Keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Alkoholiannokset: 0 
Korvaavia nautinnontuottajia: Luominen 
Olotila: Luova
____

Lomaviikko eli kirjoitusvapaa on puolessa välin. En ole saanut kirjoitettua kolmasosaakaan siitä, mitä oli tavoitteena. Yritän olla välittämättä aikataulusta. Sehän on itseni asettama, vaikka toki kustantajan hengitys huohottaa taustalla. Tiedän kuitenkin että jollen pääse palautumaan päivätyöni paineista, rento uuden luominen on täysin mahdotonta. Tiedän myös, että lasi jos toinenkin auttaisi. Niin paineen purkamiseen, kuin uuden luomiseen.

Alkoholi ja luova työ ovat yhdistelmä, josta voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin. Varmaan niin on jo tehtykin. Myös julkinen sana pitää aiheesta kovasti. Edellinen mediamylläkkä koski Aki Kaurismäen humalahakuisuutta palkintojuhlassaan. Hesarin jutussa sai huutia koko "juoppo kulttuuriväki". Siitäkös sekosi sosiaalinen media ja kovasti kulttuuripainotteinen facebook-kaveripiirini. Postauksissa puhuttiin sekä 80-luvulle jääneestä kulttuuriväen kännäilyn ihannoinnista ja mystifioinnista että saman aihealueen aktiivisesta pilkkaamisesta. Media ei tunnukaan osaavan käsitellä tätä kipeää aihetta mistään näiden kahden ääripään väliltä.

Pentinkulman päivät onnistui paremmin muutama vuosi sitten, kun seminaarin aiheena oli kirjailijoiden mielenmaisemat, hulluus ja hurmio. Ei ollut yllättävää että viina oli isosti kuvassa mukana sekä hulluden aikaansaajana että hurmion seurauksena. Alkoholismiin retkahtaneita kirjailijoita on helppo listata useita. Vielä useampi kirjoittaja kertoo avoimesti juovansa liikaa. Tuttuja varmaan kaikille kirjailijoille ovat kosteat kirjailijapäivät, kodikkaat kulttuuriravintolaillat ja toistuvat notkahtelut jollei nyt ihan pöydän alle niin ainakin lasin viereen. Jokunen kirjailija on avoimesti kertonut käyttävänsä alkoholia myös luovuuden lähteenä. Useampi taitaa kuitenkin toistaa yleistä valkoista valhetta "yhden punaviinilasin kanssa teksti luistaa hyvin, mutta useamman juotuani en kyllä enää kirjoita yhtään mitään".

Luova työ ei ole helppoa. Itse asiassa se on älyttömän rankkaa. Kaukana on ruusuinen kuva boheemista taivaanrannanmaalarista, joka vähät välittää pahasta maailmasta, eikä täten tarvitse pullon tuomaa lohtua.

Taiteilijan juurisyyt juomiselle lienevät hyvin samankaltaisia kuin tavallisen tallaajankin. Alkoholi auttaa kestämään rankkaa arkea paremmin. Muusikko, kuvataiteilija tai kirjailija lataa tuotokseensa joka kerta palan omaa sieluaan ja tämän jälkeen tuotos avataan koko maailman raadeltavaksi. Tavallisessa työssä palaute rajoittuu usein esimiehen tai asiakkaan tasolle. Kirjailijan työn palaute on erityisen kovan työn takana, koska hän saattaa kirjoittaa yhtä romaania monta vuotta ilman että kukaan kommentoi tulosta suuntaan jos toiseen. Vaatii uskomattoman paljon voimia jatkaa vain oman uskonsa varassa. Eipä siis ihme, että alkoholi maistuu. Minullekin se on maistunut.

Toki taiteilija saattaa käyttää alkoholin huumaavaa vaikutusta myös nostamaan hänen luovuutensa seuraavalle tasolle. Tai ihan vaan avaamaan blokkeja, joita luova työ pitää aina sisällään. Juuri tuota alkoholin sanoja liukastavaa vaikutusta minäkin olisin tällä kirjoitusvapaallani tarvinnut.

Sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Alkoholiannokset: 0 
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole 
Olotila: Apea 
____

Kuuntelen äänikirjaa, kun ajan autolla pitkin Lapin tyhjiä teitä. Dekkarin juoni pitää ajatukseni riittävästi hereillä. Minulla on taipumus väsähtää, kun olen autossa ilman juttuseuraa. Nyt siihen ei varsinkaan ole varaa, koska keli on harvinaisen kehno vinossa vihmovan lumisateen takia.

Tällä kertaa kirja on ruotsalainen, jälleen naisdekkaristin kynästä. Luvut hyppivät näkökulmasta toiseen. Henkilöhahmot ovat syvempiä kuin yleensä mieskollegoiden vastaavat luomukset. Yksi päähenkilöistä on töissä Systembolagetissa ja juo reippaasti työnantajansa myymiä tuotteita. "Hänellä oli tapana hakea lohtua pullosta."

Jään miettimään tuttua sananpartta. En ole koskaan ennen tajunnut sen sisältöä kuten sen nyt ymmärrän. Pullosta on perinteisesti löytynyt Suomen kansalle lohtu ahdistukseen, apeuteen ja ankeuteen. Ja mikäli äänikirjaan on uskominen, niin on löytynyt myös Ruotsin kansalle. Mahdollisesti alkoholi on tuonut lohtua jopa koko maailmalle.

Tiedän että tänään pullosta löytyisi lohtu myös lomaillan yksinäisyyteen, elämän epävarmuuteen ja päässä pyörivien työasioiden solmuisuuteen. Silti en avaa pulloa. Syy ei ole eilen kirjoittamani pelko. Eikä se ole fakta, että mökistä ei vaan löydy pullon pulloa. Eikä edes se, että ihmiskokeeni säännöt kieltävät minua nauttimasta alkoholia yksin tässä hankkeen vaiheessa.

Syy löytyy jostakin erikoisesta lokerosta sieluni sopukoissa. Siellä asuu halu tuntea kaikki tunteet, myös vaikeat sellaiset, ja kaiken lisäksi vielä kyetä ajattelemaan ne läpi kirkkaan analyyttisesti. Helppoa se ei ole. Paljon helpompaa olisi avata punaviinipullo ja juoda siitä neljä täyteläistä lasillista lomapäivän päätteeksi.

Lauantai 18. maaliskuuta 2017

Alkoholiannokset: 0 
Korvaavia nautinnontuottajia: Palapeli 
Olotila: Rento
____

Taitolaji-hankkeeni toista kvartaalia on kulunut kahdeksantoista päivää enkä ole vielä juonut pisaraakaan alkoholia. Miksi?

Voisin hyvin kirjoittaa tähän kasan kauniita lauseita. Ei ole tarvinnut juoda. Olen hyvin pärjännyt ilmankin. Ei ole tehnyt mieli. Eivät nuo lauseet täyttä valetta ole, mutteivät kokonainen totuuskaan.

Halu juoda viinilasi jos toinenkin on ollut näinä päivinä olemassa, useamminkin kuin kerran. Tarvekin juoda ne on löytynyt. Työpaineeni ei ole muuttunut miksikään. Prosessi muuttaa työnkuvaani ei ole edennyt, kauniista lupauksista huolimatta. Mutta rehellisesti, olen kyllä pärjännyt ilmankin, ainakin kiikun kaakun.

Sanoin psykologille viime viikolla, että ensimmäisen lasillisen juominen jännittää. Hän kysyi, pelkäänkö että se maistuu liian hyvälle. Nyökkäsin.

Oikeastaan en kuitenkaan vastannut hänen kysymykseensä. Vastasin sen sijaan kysymyksiin: Pelkäänkö että viinilasi tuo liian hyvän olon? Pelkäänkö että hetkeksi kaikki paha poistuu? Pelkäänkö että haluan juoda lisää?

Perjantai 17. maaliskuuta 2017

Alkoholiannokset: 0 
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Hidas
____

Alkoholi on taas iltauutisten pääotsikoissa. Rypäs kansanedustajia on irtaantunut oman puolueensa linjasta ja alkanut alkoholikapinan nimellä vastustaa uutta alkoholilakia eli vahvojen oluiden sekä niin kutsuttujen limuviinojen tuomista ruokakauppoihin. Olen jo aiemmin pohtinut täällä lakiehdotusta ja omaa kantaani siihen. Nyt mietinkin enempi puoluekuria ja sitä kautta alkoholinkäytön yksityisyyttä.

Pertti Salolainen sanoo uutisten haastattelussa, että kansanedustajilla täytyy olla mahdollisuus rikkoa puoluekuria niin kutsutuissa omantunnon kysymyksissä. Toimittaja korostaa vielä, että hän aikoo nyt toimia hallituksen linjaa vastaan. Salolainen sanoo, että alkoholi on hänelle omantunnon asia.

Alkoholi on jollakin tavalla jokaiselle ihmiselle omantunnon asia. Kukin tekee itse päätöksen, juoko, mitä juo ja kuinka paljon. Hyvin moni tuntee myös omantunnon kolkuttavan silloin tällöin juomista seuranneena päivänä.

Alkoholi on kuitenkin myös yksittäisen ihmisen omaatuntoa ylempi asia. Ihmisen juominen vaikuttaa hänen ympärillään olevan sosiaalisen sipulin lähes joka kerrokseen. Sisimmällä kerroksella olevat läheiset kärsivät liiallisesta alkoholinkulutuksesta tietysti eniten. Seuraavalla kerroksella olevat ystävät saavat usein kokea alkoholinkäytön hyviä puolia, mutta joskus myös negatiivisia seurannaisvaikutuksia. Seuraavista sipulikerroksista löytyy vielä sukulaisia, työkavereita, asiakkaita ja etäisempiä tuttavia jos jonkinlaisia. Pahoissa alkoholin liikakäyttötapauksissa heijastumat näkyvät työpaikalle ja jopa asiakassuhteisiin. Sosiaalisen sipulin ylimmät kerrokset ovat yhteiskunnallisia, jollei mennä ihan globaaleihin vaikutuksiin asti. Täällä alkoholinkulutus näkyy kasvavina ja usein täysin turhina sote-kuluina. Näistä pitää poliitikkojen kantaa vastuunsa, puoluekurista välittämättä.

Torstai 16. maaliskuuta 2017

Alkoholiannokset: 0 
Korvaavia nautinnontuottajia: Loman alkaminen 
Olotila: Seesteinen 
____

Odotan Pasilan asemalla yöjunaa Lappiin. Edessä on puolentoista viikon loma aurinkoisilla hangilla. Tilanne ei ole outo, käyttäytymismalli kuitenkin uusi. Aiemmin olisin vetäytynyt aseman toisen kerroksen pubiin ja tilannut kaksikymmentäneljä senttiä täyteläistä punaviiniä loman alkamisen kunniaksi. Nyt menen Hesburgeriin ja ostan mansikka-banaani smoothien. Se maistuu oikein hyvälle.

Vaikken olekaan onnistunut löytämään alkoholin painetta palauttavalle nautinnolle korvaajaa, ainakaan vielä, olen löytänyt useita alkoholin silkkaa juomista korvaavia tuotteita. Tuo edellä mainittu smoothie on yksi suosikeistani, monissa eri muodoissaan. Koen kotona suuria tuotekehityksellisiä onnistumiskokemuksia kun sekoitan mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, erilaisia jugurtteja ja makeutuskeinoja, banaania unohtamatta.

Itsenäisen myöhäisillan juomaykkönen on Rooibos tee, maustettuna tai ilman, ei väliä. Kun teetä kokkaa koko kannullisen, jää jääkaappiin pari lasillista nautittavaksi kylmänä myöhemmin. Kumpikin muoto toimii hyvin. Ulkomailla juon usein tuorepuristettua appelsiinimehua ja amerikoissa makeuttamatonta jääteetä, joka jostain syystä ei ole saanut meillä ravintoloissa jalansijaa.

Harvasta alkoholittomasta placebojuomasta löytää juuri mitään hyvää sanottavaa, muuta kuin että niiden avulla voi piilotella alkoholittomuuttaan vaivaannuttavissa tilanteissa. Sekä alkoholiton olut että punaviini menevät ulkonäkönsä puolesta aivan aidoista vastineistaan. Maku sitten onkin kokonaan eri juttu. Kuohuviinikorvikkeet ovat alkoholittoman juomagenren onnistunein muoto. Sekä Lehtikuohu että Kuohuva Kuusenkerkkä ovat niin onnistuneita juhlajuomia, että voittavat jopa suuren osan kuohuviineistä.

Eli ei alkoholittomana janoa tarvitse kärsiä. Mutta kaikesta lipittämisestä huolimatta pää pysyy selvänä, sekä hyvässä että pahassa.

Tiistai 14. maaliskuuta 2017

Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Kirjan julkistus
Olotila: Onnellinen
____

Kun saavun töistä kotiin, minua odottaa iloinen ja odotettu postipaketti. Kaksikymmentä vapaakappaletta uutta romaaniani. Nostan yhden käteeni ja silmiini kirahtavat onnen kyyneleet. Kirja näyttää hyvältä ja tuntuu vielä paremmalta.

Kädessä pitelemäni romaani on neljäs kirjani, joka on julkaistu, ja kuudes, jonka olen kirjoittanut. Kaiken kaikkiaan kirjan työstäminen vei minulta neljä vuotta. Taustatyöhön kului puoli vuotta, aktiivinen kirjoittaminen vei vähän yli vuoden ja jälkityö parisen vuotta. Eipä siis ihme, että juuri tässä ja nyt tuntuu älyttömän hyvältä. Niin hyvältä, että olisi mukava nauttia lasillinen kuohuviiniä tilanteen kunniaksi. Onnistumisen kunniaksi. Saavutuksen kunniaksi. Saavutetun unelman kunniaksi.

Toiveeni vie minut jälleen miettimään alkoholinjuomisen syitä. Paljon olen jo ehtinyt pohtia juomista pahan olon peittämiseksi, työpaineen, epävarmuuden, pelon tai ihan vaan negatiivisen tunteen. Nyt ollaan aivan eri kentällä. Alkoholia voi selvästi juoda myös hyvään oloon.

Noita hyvän olon juomahetkiä ei ole vaikea listata. Niihin kuuluvat isot onnistumiset, kuten kuohuviinittelyt väitöstilaisuudessa, skoolaukset erilaisten työtavoitteiden täytyttyä tai vuosikymmenten kerryttyä. Unohtamatta tietenkään tämän päivän kaltaisia tapahtumia.

Suurin osa sosiaalisesta juomisesta kuuluu myös osana hyvän olon nautiskeluun. Poislukien kuitenkin edustusillalliset, joissa viiniä kuluu lähinnä tylsyyden poispitämiseksi. Hauskaa juomista ovat ehdottomasti illanistujaiset ystävien kesken, saunatapaamiset, vappubrunssit, jouluglögit ja baarivisat. Listaa voisi jatkaa jollei loputtomiin niin ainakin pitkälle.

Ehkä jonakin päivänä minä osaan juoda vain hyvään oloon ja unohtaa pahan olon peittelemiseen tähtäävän sipittämisen.

Sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Alkoholiannokset: 0 
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole 
Olotila: Masentunut 
 ____

Alkoholi jatkaa opettamistaan. Minulle minusta. Epävarmuus ja pelokkuus ovat termejä, joita en olisi ikinä liittänyt itseeni vielä puoli vuotta sitten. Ne ovat myös termejä, joita en usko ihmisten liittävän kuvaan minusta. Lähipiiristäni en kuitenkaan ole varma. On vaikea sanoa, kuinka hyvin kukaan ketään toista tuntee. Kun ei voi sitä sanoa itsestäänkään.

Minä sen sijaan luulen tuntevani äitini kohtuullisen hyvin. Kuten myös tyttäreni. Heissä elävät nuo termit, epävarmuus ja pelokkuus, ainakin joissakin muodoissa. Onko siis jälleen kysymys perinnöllisyydestä? Vaiko vain yleisestä inhimillisyydestä? Mahdoton sanoa.

Minuun epävarmuus on hiipinyt näinä alkoholittomina kuukausina. Kysymys voi olla ajallisesta sattumasta ja keski-ikään kuuluvasta normaalista muutoksesta. Tai sitten kyseessä on jälleen yksi pahan olon muoto, jonka olen onnistunut peittämään alkoholin käytöllä.

Tänä apena sunnuntaiaamuna olen valmis kaatamaan samaan pelokkuuskasaan useita erilaisia tunteita. Niihin kuuluvat epämukavat uudet työkohtaamiset, pimeät yksinäiset koti-illat ilman koiraa, epätäydelliset ohjeet vaikeissa tilanteissa, ennenkokemattomat maisemat ja ajatus tulevaisuuden tunneilmapiiristä sitten kun tyttäret ovat muuttaneet pois kotoa.

Ei ole epäilystäkään, kumpi on helpompaa - juoda muutama lasi viiniä jotta epävarma olo puuduttuu pois vaiko kohdata pelot silmästä silmään.