Torstai 16 toukokuuta

Alkoholiannokset: 0

Korvaavat nautinnontuottajat: Hakusessa

Olotila: Kiireinen

_____

Kuuntelen radiota samalla kun tehtailen pieniä jäätelöannoksia myyntiin kesäkuun alun leffafestareille Sodankylään. Naurattaa Taiken mielialaryhmän Teams-keskustelu viime viikolta. Meille kerrottiin, että jokainen taiteilija tekee eläkseen muutakin työtä kuin puhtaasti omaa taidettaan. Mikäs siinä. Kaipa kirjailijalla voisi olla hullumpiakin hommia kuin lappilaisen jäätelön valmistaminen.

 

Radiossa jutellaan alkoholista. Taas. Ja jälleen se ärsyttää minua. En osaa sanoa, miksi niin aina käy. Johtuuko se passaavasta nuotista? Tai vain yhtä polkua kulkevasta tarinasta? Vaiko ohjelmien asiantuntijoista? Minäkin ole aiheen asiantuntija ja vielä ihan konkreettisesti sen sisältä. Mutta itse puhuisin samaa asiaa aivan eri tavoin. Jos joku siis kysyisi.

 

Eduskunta on saamassa ehdotuksen kahdeksanprosenttisten kevytviinien saapumisesta ruokakauppoihin. Eihän siitä ole kuin tovi, kun yhteiskunnassa käytiin vastaavaa keskustelua 5,5 prosenttisten juomien vapauttamisesta. Radio-ohjelmat voisi kopioda lähes yksi yhteen tuolta ajalta. Ihan turhaa nämä päättäjät on kutsuttu radioon uudelleen. Niin samaa kaavaa jutut noudattelevat.

 

Muistan silloin ajattelleeni, ja siitä myös kirjoittaneeni, ettei alkoholin saatavuus ollut vielä koskaan estänyt minua juomasta. Tosin myönsin olevani helsinkiläinen. Maaseudulla tilanne saattaa olla toisin. Kuten se selvästi on myös uudessa toisessa kotipaikassani Pelkosenniemellä. Koko pitäjässä ei ole Alkon myymälää. Minulle se alkoholiongelmaisena sopii oikein hyvin. Turisteja seikka mahtaa ärsyttää.

 

Alkoholikeskustelu jatkuu mediassa vielä illallakin. Ja sitten tapahtuu ihme. Kuulen asiantuntijan suusta ensimmäisen järkevän kommentin, mitä koskaan on viinaksien kauppakelpoisuudesta keskusteltaessa sanottu.

 

Nainen kertoo, että Suomessa on useita alkoholiongelman kanssa takeltelevia ihmisiä. Näiden ihmisten elämässä on hyvin yleistä, että he joutuvat käyttämään energiaa vältelläkseen Alkoja. Nyt ollaan ehdottamassa lähes viinin vahvuisten alkoholijuomien saapumista elintarvikekauppoihin. Ruokakauppoja eivät alkoholiongelmaiset pysty välttelemään. Heidänkin nimittäin täytyy syödä.

 

Kommentti saa minut pysähtymään. Kuinka totta nainen puhuukaan. Mietin viimeisiä vuosiani Helsingissä. Lähellämme sijaitsee erinomainen ruokakauppa, jossa on laajat valikoimat. Kävisin siellä mieluusti, mutta todellisuudessa en piipahda siellä juuri koskaan. Miksikö? Koska kaupan ohessa on Alko.

Keskiviikko 8 toukokuuta 2024

Alkoholiannokset: 0

Korvaavat nautinnontuottajat: Ei ole

Olotila: Kurja

_____

Minun oli vaikea astua ulos baarikaapista. Se on tuttu juttu. Olen kirjoittanut aiheesta kirjankin. Vielä vaikeampaa minun oli löytää vertaisryhmä, jossa olisin voinut puhua alkoholiongelmastani. Avoimesti. Ymmärretysti. Turvallisesti.

Istun tutussa salissa isolla violetilla nojatuolilla tänään viimeistä kertaa. Minua itkettää. Näen kosteutta myös joidenkin vertaisteni silmissä. Helsingin kaupunki on päättänyt lopettaa matalan kynnyksen anonyymin päihdeolohuonetoiminnan. Päihdetoiminnasta tulee lähetteellistä ja raportoitua.

Kun kävelen kotiin, päätän että jotakin minun pitää tehdä. Jollen muuta osaa, niin ainakin osaan kirjoittaa.

Maanantai 29 huhtikuuta 2024

Alkoholiannokset: 6

Korvaavat nautinnontuottajat: Tietovisa

Olotila: Erinomainen

_____

 

Mietin alkoholin demonisointia, joita viimeiset vuodet ovat lähinnä elämässäni olleet. Tänään kirjoitan vastakkaisesta.

 

Minulta kysytään usein, miksen ole sulkenut korkkia kokonaan. Ihmetellään, mikä ihmeen alkoholisti minä olen, kun väitän kykeneväni kohtuulliseen alkoholinkäyttöön.

 

Useinkaan en vastaa. Koska en jaksa. Vastustus on sen verran raskasta. Absoluuttista. Mutta joskus sentään puhun. Silloin kun tuntuu, että vastapuoli haluaa oikeasti ymmärtää. Silloin sanon, että alkoholilla on hyviäkin puolia. Ja että minä haluan yhä edelleen kyetä kokemaan ne. Ilman että mopo karkaa käsistä.

 

Tänään on sellainen päivä. Aamulla onnistunut puutarhatapaaminen uusien työtilaisuuksien tiimoilta. Kevät tuntuu uuden alulta ja elämäkin saa uutta puhtia. Illalla tapaan entisiä työkavereita tietovisassa. Lapsikin ajaa Tampereelta joukkoon. Juon hyvää kylmää valkoviinia. Kaikki on vaan yksinkertaisesti älyttömän hyvin. En halua tuhota tunnetta demonisoimalla nauttimiani alkoholiannoksia.

Lauantai 27 huhtikuuta 2024

Alkoholiannokset: 9

Korvaavat nautinnontuottajat: Juhlat

Olotila: Epäonnistunut

_____

Mietin aikanaan, että alkoholin vähentäminen on helppoa, kun pahasta alkoholiongelmasta on vain vähän aikaa. Silloin on helppoa verrata vähentynyttä määrää siihen, mitä aiemmin joi. Mietin myös, että kun aikaa kuluu, hommasta täytyy tulla vaikeampaa. Kun ei enää muista.

Kokeilenpa vertailua nyt. Juon kirjailijaliiton kevätjuhlisssa mielestäni liikaa. Otan kilistyskuohareita kaksi. Ilmaisia kun ovat. Juon ruoan kanssa pari viinilasillista drinkkilipuilla. Tanssin oheen ja rupatteluhetkiin ostan vielä kaksi viinilasillista lisää. Meinaan pyörtyä, kun kuulen hinnan. Huh huh, onpa ravintola-alkoholin hinta noussut. 

 

Miten homma olisi aiemmin mennyt? Olisin juonut kotona pari lasillista aperitiiviä meikkauksen ohessa. Todennäköisesti jotakin viiniä vahvempaa, koska pahan jännityksen voittaminen vaatisi sitä. Mahdollisesti olisin ottanut snapsin vielä katukahvilassa ennen sisään astumista. Viinittely olisi todennäköisesti mennyt kuten nytkin meni. Jollen sitten olisi ehtinyt juoda vielä yhden lisää. Merkittävintä lienee kuitenkin se, että olisin pysähtynyt kuuntelemaan porukoiden rupattelua narikan luona. Mihin he olivat menossa jatkoille? Seisoisin siinä niin kauan, että kuulisin kysymyksen: ”Lähdethän Leena mukaan?” Ja tietysti minä lähtisin. Jatkopaikassa juotujen hypoteettisten lasillisten määrää on vaikea laskea.

 

Kun nyt en pysähdy narikalle enkä siten kuule kysymystä jatkoille lähtemisestä, olenko kuitenkin edes aavistuksen verran onnistunut? Raitiovaunussa ei tunnu siltä. Varsinkaan kun annosmäärä huutaa Drink Control äpissä kirkkaan punaista. 

Perjantai 26 huhtikuuta 2024

Alkoholiannokset: 0

Korvaavat nautinnontuottajat: Teatteri

Olotila: Onnistunut mutta yksinäinen

_____

Minulla on aina ollut tiettyjä tapoja juoda alkoholia. Paikkoja. Syitä. Eiköhän kaikilla ole. Teatteri on yksi niistä.

Rakastan teatteria ja olen nähnyt sitä elämäni aikana paljon. Pohjoisessa kaipaan mahdollisuutta ihan vaan lähteä teatteriin. Helsingissä se on mahdollista ja viime yön kuluessa juna kuljetti meidät tänne. Minut, miehen, koiran ja samaan hyttiin vapaamatkustajaksi lyöttäytyneen tyttären.

 

Kun jäin vapaaksi kirjailijaksi, yksi kipeimpiä päätöksiä rahan vähenemisen kourissa oli teatterista luopuminen. Lippujen hinnat ovat hiipineet korkeuksiin. Varsinkin isot talot ovat alkaneet pyytää messevia summia. Ei ole köyhällä kirjailijalla sellaisiin varaa. Ei vaikka käsikirjoittajana voisin sujauttaa liput kirjoittajayritykseni piikkiin. Pressikorttikin auttaa tässä vain harvoin.

 

Mutta tänään me päätimme ylittää rajan. ”Kalasatama” näytelmää on kehuttu paljon. Ryhmäteatteri on kaiken lisäksi pitänyt lippujen hinnat varsin maltillisina. 

 

Kyllä kannatti. Näytelmä käänsi surkean päivän positiiviseksi. Loppukohtauksen elämänilo nosti kyynelet silmiin.

 

Kun matkasimme ratikalle pieneen Helsingin koloomme, olin jo avaamassa suuni. Se jäi kuitenkin kiinni. Kotona mietin samaa, mistä olen puhunut päivystyspolilla ja kirjoittanutkin vähän. Kysynpä sitä tässä taas.

 

Miksi ihmeessä minulle on niin tärkeää sanoa ääneen, kun olen onnistunut alkoholikontrollissa? Ja miksi se, etten saa onnistumiselleni vastetta, tuntuu niin pahalta?

 

Päätän kokeilla. Kun olen pessyt hampaat ja kömmin sänkyyn, huikkaan miehelle, joka katsoo vielä televisiota: ”Eikö ollutkin hienoa, etten ottanut yhtään viiniä teatterilla?” Kuulen juuri ja juuri hymähtävän vastauksen, että ”joo”. Paremmin kuin sanan kuulen kommentin tyhjyyden. Mieheni ei ymmärrä yhtään, mistä minä puhun. Hänelle on täysin normaalia ohittaa teatterin baaripisteet tai hakea niistä vain vettä. Minulle ei ole. 

Sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Alkoholiannokset: 1

Korvaavat nautinnontuottajat: Ystävä

Olotila: Keväinen

_____

Alkoholi pyörii säännöllisin väliajoin mediassa. Usein näkökulma on yhteiskunnallinen, erityisesti kun jokin muuttuu. Nyt on esimerkiksi paljon esillä lakiuudistus, joka toisi 8% ”melkeinviinit” ruokakauppoihin. Alkoholi ja sen juomisen hillintä pyörii niin paljon omassa päässäni, etten jaksa oikein olla kiinnostunut noista jutuista.

Mutta kun media nostaa esiin henkilökuvia, jotkut niistä koskevat. Niin käy tänään.

 

Helsingin Sanomat kertoo alle kolmekymppisestä ”kympin tytöstä”, joka pärjäsi aikanaan erinomaisesti koulussa, sittemmin töissään opettajana ja toimittajana sekä teki vielä taidetta. Harva tiesi, että hänellä oli alkoholiongelma. Juttu kertoo, että hän saattoi juoda yksin kotonaan yhtenä iltana tonkan viiniä, joka on kolme pullollista eli yli 20 annosta. Se on paljon se. Kun tytöltä loppui määräaikainen työ, alkoholiongelma räjähti käsiin. Onneksi hänellä oli äiti, joka ajoi keskellä yötä tyttärensä luo ja vei tämän hoitoon. Juominen loppui siihen. Nyt tyttö on julkaissut tarinastaan sarjakuvaromaanin nimeltä ”Ei ois susta uskonut”. Teos palkittiin hiljattain Sarjakuva-Finlandialla. Päätän tilata sen netistä.

 

Hesarin artikkelin nimi on ”Suorittava alkoholisti”. Näen termin ensimmäistä kertaa. Omissa pohdinninnoissani ja lehtihaastattelussa olen itse käyttänyt termiä ”high functioning alcoholic”. Olen myös sanonut, ettei termiä ole vaivauduttu suomentamaan suomalaiseen alkoholikeskusteluun. Nyt selvästi on. Se on hyvä juttu se.

Torstai 18. huhtikuuta 2024

Alkoholiannokset: 2

Korvaavat nautinnontuottajat: Tarina

Olotila: Luova

_____

Tänään olisi Helsingissä ollut psykofyysisen fysioterapian lähiryhmätapaaminen. Minulla oli paikka tuohon ryhmään. Tapaamiskertoja on kuusi ja olin päättänyt viettää nämä viikot etelässä. Kun kevätkin siellä heräilee ja polkupyörän saa esiin. Lapissa lumet alkavat sulaa ja maisema vesittyy vaikeasti kuljettavaksi.

 

No, toisin kävi. Tuli länsikairan koulukiertue ja minun piti perua osallistumiseni ryhmään. Harmitti. Erityisesti koska nyt tiesin, mistä hommassa oikein on kysymys. 

 

Sain syksyllä kaksi psykofyysisen fysioterapian lähetettä päihdepolin omahenkilöltäni. Toisen talvella Teamsin välityksellä käytävään etäryhmään ja toisen tähän nyt käynnissä olevaan lähiryhmään. Kävin ensimmäisen Lapista käsin ja olin vaikuttunut.

 

Olen aina ihmetellyt, miten lääketiede yhä edelleen käsittelee ihmisen mieltä ja kehoa erillisinä toimijoina. Tämä käsitys on perua antiikin ajoilta. Nykyään tiedetään paljon enemmän siitä, miten pään sisältö vaikuttaa ruumiiseemme, niin hyvässä kuin pahassa. Silti klassinen lääketiede junnaa paikallaan.

 

Psykofyysisessä fysioterapiassa ihmisen mieltä ja kehoa hoidetaan yhdessä. Opetellaan hoitamaan niitä kehon tuntemuksia, joita mielen paha olo saa aikaiseksi. Ja päinvastoin. Käytetään kehollisia toimia mielen ongelmien hoitamisessa. Rentoudutaan. Hallitaan kipua erilaisin keinoin.

 

Rauhallinen hengittäminen on hyvä esimerkki siitä, miten kehon toiminnalla voi ”huijata” mieltä. Meidän aivoissamme on tieto, että kun uloshengitämme todella pitkään, hitaasti ja rauhallisesti, kaikki on hyvin. Ja tätä tietoa voimme hyödyntää, kun kaikki ei olekaan ihan ok. Etäryhmän aluksi meille kaikille lähetettiin muovinen letku ja Teamsin välityksellä opettelimme pulloon puhaltamisen kautta mahdollisimman hitaan uloshengityksen. Kun sitten ahdistustilanne yllättää, tätä opittua taitoa voi käyttää ilman pulloakin. Ja pitkä hidas hengitys kertoo aivoille, että hei, nyt on kaikki ihan hyvin. Ja ahdistus alkaa helpottaa.

 

Opin muitakin pahan olon hallinnan konsteja tässä pienessä etäryhmässä. Sain apua juuri niihin tilanteisiin, joita ennen vanhaan koetin hoitaa alkoholilla.

 

Ryhmän vetäjä kertoi, että suurin osa ahdistus- tai paniikkikohtauksen kourissa käpristelevistä ihmisistä tekee virheen. He koettavat rauhoittua. Menevät pimeään eristettyyn tilaan. Lepäävät. Ja sulkevat silmät. Kaikki tämä saattaa entisestään pahentaa tilannetta. Sen sijaan että pysähtyy ja antaa ahdistaville ajatuskeloille lisää aikaa, pitäisi aloittaa jonkin rentouttavan asian tekeminen. Alkaa tehdä käsityötä, palapeliä, ristikkoa tai vaikkapa ryhtyä tiskaamaan. Tekemisen olisi hyvä olla hiukan aivoja vaativaa, esimerkkinä käsityö, jonka ohje on mukavan monimutkainen. Tällöin ahdistavat ajatuskelat katkeavat. Mutta hyvin tärkeää on, ettei valittu tekeminen ole stressaavaa. Se ei saa liittyä työhön eikä opiskeluun, jos nämä ovat juuri niitä ahdistusta lisääviä kuormitustekijöitä. Usein ei liikuntasuorituskaan ole suositeltava, koska se tarkoittaa monelle ihmiselle suorittamista, eikä ole pelkästään rentouttavaa.

 

Minä koin suurimman valaistumiseni tässä ryhmässä, kun puhuttiin silmien sulkemisesta. Olin aiemmin sanonut monissa mindfulness-tapaamisissa, etten ole koskaan osannut olla oikein rentoutusharjoituksissa. Aina koulusta lähtien ja kaikkien työpaikkojen virkistyspäivien rentoutushetkissä jatkuen minä olin aina epäonnistunut, kun lattialla maaten piti päästää rentous kroppaan ja mieli henkisesti irti. Jokin minussa tuntui kinnaavan vastaan, kun rentoutusmantraa luettiin. Nyt kuulin psykofyysisen fysioterapeutin kertovan, että jos ihmisellä on takana ahdistusta tai traumaa, ei koskaan pidä sulkea silmiä, kun ollaan rentoutusharjoituksessa. Tämä nimittäin saattaa viedä mielen takaisin ahdistaviin muistoihin. Turvallisempaa on pitää silmät auki, jolloin kiinnittyy nykyhetkeen. Niinpä kun me Teamsin välityksellä sitten rentouduimne, pidin silmäni auki ja johan oli mahtava kokemus. Rentoutumisen jälkeen nauroin miehelleni kahvipöydässä, että miksei kukaan ole kertonut minulle tätä hyvin yksinkertaista asiaa aiemmin. Aikaa olisi ollut monia vuosikymmeniä.