Alkoholiannokset: 0
Korvaavat nautinnontuottajat: Lasten kyläily
Olotila: Ristiriitainen
_____
Julkaisen tiedon blogini uudesta syntymästä Instagramissa. Teko herättää ristiriitaisia tunteita. Suurin osa niistä vastenmielisiä.
En pidä somesta. Suurimmaksi osaksi inhoan sitä. Kun facebook rantautui elämääni, olin aktiivisesti mukana useita vuosia. Tykkäsin naputtaa tekstejä ja julkaisinkin pääasiassa mielipiteitäni lyhyinä pakinoina. Se, mistä en tykännyt, oli kuplautuminen, positivismi ja peukuttamisen aiheuttama riippuvuus dopamiiniryöpyistä. Kuuntelin Jerome Lanierin kirjaa ”10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt”, kun pesin ikkunoita kohta kymmenen vuotta sitten. Seuraavana aamuna deletoin facebook-tilini pysyvästi. Muita somealustoja en silloin käyttänytkään.
Kun kolme vuotta sitten hyppäsin vapaaksi kirjailijaksi, elämä oli potkinut minua päähän loppuunpalamisen, vakavan masennuksen ja alkoholiongelman muodossa. En kaivannut uutta riippuvuutta nimeltä some. Mutta olin nöyrä sen suhteen, että uudessa työssäni minun tuli näkyä.
Kirjailijan maailmasta on tullut entistä raadollisempaa. Raha vähenee, kun tulot äänikirjoista ovat lähes olemattomat. Kustantajien hoitama markkinointi on vaatimatonta ja keskittyy isoihin nimiin. Keskiössä on kirjailijuuden ydinkysymys - kuinka kukaan voi ostaa kirjaasi, jollei hän edes tiedä sen olemassaolosta.
Perustin Ig-tilin ”kirjailijavalmu” kieli keskellä suuta. Luin algoritmeistä ja niiden periaatteista. Loin työkalun, jossa kerron kirjoistani ja esittelen kirjailijaelämääni. En kuplautunut. Enkä ole riippuvainen.
Osallistuin tässä keväällä someinfluensseri Satu Rämön webinaarikoulutukseen. Megamenestynyt kirjailija opetti kollegoille, miten somea voi omassa kirjailijuudessaan hyödyntää. Satu kuvasi henkilöbrändiä seuraavasti: ”Se on kaikkea sitä, mitä sinusta puhutaan, kun et itse ole läsnä.”
Kun nyt luen Instagramiin saapuvia viestejä alkoholiblogiini liittyen, en voi olla ajattelematta noita sanoja. Minkälainen on kaikessa tässä sekamelskassa minun henkilöbrändini? Olenko minä ihmisten puheissa se onneton alkoholisti? Vai olenko minä arvostettu kirjailija? Katsotaanko minua säälien alaspäin? Vai ihaillen ylöspäin? Ja onko sillä edes merkitystä?
Eikö tärkeintä kuitenkin ole se, mitä minä itse itsestäni ajattelen? Vai onko tässä juuri yksi ongelmani ytimistä? Olenko minä itse itselleni säälittävä luuseri vaiko luova ajattelija? En osaa vastata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti