Alkoholiannokset: 2
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Kyllästynyt
____
Olen väsynyt tähän hankkeeseen. En jaksa analysoida omaa juomistani. En jaksa analysoida suomalaisten juomista.
Olen väsynyt kontrolliin. En halua joka päivä miettiä, montako alkoholiannosta olen juonut ja montako voin vielä tässä kuukaudessa juoda. Juomien laskeminen on yksi ärsyttävä päivittäinen kontrolli lisää kalorien laskemisen, liikuntasuoritusten ja terveysseurannan lisäksi.
En vaan kertakaikkiaan jaksa. Haluan rentoutua. Unohtaa säännöt. Antaa mennä. Haluaisin ihan hitosti vetää kunnon perskännit.
Lauantai 27. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Epävarma
____
Onnistun töpeksimään VR:n avustuksella paluumme Moskovasta Helsinkiin. Tolstoi-juna ei kuljekaan lauantaisin, emmekä täten pääse tyttären kanssa kotiin sunnuntaina kuten piti. Kulutan kolmisen tuntia asioiden selvittelyyn. Venäläisen puhelinlinjan heikkous ja internetyhteyden katkeileminen ei auta asiaa. Kun hotellijaksoa on jatkettu päivällä ja huonetta vaihdettu, kuluu yli puoli päivää ennen kuin mieleni rauhoittuu. Olen kireä, epävarma ja hermostunut.
Tunnit ovat yhdet Taitolaji-hankkeeni vaikeimmista. Iso lasi kylmää valkoviiniä rauhallisessa lobbybaarissa olisi juuri se, mitä tarvitsisin. Ymmärrän tässä ja nyt alkoholin vaikutuksen mielialalääkkeenä. Olen kuitenkin käyttänyt koko toukokuisen alkoholiannoskiintiöni. Jatkan matkaa teellä suoraan venälaisestä samovaarista.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Epävarma
____
Onnistun töpeksimään VR:n avustuksella paluumme Moskovasta Helsinkiin. Tolstoi-juna ei kuljekaan lauantaisin, emmekä täten pääse tyttären kanssa kotiin sunnuntaina kuten piti. Kulutan kolmisen tuntia asioiden selvittelyyn. Venäläisen puhelinlinjan heikkous ja internetyhteyden katkeileminen ei auta asiaa. Kun hotellijaksoa on jatkettu päivällä ja huonetta vaihdettu, kuluu yli puoli päivää ennen kuin mieleni rauhoittuu. Olen kireä, epävarma ja hermostunut.
Tunnit ovat yhdet Taitolaji-hankkeeni vaikeimmista. Iso lasi kylmää valkoviiniä rauhallisessa lobbybaarissa olisi juuri se, mitä tarvitsisin. Ymmärrän tässä ja nyt alkoholin vaikutuksen mielialalääkkeenä. Olen kuitenkin käyttänyt koko toukokuisen alkoholiannoskiintiöni. Jatkan matkaa teellä suoraan venälaisestä samovaarista.
Torstai 25. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 1
Korvaavia nautinnontuottajia: Aikuinen tytär
Olotila: Suomalainen
____
Lasken verenpunaisen ruusun Vladimir Vysotskin haudalle Moskovassa. Trubaduuri käytti kieltä aikanaan hienosti ottaessaan kantaa neuvostoajan haasteisiin. Tämän lisäksi hän käytti paljon alkoholia. Tarina kertoo, että pahimpina aikoina kului yli viisi pulloa vodkaa päivässä. Eipä siis ihme, että sydän petti jo suhteellisen varhain. Kuten niin monella muullakin venäläisellä miehellä vielä tänäkin päivänä.
Naapurimaa yrittää aktiivisesti ottaa haltuun kansallista alkoholiongelmaa. Helsingistä Moskovaan kulkevassa Tolstoi-junassa ei saa mitään olutta väkevämpää. Tämä kävi selväksi tyttärelle ja minulle junan ravintolavaunussa, kun rypäs suomalaisia matkaajia valitti asiasta. Minä kerroin heille, että Aeroflotin koneissa ei saa sitäkään. Venäläiset lennot ovat nykyään täysin alkoholittomia.
Suomessakin on yhteiskunta ollut huolissaan kansan alkoholinkäytöstä läpi koko maan historian. Luin keväällä Kalevasta hyvän koosteen asian tiimoilta, sarjasta joka käsitteli satavuotiaan Suomen myyttejä. Lukemani juttu koski erityisesti uskomusta, että Suomen kansalla olisi heikko viinapää. Mikä siis jutun mukaan ei pidä paikkaansa.
Tuore valtio huolestui suomalaisten alkoholinkäytöstä heti 1900-luvun alussa. Silloin kansa käytti viinaa vuodessa noin 2 litraa ja Suomeen määrättiin kieltolaki, joka oli voimassa 1919-1932. Päätän verrata lukua omaan vuosikulutukseeni. Tuo kaksi litraa vuodessa menee hyvin lähelle Taitolaji-hankkeeni toisen kvartaalin kulutusta eli kymmentä alkoholiannosta kuukaudessa, joka rehellisesti sanottuna on arjessa todella vähän. Eipä siis voi muuta sanoa kuin että uunituore Suomen valtio huolestui pienestä. Laskennallinen naisen riskikulutuksen raja eli 16 annosta viikossa tekisi 12 litraa etanolia vuodessa. Se on reippaasti enemmän kuin Suomessa tällä hetkellä on keskimääräinen alkoholikulutus, joka on 8,5 litran paikkeilla. Laskelmieni mukaan oma vuosikulutukseni ennen hankkeen aloitusta oli jossakin viidentoista ja kahdenkymmenen litran tasolla. Siitä kyllä pitää olla huolissaan. Suomenkin.
Suomen kansan huonolle viinapäälle on löydetty monia eri syitä. Etnis-biologisesta vinkkelistä viina ei vaan sovi suomalaisille. Rotuoppien aikaan ennen toista maailmansotaa sanottiin että suomalaisilla on erityisen huono alkoholireaktio. Sodan jälkeen syytettiin sivistymättömyyttä. Rahvas ei osannut juoda, mutta yhteiskunnan ylemmät piirit kyllä hallitsivat tämän korkeamman kulttuurin muodon.
Kaikenlaista kukkua, sanon minä. Viimeisen väittämän naurattavuudesta käyn itse oivana esimerkkinä. Enkä todellakaan ole ainoa. Uusi aika on nostanut alkoholiongelman myös ylempään yhteiskuntaluokkaan, mutta siitä ollaan hiljaa. Alkoholismi halutaan yhä edelleen assosioida aseman nurkilla notkuviin juoppoihin. Sitä ei myönnetä olevan businessmatkoilla, paremmissa hotelleissa tai omakotitalojen komeroissa.
Korvaavia nautinnontuottajia: Aikuinen tytär
Olotila: Suomalainen
____
Lasken verenpunaisen ruusun Vladimir Vysotskin haudalle Moskovassa. Trubaduuri käytti kieltä aikanaan hienosti ottaessaan kantaa neuvostoajan haasteisiin. Tämän lisäksi hän käytti paljon alkoholia. Tarina kertoo, että pahimpina aikoina kului yli viisi pulloa vodkaa päivässä. Eipä siis ihme, että sydän petti jo suhteellisen varhain. Kuten niin monella muullakin venäläisellä miehellä vielä tänäkin päivänä.
Naapurimaa yrittää aktiivisesti ottaa haltuun kansallista alkoholiongelmaa. Helsingistä Moskovaan kulkevassa Tolstoi-junassa ei saa mitään olutta väkevämpää. Tämä kävi selväksi tyttärelle ja minulle junan ravintolavaunussa, kun rypäs suomalaisia matkaajia valitti asiasta. Minä kerroin heille, että Aeroflotin koneissa ei saa sitäkään. Venäläiset lennot ovat nykyään täysin alkoholittomia.
Suomessakin on yhteiskunta ollut huolissaan kansan alkoholinkäytöstä läpi koko maan historian. Luin keväällä Kalevasta hyvän koosteen asian tiimoilta, sarjasta joka käsitteli satavuotiaan Suomen myyttejä. Lukemani juttu koski erityisesti uskomusta, että Suomen kansalla olisi heikko viinapää. Mikä siis jutun mukaan ei pidä paikkaansa.
Tuore valtio huolestui suomalaisten alkoholinkäytöstä heti 1900-luvun alussa. Silloin kansa käytti viinaa vuodessa noin 2 litraa ja Suomeen määrättiin kieltolaki, joka oli voimassa 1919-1932. Päätän verrata lukua omaan vuosikulutukseeni. Tuo kaksi litraa vuodessa menee hyvin lähelle Taitolaji-hankkeeni toisen kvartaalin kulutusta eli kymmentä alkoholiannosta kuukaudessa, joka rehellisesti sanottuna on arjessa todella vähän. Eipä siis voi muuta sanoa kuin että uunituore Suomen valtio huolestui pienestä. Laskennallinen naisen riskikulutuksen raja eli 16 annosta viikossa tekisi 12 litraa etanolia vuodessa. Se on reippaasti enemmän kuin Suomessa tällä hetkellä on keskimääräinen alkoholikulutus, joka on 8,5 litran paikkeilla. Laskelmieni mukaan oma vuosikulutukseni ennen hankkeen aloitusta oli jossakin viidentoista ja kahdenkymmenen litran tasolla. Siitä kyllä pitää olla huolissaan. Suomenkin.
Suomen kansan huonolle viinapäälle on löydetty monia eri syitä. Etnis-biologisesta vinkkelistä viina ei vaan sovi suomalaisille. Rotuoppien aikaan ennen toista maailmansotaa sanottiin että suomalaisilla on erityisen huono alkoholireaktio. Sodan jälkeen syytettiin sivistymättömyyttä. Rahvas ei osannut juoda, mutta yhteiskunnan ylemmät piirit kyllä hallitsivat tämän korkeamman kulttuurin muodon.
Kaikenlaista kukkua, sanon minä. Viimeisen väittämän naurattavuudesta käyn itse oivana esimerkkinä. Enkä todellakaan ole ainoa. Uusi aika on nostanut alkoholiongelman myös ylempään yhteiskuntaluokkaan, mutta siitä ollaan hiljaa. Alkoholismi halutaan yhä edelleen assosioida aseman nurkilla notkuviin juoppoihin. Sitä ei myönnetä olevan businessmatkoilla, paremmissa hotelleissa tai omakotitalojen komeroissa.
Lauantai 20. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Kesäpulahdus
Olotila: Vapaa
____
Nick Hornbyn kirjassa "Poika" päähenkilö käyttää paljon huumaavia aineita. Onnistunut vapaapäivä puistossa nuoren pojan kanssa saa hänet kuitenkin ihmettelemään, jotta tässäkö on nyt sitten se kuuluisa "natural high". Juuri siltä minusta tuntuu tänään. Kuin olisi luonnollisessa huumassa.
Olen matkannut junalla polkupyörä mukanani syntymäkaupunkiini Hämeenlinnaan. Käsillä ovat kevään ensimmäiset aurinkoiset hellepäivät. Majoitun Aulangolla, kirjoitan romaanin viimeisiä lukuja ja katselen parvekkeelta sinisenä kiiltelevää Vanajavettä.
Poljen iltapäiväauringossa lapsuusmuistoisen Hattulan läpi aina Lepaan puutarhoille asti. Maaseudun luonto on heräämispisteessä. Maisema on hiljainen. Pulahdan ilman vaatteita Lepaan kanavan veteen savusaunan laiturilta.
Samalta laiturilta uin keskellä yötä umpihumalassa vähän toistakymmentä vuotta sitten. Kyseessä oli TV-sarjan loppukaronkka. Minä kuuluin käsikirjoitustiimiin. Kyseessä on yksi niistä lukuisista kännäysjuhlista, joita ei ole kiva muistella. Mutta jos kuitenkin muistelee, mieleen tulee yksi päärolien näyttelijöistä, joka ei juonut koko viikonlopun mittaisissa pippaloissa mitään. "Alkoholi ei sovi minulle", hän sanoi. Muistan ihmetelleeni ja harmitelleeni asiaa. Sitä pohdintaakaan ei ole kiva muistella. Tänään häpeän muistoani ja istun samalla laiturilla ylpeästi selvin päin.
Korvaavia nautinnontuottajia: Kesäpulahdus
Olotila: Vapaa
____
Nick Hornbyn kirjassa "Poika" päähenkilö käyttää paljon huumaavia aineita. Onnistunut vapaapäivä puistossa nuoren pojan kanssa saa hänet kuitenkin ihmettelemään, jotta tässäkö on nyt sitten se kuuluisa "natural high". Juuri siltä minusta tuntuu tänään. Kuin olisi luonnollisessa huumassa.
Olen matkannut junalla polkupyörä mukanani syntymäkaupunkiini Hämeenlinnaan. Käsillä ovat kevään ensimmäiset aurinkoiset hellepäivät. Majoitun Aulangolla, kirjoitan romaanin viimeisiä lukuja ja katselen parvekkeelta sinisenä kiiltelevää Vanajavettä.
Poljen iltapäiväauringossa lapsuusmuistoisen Hattulan läpi aina Lepaan puutarhoille asti. Maaseudun luonto on heräämispisteessä. Maisema on hiljainen. Pulahdan ilman vaatteita Lepaan kanavan veteen savusaunan laiturilta.
Samalta laiturilta uin keskellä yötä umpihumalassa vähän toistakymmentä vuotta sitten. Kyseessä oli TV-sarjan loppukaronkka. Minä kuuluin käsikirjoitustiimiin. Kyseessä on yksi niistä lukuisista kännäysjuhlista, joita ei ole kiva muistella. Mutta jos kuitenkin muistelee, mieleen tulee yksi päärolien näyttelijöistä, joka ei juonut koko viikonlopun mittaisissa pippaloissa mitään. "Alkoholi ei sovi minulle", hän sanoi. Muistan ihmetelleeni ja harmitelleeni asiaa. Sitä pohdintaakaan ei ole kiva muistella. Tänään häpeän muistoani ja istun samalla laiturilla ylpeästi selvin päin.
Torstai 18. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 2
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Jatkopettynyt
____
Päivä pyörii edelleen teeman "alkoholiongelma" ympärillä. Kenellekään ei liene yllätys, että pähkäilen baarikaapista ulostulon kanssa. Tai siis asia ei ole yllätys niille harvoille ystävilleni, jotka ovat pähkäilystäni tietoisia. Avautuminen tuntuu uskomattoman vaikealta. Vähän kun kiipeäisi vuoren huipulle ja huutaisi "hei, katsokaa kaikki minua, minulla on ongelma, minä olen epäonnistunut".
Kaiken pähkäilyn keskellä olen yllättäen joutunut odottamattomaan tilanteeseen. Olen jutellut blogista kustantajani kanssa. Hänen mielipidettään varjostaa alkoholiongelmani olemattomuus. Kun sanon, että kyllä minulla ihan oikesti on ongelma, hän toteaa että "niin sinun mielestäsi". Ongelmaksi ei kuulemma kelpaa, että kerran pari kuussa juo alkoholia sen verran, että jälkeen päin harmittaa.
Olen ihmeissäni. Viimeiset vuodet olen onnistunut kieltämään alkoholiongelman. Kuten alkoholin suurkuluttajilla on tapana tehdä. Kun sitten lopulta, läheisteni suureksi helpotukseksi myönnän, että minulla on ongelma ja lähden tekemään työtä ongelman voittamiseksi, yksi merkittävä osa vaikeaa työtä on ongelmasta avautuminen. Ja sitten yhtäkkiä löydän itseni tilanteesta, jossa sanaani ei uskota ja minun pitäisi alkaa väitellä, että usko nyt jumalauta, kyllä minulla on ongelma. Numeroitako minun pitäisi heittää pöytään? Olen sen sijaan hiljaa. Mietin. Entä jos minulla ei olekaan aloholiongelmaa?
Illalla alkoholinkäyttöäni koetellaan. Olen kutsunut amerikkalaisen kollegan kotiimme illastamaan. Mieheni kokkaaman suomalaisen lohikeiton ohessa tarjotaan kuohuviiniä ja pääruokaporon kanssa punaviiniä. Minä tarjoilen viinit ja saan samalla kaadettua itselleni vastaavat lasilliset alkoholitonta. Ilta sujuu hyvin small talkin merkeissä, mutta väsyn nopeasti. Jännittyneisyys henkilöön liittyvän selkäänpuukotushistorian muodossa saa minut olemaan joka hetki varuillani. Kun vieras lopulta poistuu taksilla, jään itsekseni täyttämään tiskikonetta. Avoimet viinipullot ovat siinä ihan vieressä. Kaadan itselleni ison lasillisen punaviiniä. Kun minullahan ei ole alkoholiongelmaa.
Tunne iskee takaisin noin tunnin viiveellä. Olen äärimmäisen pettynyt itseeni. Eikä punaviinilasi ole rentouttanut jännittyneisyyttäni yhtään. Nousen ylös television ääreltä. Viiniä on keittiössä vielä jäljellä. Nostan uuden tyhjän lasin punaviinipullon viereen. Varmistan, että kukaan ei näe. Ei mies eikä tytär. Tuijotan lasia pitkään. Lopulta en kaada siihen mitään. Minun ei kannata. Sillä minulla on alkoholiongelma. Sanoi kuka sitten ikinä mitä tahansa.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Jatkopettynyt
____
Päivä pyörii edelleen teeman "alkoholiongelma" ympärillä. Kenellekään ei liene yllätys, että pähkäilen baarikaapista ulostulon kanssa. Tai siis asia ei ole yllätys niille harvoille ystävilleni, jotka ovat pähkäilystäni tietoisia. Avautuminen tuntuu uskomattoman vaikealta. Vähän kun kiipeäisi vuoren huipulle ja huutaisi "hei, katsokaa kaikki minua, minulla on ongelma, minä olen epäonnistunut".
Kaiken pähkäilyn keskellä olen yllättäen joutunut odottamattomaan tilanteeseen. Olen jutellut blogista kustantajani kanssa. Hänen mielipidettään varjostaa alkoholiongelmani olemattomuus. Kun sanon, että kyllä minulla ihan oikesti on ongelma, hän toteaa että "niin sinun mielestäsi". Ongelmaksi ei kuulemma kelpaa, että kerran pari kuussa juo alkoholia sen verran, että jälkeen päin harmittaa.
Olen ihmeissäni. Viimeiset vuodet olen onnistunut kieltämään alkoholiongelman. Kuten alkoholin suurkuluttajilla on tapana tehdä. Kun sitten lopulta, läheisteni suureksi helpotukseksi myönnän, että minulla on ongelma ja lähden tekemään työtä ongelman voittamiseksi, yksi merkittävä osa vaikeaa työtä on ongelmasta avautuminen. Ja sitten yhtäkkiä löydän itseni tilanteesta, jossa sanaani ei uskota ja minun pitäisi alkaa väitellä, että usko nyt jumalauta, kyllä minulla on ongelma. Numeroitako minun pitäisi heittää pöytään? Olen sen sijaan hiljaa. Mietin. Entä jos minulla ei olekaan aloholiongelmaa?
Illalla alkoholinkäyttöäni koetellaan. Olen kutsunut amerikkalaisen kollegan kotiimme illastamaan. Mieheni kokkaaman suomalaisen lohikeiton ohessa tarjotaan kuohuviiniä ja pääruokaporon kanssa punaviiniä. Minä tarjoilen viinit ja saan samalla kaadettua itselleni vastaavat lasilliset alkoholitonta. Ilta sujuu hyvin small talkin merkeissä, mutta väsyn nopeasti. Jännittyneisyys henkilöön liittyvän selkäänpuukotushistorian muodossa saa minut olemaan joka hetki varuillani. Kun vieras lopulta poistuu taksilla, jään itsekseni täyttämään tiskikonetta. Avoimet viinipullot ovat siinä ihan vieressä. Kaadan itselleni ison lasillisen punaviiniä. Kun minullahan ei ole alkoholiongelmaa.
Tunne iskee takaisin noin tunnin viiveellä. Olen äärimmäisen pettynyt itseeni. Eikä punaviinilasi ole rentouttanut jännittyneisyyttäni yhtään. Nousen ylös television ääreltä. Viiniä on keittiössä vielä jäljellä. Nostan uuden tyhjän lasin punaviinipullon viereen. Varmistan, että kukaan ei näe. Ei mies eikä tytär. Tuijotan lasia pitkään. Lopulta en kaada siihen mitään. Minun ei kannata. Sillä minulla on alkoholiongelma. Sanoi kuka sitten ikinä mitä tahansa.
Keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Pettynyt
____
Palaan Juhani Seppäsen hittikirjan pariin ärsyyntyneenä. Etsin tarkkoja lukuja hänen kertomastaan alkoholinkulutuksesta.
Olen jutellut kirjallisilla aamukahvitreffeillä aavistuksen alkoholista ja maininnut myös blogini. Kustantajani kertoo tuntevansa hittikirjan kirjoittaneen työterveyslääkärin. Hän antaa ymmärtää, että kirjaa on draamallistettu roppakaupalla. Kirjailijana minä ymmärrän kyllä, mitä on kysymys. Julkaisemista ja myyntiä varten tarvittiin kunnon tarina. Tässä tapauksessa se tarkoitti "kunnollista" alkoholiongelmaa. Seppänen oli myöhemmin maininnut ampuneensa tässä ehkä vähän yli.
Kirjassaan mies kertoo juoneensa ennen alkoholitonta vuottaan six-packin isoja oluita joka päivä. Viikkokulutuksekseen hän kertoo 25 litraa olutta ja yhden litran viiniä. Se tekee noin 83 alkoholiannosta viikossa, joka kieltämättä on kolme kertaa enemmän kuin miehen viikottainen riskikulutuksen raja. Juuri nyt minua harmittaa, etten ehtinyt käyttää Ottomitta-laskuria kuin lyhyen hetken ennen hankkeeni aloittamista. Sen perusteella käyttämäni alkoholimäärä voisi kuitenkin mennä hyvinkin lähelle Juhani Seppäsen valehtelemaa kulutusta. Laskennallisesti viikkokulutukseni näyttää olleen jotakin 2-3 kertaa sen, mikä lasketaan naisen riskikulutusrajaksi eli 16 annosta.
Tunnen itseni naiiviksi naishenkilöksi, rehelliseksi, tyhmäksi ja samalla petetyksi.
Ymmärrän tarpeen "Selvästi juovuksissa" kirjan kirjoittamiselle. Tarinan saavuttama huippusuosio ja teoksen myynti todistavat tarpeen. Ymmärrän myös Seppäsen roolin työterveyslääkärinä ja halun kirjoittaa työssään toistuvasti törmäämä asia ulos. Valehtelua en ymmärrä. Edes draaman kaari ei saa minua hyväksymään tilannetta.
Herään aamuyöllä pohdintaan. Entä jos Seppänen ei valehdellutkaan. Entä jos koko sotkussa onkin kysymys alkoholiongelman avaamisesta. Julkitulosta, jonka kanssa itse painiskelen toistuvasti.
Kaivan viinattomuudesta kertovan kirjan uudelleen esiin yöpöydältäni. Etsin lauseita, jotka kuvaavat Seppäsen pohdintaa juomisestaan kertomisesta muille. Hän nostaa esiin vanhempiensa todennäköisen yllättymisen, kun kirja julkaistaan. Entä jos muutkin yllättyivät? Entä jos vaste tuttavapiirissä olikin ihmettelevä ja jopa negatiivinen? Entäpä jos älykäs ihminen vastasi sosiaaliseen tuomitsevuuteen kertomalla, että totta kai kirjassa kuvatut alkoholimäärät olivat keksittyjä. Näin vain koska kirjaan tarvittiin oikean kokoinen ongelma.
En pidä tästä tulkinnasta yhtään sen enempää kuin ensimmäisestäkään.
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei ole
Olotila: Pettynyt
____
Palaan Juhani Seppäsen hittikirjan pariin ärsyyntyneenä. Etsin tarkkoja lukuja hänen kertomastaan alkoholinkulutuksesta.
Olen jutellut kirjallisilla aamukahvitreffeillä aavistuksen alkoholista ja maininnut myös blogini. Kustantajani kertoo tuntevansa hittikirjan kirjoittaneen työterveyslääkärin. Hän antaa ymmärtää, että kirjaa on draamallistettu roppakaupalla. Kirjailijana minä ymmärrän kyllä, mitä on kysymys. Julkaisemista ja myyntiä varten tarvittiin kunnon tarina. Tässä tapauksessa se tarkoitti "kunnollista" alkoholiongelmaa. Seppänen oli myöhemmin maininnut ampuneensa tässä ehkä vähän yli.
Kirjassaan mies kertoo juoneensa ennen alkoholitonta vuottaan six-packin isoja oluita joka päivä. Viikkokulutuksekseen hän kertoo 25 litraa olutta ja yhden litran viiniä. Se tekee noin 83 alkoholiannosta viikossa, joka kieltämättä on kolme kertaa enemmän kuin miehen viikottainen riskikulutuksen raja. Juuri nyt minua harmittaa, etten ehtinyt käyttää Ottomitta-laskuria kuin lyhyen hetken ennen hankkeeni aloittamista. Sen perusteella käyttämäni alkoholimäärä voisi kuitenkin mennä hyvinkin lähelle Juhani Seppäsen valehtelemaa kulutusta. Laskennallisesti viikkokulutukseni näyttää olleen jotakin 2-3 kertaa sen, mikä lasketaan naisen riskikulutusrajaksi eli 16 annosta.
Tunnen itseni naiiviksi naishenkilöksi, rehelliseksi, tyhmäksi ja samalla petetyksi.
Ymmärrän tarpeen "Selvästi juovuksissa" kirjan kirjoittamiselle. Tarinan saavuttama huippusuosio ja teoksen myynti todistavat tarpeen. Ymmärrän myös Seppäsen roolin työterveyslääkärinä ja halun kirjoittaa työssään toistuvasti törmäämä asia ulos. Valehtelua en ymmärrä. Edes draaman kaari ei saa minua hyväksymään tilannetta.
Herään aamuyöllä pohdintaan. Entä jos Seppänen ei valehdellutkaan. Entä jos koko sotkussa onkin kysymys alkoholiongelman avaamisesta. Julkitulosta, jonka kanssa itse painiskelen toistuvasti.
Kaivan viinattomuudesta kertovan kirjan uudelleen esiin yöpöydältäni. Etsin lauseita, jotka kuvaavat Seppäsen pohdintaa juomisestaan kertomisesta muille. Hän nostaa esiin vanhempiensa todennäköisen yllättymisen, kun kirja julkaistaan. Entä jos muutkin yllättyivät? Entä jos vaste tuttavapiirissä olikin ihmettelevä ja jopa negatiivinen? Entäpä jos älykäs ihminen vastasi sosiaaliseen tuomitsevuuteen kertomalla, että totta kai kirjassa kuvatut alkoholimäärät olivat keksittyjä. Näin vain koska kirjaan tarvittiin oikean kokoinen ongelma.
En pidä tästä tulkinnasta yhtään sen enempää kuin ensimmäisestäkään.
Sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Alkoholiannokset: 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Pihapuuhastelu
Olotila: Keväinen
____
Mies käyttää ärsyttävän usein sivulausetta: "koska minulla ei ole alkoholiongelmaa." En käy tässä sitä haastamaan. Kuten en sitäkään, että minulla on. Mutta kysyn sen sijaan, mikä on alkoholiongelma? Minähän yritän epätoivoisesti löytää syytä, miksi ongelma on tai sitten sitä ei ole. Onko kysymys oikeasti mustavalkoinen?
Kaikki tietävät, mikä on alkoholiongelman äärimmäisin taso. Siinä Pera, Arska ja Irma ovat päätyneet sillan alle asumaan. En puhu tästä ääri-ilmiöstä sen enempää, mutta kysyn, mitä ovat kehittyvän alkoholiongelman oireet. Potkut töistä, rattijuopumustuomio ja avioero listataan usein merkittävimmiksi alkoholismin merkeiksi. Kaikista näistä löytyy toki myös lievempi muoto. Olisivatko juuri ne huolestuttavia signaaleja alkoholiongelmasta?
Minä en ole koskaan menettänyt työpaikkaa alkoholin takia. En ole ollut päivääkään poissa töistä krapulan tai ryyppyputken vuoksi. Minulle ei ole edes mainittu alkoholinkäytöstäni työpaikalla. En silti sano, etteivätkö työkaverini tietäisi minun nauttivan alkoholia reippaasti eli liikaa.
En ole koskaan puhaltanut positiivista tulosta poliisin alkometriin. En ole ikinä ajanut autolla kilometriäkään alkoholin vaikutuksen alaisena. Tähän tosin vaikuttaa se, että ajan autoa harvinaisen vähän. Pyörällä olen sen sijaan tullut humalassa törttöilleeksi. Kaksi kertaa olen päätynyt ojaan ja kerran aamuyön hiljaisina tunteina poliisiauto on pysähtynyt viereen ja poliisi vinkannut ikkunanasta: "Rouvan olisi ehkä parempi taluttaa se pyörä kotiin."
Yksikään ihmissuhteeni ei ole katkennut alkoholinkäytön takia. Silti juuri läheiseni ovat juomisestani eniten kärsineet. Ja heidän kommenttiensa pohjalta olen tälle erikoiselle analyysimatkallenikin lähtenyt.
Koska minulla on alkoholiongelma ja miehelläni ei ole, kysynkin nyt, eivätkö nuo yleisesti listatut alkoholiongelman mittarit ole aivan liian dramaattisia. Eikö oikea raja olisi jossakin aviomieheni ja minun alkoholinkäyttötottumusten välissä?
Vaikka olen aiemmin kritisoinut alkoholiannosmittauksia, yksi määre on toki kuinka paljon juo ja ehdottomasti kuinka usein. Lähes päivittäin niinkuin minä viime vuosina? Vaiko kerran pari viikossa kuten mieheni? Pienen lasinko viiniä tai yhden GT:n kuten siippani? Vai ainako kaksikymmentäneljä senttiä viiniä ja heti kohta lisää?
Itse tykkäisin, josko alkoholiongelmaan voisi liittää analyysin siitä, miksi juo. Tämä mahdollistaisi alkoholiongelmaan tarttumisen juurisyyn kautta. Mikäli alkoholismin uskotaan olevan sairaus, tämä olisi se oikea tie hoitaa asiaa. Sairaushan voidaan oikeasti poistaa vain hävittämällä sen syy. Kaikki muu on paikkausta eli oireiden hoitoa.
Syitä liikaan juomiseen on uskomattoman monia. Niin eri ihmisten välillä kuin yhden yksilönkin eri hetkien tai päivien välillä. Minunkin. On tilanteita, joissa juo rentoutuakseen paineesta tai muusta pahasta olosta. Välillä juo saadakseen lisää uskallusta outoihin tilanteisiin ja itsetuntoa käytökseensä. Aika usein juo sekoittaakseen päänsä, pitääkseen hauskaa ja vaan kertakaikkiaan ollakseen hauskempi, vähän niinkuin muita varten.
Mutta olipa syy alkoholin juomiselle mikä tahansa, alkoholisoitumisen vaara piilee siinä, että juomisesta tulee tapa. Eikä asiaa yhtään auta etanolin kemiallisen vaikutusmekanismin turtuminen jatkuvan tapajuomisen seurauksena. Jos rentoutukseen riitti aluksi yksi viinilasillinen, kohta samaan tunteeseen tarvitaan jo kolme lasillista.
