Tänään olisi Helsingissä ollut psykofyysisen fysioterapian lähiryhmätapaaminen. Minulla oli paikka tuohon ryhmään. Tapaamiskertoja on kuusi ja olin päättänyt viettää nämä viikot etelässä. Kun kevätkin siellä heräilee ja polkupyörän saa esiin. Lapissa lumet alkavat sulaa ja maisema vesittyy vaikeasti kuljettavaksi.
No, toisin kävi. Tuli länsikairan koulukiertue ja minun piti perua osallistumiseni ryhmään. Harmitti. Erityisesti koska nyt tiesin, mistä hommassa oikein on kysymys.
Sain syksyllä kaksi psykofyysisen fysioterapian lähetettä päihdepolin omahenkilöltäni. Toisen talvella Teamsin välityksellä käytävään etäryhmään ja toisen tähän nyt käynnissä olevaan lähiryhmään. Kävin ensimmäisen Lapista käsin ja olin vaikuttunut.
Olen aina ihmetellyt, miten lääketiede yhä edelleen käsittelee ihmisen mieltä ja kehoa erillisinä toimijoina. Tämä käsitys on perua antiikin ajoilta. Nykyään tiedetään paljon enemmän siitä, miten pään sisältö vaikuttaa ruumiiseemme, niin hyvässä kuin pahassa. Silti klassinen lääketiede junnaa paikallaan.
Psykofyysisessä fysioterapiassa ihmisen mieltä ja kehoa hoidetaan yhdessä. Opetellaan hoitamaan niitä kehon tuntemuksia, joita mielen paha olo saa aikaiseksi. Ja päinvastoin. Käytetään kehollisia toimia mielen ongelmien hoitamisessa. Rentoudutaan. Hallitaan kipua erilaisin keinoin.
Rauhallinen hengittäminen on hyvä esimerkki siitä, miten kehon toiminnalla voi ”huijata” mieltä. Meidän aivoissamme on tieto, että kun uloshengitämme todella pitkään, hitaasti ja rauhallisesti, kaikki on hyvin. Ja tätä tietoa voimme hyödyntää, kun kaikki ei olekaan ihan ok. Etäryhmän aluksi meille kaikille lähetettiin muovinen letku ja Teamsin välityksellä opettelimme pulloon puhaltamisen kautta mahdollisimman hitaan uloshengityksen. Kun sitten ahdistustilanne yllättää, tätä opittua taitoa voi käyttää ilman pulloakin. Ja pitkä hidas hengitys kertoo aivoille, että hei, nyt on kaikki ihan hyvin. Ja ahdistus alkaa helpottaa.
Opin muitakin pahan olon hallinnan konsteja tässä pienessä etäryhmässä. Sain apua juuri niihin tilanteisiin, joita ennen vanhaan koetin hoitaa alkoholilla.
Ryhmän vetäjä kertoi, että suurin osa ahdistus- tai paniikkikohtauksen kourissa käpristelevistä ihmisistä tekee virheen. He koettavat rauhoittua. Menevät pimeään eristettyyn tilaan. Lepäävät. Ja sulkevat silmät. Kaikki tämä saattaa entisestään pahentaa tilannetta. Sen sijaan että pysähtyy ja antaa ahdistaville ajatuskeloille lisää aikaa, pitäisi aloittaa jonkin rentouttavan asian tekeminen. Alkaa tehdä käsityötä, palapeliä, ristikkoa tai vaikkapa ryhtyä tiskaamaan. Tekemisen olisi hyvä olla hiukan aivoja vaativaa, esimerkkinä käsityö, jonka ohje on mukavan monimutkainen. Tällöin ahdistavat ajatuskelat katkeavat. Mutta hyvin tärkeää on, ettei valittu tekeminen ole stressaavaa. Se ei saa liittyä työhön eikä opiskeluun, jos nämä ovat juuri niitä ahdistusta lisääviä kuormitustekijöitä. Usein ei liikuntasuorituskaan ole suositeltava, koska se tarkoittaa monelle ihmiselle suorittamista, eikä ole pelkästään rentouttavaa.
Minä koin suurimman valaistumiseni tässä ryhmässä, kun puhuttiin silmien sulkemisesta. Olin aiemmin sanonut monissa mindfulness-tapaamisissa, etten ole koskaan osannut olla oikein rentoutusharjoituksissa. Aina koulusta lähtien ja kaikkien työpaikkojen virkistyspäivien rentoutushetkissä jatkuen minä olin aina epäonnistunut, kun lattialla maaten piti päästää rentous kroppaan ja mieli henkisesti irti. Jokin minussa tuntui kinnaavan vastaan, kun rentoutusmantraa luettiin. Nyt kuulin psykofyysisen fysioterapeutin kertovan, että jos ihmisellä on takana ahdistusta tai traumaa, ei koskaan pidä sulkea silmiä, kun ollaan rentoutusharjoituksessa. Tämä nimittäin saattaa viedä mielen takaisin ahdistaviin muistoihin. Turvallisempaa on pitää silmät auki, jolloin kiinnittyy nykyhetkeen. Niinpä kun me Teamsin välityksellä sitten rentouduimne, pidin silmäni auki ja johan oli mahtava kokemus. Rentoutumisen jälkeen nauroin miehelleni kahvipöydässä, että miksei kukaan ole kertonut minulle tätä hyvin yksinkertaista asiaa aiemmin. Aikaa olisi ollut monia vuosikymmeniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti