Kirjailijaelämä on taloudellisesti haastavaa, joten otan nöyrästi vastaan kaikki pienet purot, joista rahaa voi saada. Koska yhteiskunta on huolissaan lasten ja nuorten lukutaidon hiipumisesta, monet tahot ovat alkaneet rahoittaa kirjailijoiden kouluvierailuja. Yksi sellaisista on Kariston säätiö, joka antoi minulle kunnon kokoisen apurahan kahteentoista kouluvierailuun Lapin alueella vuoden 2024 aikana.
Lähdin toissapäivänä haastavalle mutta samalla kiehtovalle kirjailijakiertueelle Länsikairaan. Eilen vierailin Kolarin koulussa, huomenna piipahdan Karesuvannon kyläkoululla ja perjantaina Kilpisjärvellä. Paluumatkalla on esitykset vielä Hettassa ja Muoniossa.
Kun herään tyhjässä Hotelli Kolarissa, avantouinniton aamu tuntuu kropassa melkeinpä vierotusoireina. Talviuinnista näyttää selvästi voivan tulla riippuvaiseksi.
Tapaan sanoa, kun jotkut ihmiset ihmettelevät pulahteluani, että olen varmaankin ollut entisessä elämässäni delfiini. Olen aina uinut aamuisin, kun se vain on ollut mahdollista. Ja Suomessahan se on sitä melkein missä vain, kun on valmis näkemään vähän vaivaa. Talviuinti ui elämääni vähän niinkuin vahingossa kymmenisen vuotta sitten. Olin töissä Vantaalla ja poljin töihin yhdentoista kilometrin matkan joka aamu. Kilometri ennen toimistoa oli Vetokankaan uimaranta. Aloin pulahtaa siinä ja vaihtaa työvaatteet päälle jo laiturilla. Myöhemmin hankin jopa pukukopin avaimen. Ensimmäisinä vuosina lopettelin nuo työmatkauinnit loka-marraskuussa, kun aamut kylmenivät. Eräänä syksynä päätin kuitenkin vain jatkaa. Vesi jäätyi, pumppu piti avantoa auki ja niin tuli minusta talviuimari. Pääosin sellainen, joka käy vedessä ilman saunaa. Myöhemmin olen toki löytänyt saunallisiakin avantoja elämääni.
Kun halusin irti alkoholiriippuvuudestani, etsin korvaavia nautinnontuottajia. Avanto on aina ollut sellaisista paras. Eipä olekaan ihme, että talviuintiseuroissa on aina ollut paljon entisiä alkoholisteja. Erityisesti aikana ennen kuin avantouinnista tuli trendikäs hipsteriharrastus.
Tänä talvena sain lopulta ensimmäisen ikioman avantoni, kun mies sahasi pienen rouvanmentävän aukon Lapin kotimme rantaan. Joka aamu päälle kylpytakki ja sen päälle duffeli. Jalkaan villahousut ja huopikkaat. Päähän lämmin huppuhuivi ja käteen kaksikerroksiset tumput. Mukaan petkele ja eikun rantaan. Koira matkassa. Eristelevyt pois avannon päältä ja riisuutuminen niiden päällä. Tikkaat aukkoon ja avot. Tiedän hyvin vähän mitään parempaa. Väittäisinpä että edes punaviinillä ei tähän olotilaan pääse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti