Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Liikkuminen
Olotila: Itsekriittinen
____
Vietämme anopin kahdeksankymmenvuotisjuhlia Tanhuvaaran urheiluopistolla Itä-Suomessa. Tunnelma miehen suvun kesken on lämmin ja yhteinen tekeminen maistuu. Viikonloppu päättyy kehon InBody-mittaukseen. Paperille printtautuu rasvaprosenttia, luuston painoa, elimistön solunulkoista vesipitoisuutta ja kuntoindeksia. Oikeassa alakulmassa näkyy ylipaino ja kilomäärä, joka tulisi pudottaa. Lukema on masentava, vaikkakaan ei yllättävä.
Se mistä sen sijaan olen yllättynyt, on alkoholittomuuden nollavaikutus painooni, alun pientä parin kilon notkahdusta lukuunottamatta. Legendat kertovat alkoholia suurkuluttavasta yliopisto-opettajasta, joka sulki keväällä korkin ja syksyllä, kun koulu jatkui, kukaan ei enää tuntenut miestä. Painoa oli pudonnut yli kaksikymmentä kiloa. Samaa sanoo ystävätär. "Lohduttaudu sillä, että kun et juo karkeloissa, saat syödä niin paljon kuin haluat ja paino sen kun putoaa." Kun valitan työterveyslääkärille, ettei painoni laske, vaikka alkoholinmäärä on dramaattisesti vähentynyt, lääkäri kysyy, onko jotakin muuta tullut tilalle. Eipä juuri. Pari kertaa viikossa nautitussa iltajäätelössä ei pitäisi olla kaloreita kuin hippunen verrattuna entiseen alkoholinkulutukseeni.
Alkoholin ja siitä saatavan energian suhde on minulle pitkälti mysteeri. Opiskeluajalta muistan hyvin, miten hiilihydraatti muuttuu solujen energiaksi. Osaan myös kertoa kansankielellä sekä rasvan että proteiinin aineenvaihdunnan. Etanolin metaboliaa ei yliopistossa käsitelty.
Tiedän toki että alkoholissa on energiaa. Käytetäänhän sitä autojenkin polttoaineena. Kysyn biologiaa yo-kokeeseen lukevalta tyttäreltä, miten etanoli muuntuu elimistön energiaksi. Hän näyttää minulle oppikirjasta kaavion, jossa etanoli hapettuu ensin kankkusesta tutuksi asetaldehydiksi ja sen jälkeen miellyttävämmäksi etikkahapoksi, joka etenee energiaa tuottavaan sitruunahapposykliin. Ihan samalla tavoin kuin glukoosista syntyvä pyruvaattikin. Koulun biologia on edennyt aimo harppauksen siitä, mitä se oli joitakin vuosikymmeniä sitten, kun itse toteutin oppivelvollisuuttani.
Mietin, kuinka monimutkainen kokonaisuus ihmisen aineenvaihdunta on. Simppeli yhtälö, että energiamäärästä, jonka syöt, vain vähennetään se määrä jonka kulutat, ei täysin pidä paikkaansa. Mukana on elimistön "tottuminen" tiettyyn päivittäiseen energiamäärään ja ruokailun indisoima usean hormonin tasapaino, joka säätelee energian imeytymistä ja varastointia. Näinollen niputan oman pettymykseni tämän monimuotoisuuden koriin. Enhän minä toisaalta muista nähneeni kovin montaa lihavaa puliukkoa. Ja omassa sosiaalisessa ympyrässäkin kaikki paljon alkoholia juovat tuttavat ovat enempi laihoja kuin lihavia. Erikoista sinänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti