Mietin aikanaan, että alkoholin vähentäminen on helppoa, kun pahasta alkoholiongelmasta on vain vähän aikaa. Silloin on helppoa verrata vähentynyttä määrää siihen, mitä aiemmin joi. Mietin myös, että kun aikaa kuluu, hommasta täytyy tulla vaikeampaa. Kun ei enää muista.
Kokeilenpa vertailua nyt. Juon kirjailijaliiton kevätjuhlisssa mielestäni liikaa. Otan kilistyskuohareita kaksi. Ilmaisia kun ovat. Juon ruoan kanssa pari viinilasillista drinkkilipuilla. Tanssin oheen ja rupatteluhetkiin ostan vielä kaksi viinilasillista lisää. Meinaan pyörtyä, kun kuulen hinnan. Huh huh, onpa ravintola-alkoholin hinta noussut.
Miten homma olisi aiemmin mennyt? Olisin juonut kotona pari lasillista aperitiiviä meikkauksen ohessa. Todennäköisesti jotakin viiniä vahvempaa, koska pahan jännityksen voittaminen vaatisi sitä. Mahdollisesti olisin ottanut snapsin vielä katukahvilassa ennen sisään astumista. Viinittely olisi todennäköisesti mennyt kuten nytkin meni. Jollen sitten olisi ehtinyt juoda vielä yhden lisää. Merkittävintä lienee kuitenkin se, että olisin pysähtynyt kuuntelemaan porukoiden rupattelua narikan luona. Mihin he olivat menossa jatkoille? Seisoisin siinä niin kauan, että kuulisin kysymyksen: ”Lähdethän Leena mukaan?” Ja tietysti minä lähtisin. Jatkopaikassa juotujen hypoteettisten lasillisten määrää on vaikea laskea.
Kun nyt en pysähdy narikalle enkä siten kuule kysymystä jatkoille lähtemisestä, olenko kuitenkin edes aavistuksen verran onnistunut? Raitiovaunussa ei tunnu siltä. Varsinkaan kun annosmäärä huutaa Drink Control äpissä kirkkaan punaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti