ennemminkin epäonnistuneiden luusereiden tapa tuhota oma terveytensä.
En voi olla miettimättä, voisiko alkoholinkäytölle käydä samoin. Voisiko kaikkien hauskojen ihmisten sosiaalinen hippalointi muuttua kulttuurillisesti väheksyttäväksi toiminnaksi? Ja mitä pitäisi yhteiskunnassa tapahtua, että näin kävisi? Mielenkiintoisia kysymyksiä. Mahdottomia vastata. Kyynisyys minussa jopa epäilee asiaa. Biologinen eläin nimeltä ihminen kun on aina halunnut löytää tavan sekoittaa päänsä ja todennäköisesti haluaa löytää sen jatkossakin.
Perjantai 20. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 4
Korvaavia nautinnontuottajia: Tapaaminen
Olotila: Pohtiva
____
Tapaan Juhani Seppäsen etelähelsinkiläisessä kulttuurieliittikuppilassa. "Selvästi juovuksissa" kirjan alkoholittomuutta ei enää ole selvästi olemassa. Työterveyslääkäri juo tapaamisemme aikana vauhdilla, johon tuskin minä kykenin vauhdikkaimpina aikoinani. Puhumme enemmän hänestä kuin minusta. Niin kuuluukin olla. Yksi kommentti omasta hankkeestani jää kuitenkin soimaan korviini.
"Ai sä otat?" Seppänen kysyy, kun tilaan 12cl valkkaria. "Etkö olekaan kokonaan lopettanut?" Kerron hankkeeni olevan kohtuullistaa ongelmajuomiseni pieniin mittoihin. "Että vaikeimman sitten valitsit."
Miksi kohtuullistaminen on vaikeaa? Mikä siinä on vaikeaa?
Mikäli alkoholinjuonnin lopettaa kokonaan, käytösmalli muuttuu selkeästi. Kaikkeen alkoholiin sanotaan "ei". Sosiaalista elämää suunataan usein alkoholittomaan suuntaan. Avoimesti puhutaan valinnasta, joka ympäröivän maailman on helppo ymmärtää, joskaan ei aina hyväksyä.
Kun alkoholinjuonnin vähentää minimiin, käytösmalliin jää veteen piirretty viiva. Mikä on vähän? Mikä on liikaa? Tavoite vaatii äärimmäistä itsekontrollia, jossa käytettyjen alkoholiannosten laskeminen auttaa. Tämän lisäksi ympäröivän maailman on vaikea ymmärtää, missä mennään. Eikö se olekaan lopettanut? Onkohan se nyt retkahtanut? Puhumattakaan muiden haluista. Kai sä nyt yhden vielä voit ottaa? Juuri retkahtamisvaara on tässä mallissa suurempi kuin täysraittiudessa. Muutaman lasillisen tuoma euforia kun muistuttaa menneestä. Absolutistilla on mahdollisuus pikku hiljaa alkaa unohtaa, miltä todellisuuden yläpuolelle nouseminen tuntuikaan. Juuri siinä, 24cl hyvää valkoviiniä nautittineena on kohtuullistamishankkeeni kipupiste. Miten onnistun olemaan ottamatta lisää?
Poistun Etelä-Helsingistä alkoholimarketin kautta. En ole pistäytynyt kyseisessä kaupassa moneen kuukauteen. Tunne on outo. Jono kassalla pitkä. On perjantai-ilta. Olemme miehen kanssa pitkästä aikaa kahden. Syömme sushia. Ostan uuden maailman valkoviinihyllyltä pullon, jonka tarrassa lukee "lighter in alcohol - full flavour". Puhelimeni appin mukaan olen käyttänyt lokakuussa alkoholia alle 15 annosta. Tänään on hyvä ilta nauttia muutama lasillinen lisää.
Korvaavia nautinnontuottajia: Tapaaminen
Olotila: Pohtiva
____
Tapaan Juhani Seppäsen etelähelsinkiläisessä kulttuurieliittikuppilassa. "Selvästi juovuksissa" kirjan alkoholittomuutta ei enää ole selvästi olemassa. Työterveyslääkäri juo tapaamisemme aikana vauhdilla, johon tuskin minä kykenin vauhdikkaimpina aikoinani. Puhumme enemmän hänestä kuin minusta. Niin kuuluukin olla. Yksi kommentti omasta hankkeestani jää kuitenkin soimaan korviini.
"Ai sä otat?" Seppänen kysyy, kun tilaan 12cl valkkaria. "Etkö olekaan kokonaan lopettanut?" Kerron hankkeeni olevan kohtuullistaa ongelmajuomiseni pieniin mittoihin. "Että vaikeimman sitten valitsit."
Miksi kohtuullistaminen on vaikeaa? Mikä siinä on vaikeaa?
Mikäli alkoholinjuonnin lopettaa kokonaan, käytösmalli muuttuu selkeästi. Kaikkeen alkoholiin sanotaan "ei". Sosiaalista elämää suunataan usein alkoholittomaan suuntaan. Avoimesti puhutaan valinnasta, joka ympäröivän maailman on helppo ymmärtää, joskaan ei aina hyväksyä.
Kun alkoholinjuonnin vähentää minimiin, käytösmalliin jää veteen piirretty viiva. Mikä on vähän? Mikä on liikaa? Tavoite vaatii äärimmäistä itsekontrollia, jossa käytettyjen alkoholiannosten laskeminen auttaa. Tämän lisäksi ympäröivän maailman on vaikea ymmärtää, missä mennään. Eikö se olekaan lopettanut? Onkohan se nyt retkahtanut? Puhumattakaan muiden haluista. Kai sä nyt yhden vielä voit ottaa? Juuri retkahtamisvaara on tässä mallissa suurempi kuin täysraittiudessa. Muutaman lasillisen tuoma euforia kun muistuttaa menneestä. Absolutistilla on mahdollisuus pikku hiljaa alkaa unohtaa, miltä todellisuuden yläpuolelle nouseminen tuntuikaan. Juuri siinä, 24cl hyvää valkoviiniä nautittineena on kohtuullistamishankkeeni kipupiste. Miten onnistun olemaan ottamatta lisää?
Poistun Etelä-Helsingistä alkoholimarketin kautta. En ole pistäytynyt kyseisessä kaupassa moneen kuukauteen. Tunne on outo. Jono kassalla pitkä. On perjantai-ilta. Olemme miehen kanssa pitkästä aikaa kahden. Syömme sushia. Ostan uuden maailman valkoviinihyllyltä pullon, jonka tarrassa lukee "lighter in alcohol - full flavour". Puhelimeni appin mukaan olen käyttänyt lokakuussa alkoholia alle 15 annosta. Tänään on hyvä ilta nauttia muutama lasillinen lisää.
Keskiviikko 18. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Vertaistuki
Olotila: Uusia ajatuksia
____
Istun lounaalla Helsingin katolla. Pöydällä lohipasta ja kivennäisvettä. Edessä kymmeniä vuosia sitten viinapullonkorkin sulkenut vaikuttaja. Puhumme ensin juomisesta, sitten juomattomuudesta. Minä kysyn. Hän vastaa. Löydämme uusista elämistämne useita samoja nautinnon korvaajia.
Lounasseurani puhuu positiiviseen sävyyn AA:sta. Kuulen että kerhossa käy enemmän korkeasti koulutettua, hyvissä työtehtävissä toimivaa porukkaa kuin alempaa sosiaaliluokkaa. Myös kulttuuriväkeä on paljon. Olen yllättynyt. Löytyisikö sieltä kuitenkin kaipaamaani vertaistuki? Samanlainen, jota juuri nyt tässä lounaspöydässä koen.
Sosiaaliseen elämään liittyviä AA:n ohjeita lounasseuralaiseni ei kuitenkaan ole noudattanut. Kerho kun kehottaa pysymään poissa porukoista ja tilanteista, joissa juodaan. Myöskään moralisoivaksi raittiussaarnaajaksi hän ei ole ryhtynyt. Näen molemmilla hänen valitsemillaan poluilla tavoitteen, jota kohti kulkea.
Kysyn, harkitsiko hän koskaan, ettei olisi sulkenut korkkia kokonaan. Vastaus on ehdoton "ei". Mies kertoo kuitenkin ystävästään, joka raitistui ja kykeni myöhemmin nauttimaan alkoholia hillitysti. Kuulemieni lukuisten selviytymistarinoiden joukossa tämä on ainoa laatuaan. Tartun silti tähän seitinohueen lankaan. Äärimmäisen vaativaa ja harvinaista, ehkä, muttei mahdotonta.
Pohdin jakamiani juojakategorioita (10. syyskuuta 2017) ja niiden merkitystä juomatavan muutoksessa sekä muutoksen onnistumistodennäköisyydessä. Luulen että rankimmassa alkoholistikategoriassa (5) ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan ja siirtyä täysraittiiden luokkaan (0). Toinen äärilaita on bilejuoja (3), joka voi helpohkostikin onnistua "vähentämään vähän" ja pudottamaan itsensä alemmille tasoille (1 ja 2). Tietoista päätöstä tämäkin muutos tosin tarvinnee. Mutta mikä sitten on minun kaltaiseni ongelmajuojan (4) kohtalo?
Mikäli olisin mies, kutsuisin edesmennyttä juomistani avoimesti alkoholismiksi. Koska olen nainen ja glorifioidut ennakkotapaukset puuttuvat, kutsun käytöstäni yhä edelleen anonyymisti alkoholin suurkulutukseksi. Sinnikkäästi pidän myös kiinni siitä, että tälläinen nelosluokan ongelmajuoja onnistuu kääntämään juomatottumuksensa jonnekin kohtuullisuus miinus tasolle (1). Helppoa se ei ole, itse asiassa kaikkea muuta, mutta jos joku siinä aikoo onnistua, olkoon se minä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Vertaistuki
Olotila: Uusia ajatuksia
____
Istun lounaalla Helsingin katolla. Pöydällä lohipasta ja kivennäisvettä. Edessä kymmeniä vuosia sitten viinapullonkorkin sulkenut vaikuttaja. Puhumme ensin juomisesta, sitten juomattomuudesta. Minä kysyn. Hän vastaa. Löydämme uusista elämistämne useita samoja nautinnon korvaajia.
Lounasseurani puhuu positiiviseen sävyyn AA:sta. Kuulen että kerhossa käy enemmän korkeasti koulutettua, hyvissä työtehtävissä toimivaa porukkaa kuin alempaa sosiaaliluokkaa. Myös kulttuuriväkeä on paljon. Olen yllättynyt. Löytyisikö sieltä kuitenkin kaipaamaani vertaistuki? Samanlainen, jota juuri nyt tässä lounaspöydässä koen.
Sosiaaliseen elämään liittyviä AA:n ohjeita lounasseuralaiseni ei kuitenkaan ole noudattanut. Kerho kun kehottaa pysymään poissa porukoista ja tilanteista, joissa juodaan. Myöskään moralisoivaksi raittiussaarnaajaksi hän ei ole ryhtynyt. Näen molemmilla hänen valitsemillaan poluilla tavoitteen, jota kohti kulkea.
Kysyn, harkitsiko hän koskaan, ettei olisi sulkenut korkkia kokonaan. Vastaus on ehdoton "ei". Mies kertoo kuitenkin ystävästään, joka raitistui ja kykeni myöhemmin nauttimaan alkoholia hillitysti. Kuulemieni lukuisten selviytymistarinoiden joukossa tämä on ainoa laatuaan. Tartun silti tähän seitinohueen lankaan. Äärimmäisen vaativaa ja harvinaista, ehkä, muttei mahdotonta.
Pohdin jakamiani juojakategorioita (10. syyskuuta 2017) ja niiden merkitystä juomatavan muutoksessa sekä muutoksen onnistumistodennäköisyydessä. Luulen että rankimmassa alkoholistikategoriassa (5) ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan ja siirtyä täysraittiiden luokkaan (0). Toinen äärilaita on bilejuoja (3), joka voi helpohkostikin onnistua "vähentämään vähän" ja pudottamaan itsensä alemmille tasoille (1 ja 2). Tietoista päätöstä tämäkin muutos tosin tarvinnee. Mutta mikä sitten on minun kaltaiseni ongelmajuojan (4) kohtalo?
Mikäli olisin mies, kutsuisin edesmennyttä juomistani avoimesti alkoholismiksi. Koska olen nainen ja glorifioidut ennakkotapaukset puuttuvat, kutsun käytöstäni yhä edelleen anonyymisti alkoholin suurkulutukseksi. Sinnikkäästi pidän myös kiinni siitä, että tälläinen nelosluokan ongelmajuoja onnistuu kääntämään juomatottumuksensa jonnekin kohtuullisuus miinus tasolle (1). Helppoa se ei ole, itse asiassa kaikkea muuta, mutta jos joku siinä aikoo onnistua, olkoon se minä.
Sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Pyöräily
Olotila: Hapekas
____
Luen reissussa äidiltä saamaani naistenlehteä. Mira Luodin haastattelu saa minut ärsyyntymään. Laulaja sanoo, ettei tarvitse alkoholia enää mihinkään. Hän osaa heittäytyä ja hänellä on hauskaa ilman juomistakin. Hän ei pelkää, että jäisi mistään paitsi, vaikkei joisi. Vähän aikaa sitten myös Mikko Kuustonen kertoi naistenlehden sivuilla raitistumisestaan. Media nostaa säännöllisin väliajoin esiin näitä korkin kiinni laittaneita onnistumisia. Ymmärrän syyn siihen. En kai olisi tässä kirjoittamassa tätä, jollen ymmärtäisi tarvetta nälle kirjoituksille. Mikä minua sitten ärsyttää? Juttujen pinnallisuus ja kepeys kaiketi. Kaikki on niissä niin helppoa. Missä on päätöksenteon vaikeus? Missä on suhde alkoholikeskeiseen sosiaaliseen elämään ja yhteiskuntaan? Missä on oman muutoksen hyväksyntä? Missä on muiden suhtautuminen?
Lehtijuttujen ala- tai yläpuolella on kansan syvien rivien analyysi samaisesta korkin sulkemisesta. Käytän mieheni mielipidettä esimerkkinä. Samuli Edelman on hyvä laulaja ja näyttelijä. Hänessä oli potentiaalia rikkoa rajoja ja nousta laaja-alaiseksi kulttuurivaikuttajaksi. Mies sanoo, että Samuli Edelmanilla oli kaikki mahdollisuudet tulla uudeksi Vesa-Matti Loiriksi. Mutta sitten se meni raitistumaan. Alkoholista luopumisen myötä Samuli Edelmanista tuli totinen, tylsä ja huumorintajuton ei-heittäytyjä.
Minä tunnen muutamia täysin tai melkein kokonaan raittiita henkilöitä. Eiköhän jokainen meistä tunne. Enkä ole ylpeä suhtautumisestani heihin. Kun vielä join reippaasti, en erityisemmin tykännyt tilanteista, joissa moraalia valvova "vain kivennäisvettä" tyyppi oli mukana. Enkä arvostanut korkealle kollegoita, jotka eivät koskaan osallistuneet työporukan yhteiseen kivanpitoon. Nauroin vinosti tutkijoille, jotka yhteisillä konferenssimatkoilla jättivät viinilasin kokkareilla juomatta ja painuivat ajoissa nukkumaan, kun aamulla pitää vielä ehtiä lenkille.
Huomaan kirjoittaneeni edellisen kappaleen tuntemukset imperfektissä. Enkö osaa vaiko halua sanoa, mitä mieltä tällä hetkellä olen? Todennäköisesti molempia. Valitettavasti jaan yhä edelleen kansan syvien rivien huolen alkoholitta elävien ihmisten harmaasta tylsyydestä, kuivasta olemuksesta, introverttiydestä ja kontrollifriikkeydestä. Enkä tiedä, miten asemoisin itseni tuohon porukkaan.
Mieleeni ui poikkeus. Mies on pitkään alkoholitta elänyt, sosiaalisesti lahjakas, älykkään huumorintajuinen, luovaa työtä tekevä keskustelija. Päätänpä ottaa häneen yhteyttä.
Korvaavia nautinnontuottajia: Pyöräily
Olotila: Hapekas
____
Luen reissussa äidiltä saamaani naistenlehteä. Mira Luodin haastattelu saa minut ärsyyntymään. Laulaja sanoo, ettei tarvitse alkoholia enää mihinkään. Hän osaa heittäytyä ja hänellä on hauskaa ilman juomistakin. Hän ei pelkää, että jäisi mistään paitsi, vaikkei joisi. Vähän aikaa sitten myös Mikko Kuustonen kertoi naistenlehden sivuilla raitistumisestaan. Media nostaa säännöllisin väliajoin esiin näitä korkin kiinni laittaneita onnistumisia. Ymmärrän syyn siihen. En kai olisi tässä kirjoittamassa tätä, jollen ymmärtäisi tarvetta nälle kirjoituksille. Mikä minua sitten ärsyttää? Juttujen pinnallisuus ja kepeys kaiketi. Kaikki on niissä niin helppoa. Missä on päätöksenteon vaikeus? Missä on suhde alkoholikeskeiseen sosiaaliseen elämään ja yhteiskuntaan? Missä on oman muutoksen hyväksyntä? Missä on muiden suhtautuminen?
Lehtijuttujen ala- tai yläpuolella on kansan syvien rivien analyysi samaisesta korkin sulkemisesta. Käytän mieheni mielipidettä esimerkkinä. Samuli Edelman on hyvä laulaja ja näyttelijä. Hänessä oli potentiaalia rikkoa rajoja ja nousta laaja-alaiseksi kulttuurivaikuttajaksi. Mies sanoo, että Samuli Edelmanilla oli kaikki mahdollisuudet tulla uudeksi Vesa-Matti Loiriksi. Mutta sitten se meni raitistumaan. Alkoholista luopumisen myötä Samuli Edelmanista tuli totinen, tylsä ja huumorintajuton ei-heittäytyjä.
Minä tunnen muutamia täysin tai melkein kokonaan raittiita henkilöitä. Eiköhän jokainen meistä tunne. Enkä ole ylpeä suhtautumisestani heihin. Kun vielä join reippaasti, en erityisemmin tykännyt tilanteista, joissa moraalia valvova "vain kivennäisvettä" tyyppi oli mukana. Enkä arvostanut korkealle kollegoita, jotka eivät koskaan osallistuneet työporukan yhteiseen kivanpitoon. Nauroin vinosti tutkijoille, jotka yhteisillä konferenssimatkoilla jättivät viinilasin kokkareilla juomatta ja painuivat ajoissa nukkumaan, kun aamulla pitää vielä ehtiä lenkille.
Huomaan kirjoittaneeni edellisen kappaleen tuntemukset imperfektissä. Enkö osaa vaiko halua sanoa, mitä mieltä tällä hetkellä olen? Todennäköisesti molempia. Valitettavasti jaan yhä edelleen kansan syvien rivien huolen alkoholitta elävien ihmisten harmaasta tylsyydestä, kuivasta olemuksesta, introverttiydestä ja kontrollifriikkeydestä. Enkä tiedä, miten asemoisin itseni tuohon porukkaan.
Mieleeni ui poikkeus. Mies on pitkään alkoholitta elänyt, sosiaalisesti lahjakas, älykkään huumorintajuinen, luovaa työtä tekevä keskustelija. Päätänpä ottaa häneen yhteyttä.
Lauantai 14. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Tytär matkassa
Olotila: Syksyinen
____
Herään hollantilaisessa hotellissa viikonloppuiseen aikaan. Olen juonut edellisenä iltana kaksi viinilasillista lentokenttäloungessa ja vielä yhden lisää iltapalalla. Olen nukkunut huonosti. Tunne muistuttaa ansaitusti alkoholin tuoman hyvän nosteen kääntöpuolesta.
Mietin aviomiehen sanoja. Hän on lukenut edellispäiväisen blogini. ”Niin se vaan on” mies sanoo. ”Pojat on poikia. He saavat juoda. Humaltua. Rellestää. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan. Naisen humaltumista ei haluta nähdä. Se on epämiellyttävää. Se ei sovi naiselle.”
Pieni feministi sisälläni nostaa päätään. CNN:n varatoimitusjohtaja Gail Evans on kirjoittanut tervehenkisen oppaan naisille liike-elämän pelisääntöjä varten. Muistan listauksesta muutaman ohjeen siitä, mikä kaikki ei ole naisille sallittua, vaikka mies saa näin toimiakin. Mies voi pukeutua töihin huonosti ja näyttää muutenkin rentulta, nainen ei. Mies saa itkeä työpaikalla, nainen ei. Mies voi harrastaa työelämäänsä liittyvää seksiä, nainen ei. Kirjataanpa tähän listaan siis vielä yksi suomalaishenkinen lisä: Mies voi vetää perskännit, nainen ei. Tänä aamuna vaatimus ei tunnu kohtuuttomalta.
Korvaavia nautinnontuottajia: Tytär matkassa
Olotila: Syksyinen
____
Herään hollantilaisessa hotellissa viikonloppuiseen aikaan. Olen juonut edellisenä iltana kaksi viinilasillista lentokenttäloungessa ja vielä yhden lisää iltapalalla. Olen nukkunut huonosti. Tunne muistuttaa ansaitusti alkoholin tuoman hyvän nosteen kääntöpuolesta.
Mietin aviomiehen sanoja. Hän on lukenut edellispäiväisen blogini. ”Niin se vaan on” mies sanoo. ”Pojat on poikia. He saavat juoda. Humaltua. Rellestää. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan. Naisen humaltumista ei haluta nähdä. Se on epämiellyttävää. Se ei sovi naiselle.”
Pieni feministi sisälläni nostaa päätään. CNN:n varatoimitusjohtaja Gail Evans on kirjoittanut tervehenkisen oppaan naisille liike-elämän pelisääntöjä varten. Muistan listauksesta muutaman ohjeen siitä, mikä kaikki ei ole naisille sallittua, vaikka mies saa näin toimiakin. Mies voi pukeutua töihin huonosti ja näyttää muutenkin rentulta, nainen ei. Mies saa itkeä työpaikalla, nainen ei. Mies voi harrastaa työelämäänsä liittyvää seksiä, nainen ei. Kirjataanpa tähän listaan siis vielä yksi suomalaishenkinen lisä: Mies voi vetää perskännit, nainen ei. Tänä aamuna vaatimus ei tunnu kohtuuttomalta.
Keskiviikko 11. lokakuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Naissauna
Olotila: Työläs
____
Yksi suurista media- ja kustannusvaikuttajista, Niklas Herlin, on poissa. Hän ei ollut kuollessaan kovinkaan montaa vuotta minua vanhempi. Markus Leikolan kirjoittaman muistotekstin radioinnissa korvaani pistää lause "Niko saattoi omistautua juopottelulle".
Niinpä niin. Kovin moni iso vaikuttaja on omistautunut juopottelulle. Mietin Turun kirjamessuilla käymääni keskustelua sekä Pentti Saarikosken että Henrik Tikkasen kosteasta luovuudesta. Televisiosta tulee dokumentti Winston Churchillistä ja hänen kuuluisien radiopuheittensa taustalla vaikuttaneesta alkoholipitoisuudesta. Tuskin UKK:kaan sylki lasiin hoitaessaan ystävyyttä ja avunantoa Tamminiemen saunan lauteilla.
Yksi ajatus nousee näiden kaikkien irrallisten ajatusten yläpuolelle. Missä ovat ne naisvaikuttajat, jotka ovat omistautuneet juopottelulle?
Heitä ei ole. Joko vaikuttavia naisia on ollut suhteessa niin paljon vähemmän ettei tilastollisia poimintoja ole syntynyt tai sitten naisvaikuttajat eivät vaan ole juoneet, ainakaan näkyvästi. Toki kaiken alapuolella lymyilee teoria, että mikäli nainen on juonut, hän ei enää ole tämän jälkeen ollut vaikuttaja. On makuasia uskooko tuohon teoriaan vaiko ei.
Sen sijaan miesvaikuttajan juomiseen uskominen ei ole makuasia. Se on fakta. En sano, että miesten juomista on välttämättä glorifioitu, mutta sitä on hyväksytty. Ja hyväksytään edelleen. Kun korkeassa tai luovassa asemassa oleva mies ryyppää, hän osoittaa inhimillisyytensä. Hän astuu askelen lähemmäs jokaista tavallista tallaajaa. Miksi sama ajatus ei pätisi myös naisten kohdalla?
Voin hyvin kuvitella, että lukija jo näkee, mihin tämä pohdinta on johtamassa. Mutta huoli on turha. Minä en aio hylätä hankettani ja ryhtyä ajamaan naisvaikuttajien oikeutta juopotteluun omistautumiselle. Vaikka kuinka tekisi mieli.
Korvaavia nautinnontuottajia: Naissauna
Olotila: Työläs
____
Yksi suurista media- ja kustannusvaikuttajista, Niklas Herlin, on poissa. Hän ei ollut kuollessaan kovinkaan montaa vuotta minua vanhempi. Markus Leikolan kirjoittaman muistotekstin radioinnissa korvaani pistää lause "Niko saattoi omistautua juopottelulle".
Niinpä niin. Kovin moni iso vaikuttaja on omistautunut juopottelulle. Mietin Turun kirjamessuilla käymääni keskustelua sekä Pentti Saarikosken että Henrik Tikkasen kosteasta luovuudesta. Televisiosta tulee dokumentti Winston Churchillistä ja hänen kuuluisien radiopuheittensa taustalla vaikuttaneesta alkoholipitoisuudesta. Tuskin UKK:kaan sylki lasiin hoitaessaan ystävyyttä ja avunantoa Tamminiemen saunan lauteilla.
Yksi ajatus nousee näiden kaikkien irrallisten ajatusten yläpuolelle. Missä ovat ne naisvaikuttajat, jotka ovat omistautuneet juopottelulle?
Heitä ei ole. Joko vaikuttavia naisia on ollut suhteessa niin paljon vähemmän ettei tilastollisia poimintoja ole syntynyt tai sitten naisvaikuttajat eivät vaan ole juoneet, ainakaan näkyvästi. Toki kaiken alapuolella lymyilee teoria, että mikäli nainen on juonut, hän ei enää ole tämän jälkeen ollut vaikuttaja. On makuasia uskooko tuohon teoriaan vaiko ei.
Sen sijaan miesvaikuttajan juomiseen uskominen ei ole makuasia. Se on fakta. En sano, että miesten juomista on välttämättä glorifioitu, mutta sitä on hyväksytty. Ja hyväksytään edelleen. Kun korkeassa tai luovassa asemassa oleva mies ryyppää, hän osoittaa inhimillisyytensä. Hän astuu askelen lähemmäs jokaista tavallista tallaajaa. Miksi sama ajatus ei pätisi myös naisten kohdalla?
Voin hyvin kuvitella, että lukija jo näkee, mihin tämä pohdinta on johtamassa. Mutta huoli on turha. Minä en aio hylätä hankettani ja ryhtyä ajamaan naisvaikuttajien oikeutta juopotteluun omistautumiselle. Vaikka kuinka tekisi mieli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)