Mieheni kommentista jälleen kerran ärsyyntyneenä kysyn, miksei hänellä ole alkoholiongelmaa. Siksikö että hänen elämänsä on niin herttaisen stressitöntä, ettei sitä tarvitse pehmentää etanolilla? Siksikö että hänellä on niin hyvä itsetunto, ettei hän tarvitse rohkaisuryyppyä yhteisöllisesti haastavissa tilanteissa? Vai siksikö että hän on sosiaalisesti niin kyvykäs, ettei hänen tarvitse ottaa huomioon muiden odotuksia vuorovaikutustilanteissa? Yli kahdenkymmenen avioliittovuoden kokemuksella uskallan vastata myöntävästi kaikkiin ylläoleviin kysymyksiin. Sen sijaan en tiedä mitä vastaisin kysymykseen, olisiko hänellä alkoholiongelma, mikäli asiat eivät olisi kuten yllä on kuvattu. Jostain syystä ajattelen, että tuskinpa. Jotakin muuta tarvittaneen myös. Kutsuisiko sitä vaikka taipumukseksi?
Korvaavia nautinnontuottajia: Pihapuuhastelu
Olotila: Keväinen
____
Mies käyttää ärsyttävän usein sivulausetta: "koska minulla ei ole alkoholiongelmaa." En käy tässä sitä haastamaan. Kuten en sitäkään, että minulla on. Mutta kysyn sen sijaan, mikä on alkoholiongelma? Minähän yritän epätoivoisesti löytää syytä, miksi ongelma on tai sitten sitä ei ole. Onko kysymys oikeasti mustavalkoinen?
Kaikki tietävät, mikä on alkoholiongelman äärimmäisin taso. Siinä Pera, Arska ja Irma ovat päätyneet sillan alle asumaan. En puhu tästä ääri-ilmiöstä sen enempää, mutta kysyn, mitä ovat kehittyvän alkoholiongelman oireet. Potkut töistä, rattijuopumustuomio ja avioero listataan usein merkittävimmiksi alkoholismin merkeiksi. Kaikista näistä löytyy toki myös lievempi muoto. Olisivatko juuri ne huolestuttavia signaaleja alkoholiongelmasta?
Minä en ole koskaan menettänyt työpaikkaa alkoholin takia. En ole ollut päivääkään poissa töistä krapulan tai ryyppyputken vuoksi. Minulle ei ole edes mainittu alkoholinkäytöstäni työpaikalla. En silti sano, etteivätkö työkaverini tietäisi minun nauttivan alkoholia reippaasti eli liikaa.
En ole koskaan puhaltanut positiivista tulosta poliisin alkometriin. En ole ikinä ajanut autolla kilometriäkään alkoholin vaikutuksen alaisena. Tähän tosin vaikuttaa se, että ajan autoa harvinaisen vähän. Pyörällä olen sen sijaan tullut humalassa törttöilleeksi. Kaksi kertaa olen päätynyt ojaan ja kerran aamuyön hiljaisina tunteina poliisiauto on pysähtynyt viereen ja poliisi vinkannut ikkunanasta: "Rouvan olisi ehkä parempi taluttaa se pyörä kotiin."
Yksikään ihmissuhteeni ei ole katkennut alkoholinkäytön takia. Silti juuri läheiseni ovat juomisestani eniten kärsineet. Ja heidän kommenttiensa pohjalta olen tälle erikoiselle analyysimatkallenikin lähtenyt.
Koska minulla on alkoholiongelma ja miehelläni ei ole, kysynkin nyt, eivätkö nuo yleisesti listatut alkoholiongelman mittarit ole aivan liian dramaattisia. Eikö oikea raja olisi jossakin aviomieheni ja minun alkoholinkäyttötottumusten välissä?
Vaikka olen aiemmin kritisoinut alkoholiannosmittauksia, yksi määre on toki kuinka paljon juo ja ehdottomasti kuinka usein. Lähes päivittäin niinkuin minä viime vuosina? Vaiko kerran pari viikossa kuten mieheni? Pienen lasinko viiniä tai yhden GT:n kuten siippani? Vai ainako kaksikymmentäneljä senttiä viiniä ja heti kohta lisää?
Itse tykkäisin, josko alkoholiongelmaan voisi liittää analyysin siitä, miksi juo. Tämä mahdollistaisi alkoholiongelmaan tarttumisen juurisyyn kautta. Mikäli alkoholismin uskotaan olevan sairaus, tämä olisi se oikea tie hoitaa asiaa. Sairaushan voidaan oikeasti poistaa vain hävittämällä sen syy. Kaikki muu on paikkausta eli oireiden hoitoa.
Syitä liikaan juomiseen on uskomattoman monia. Niin eri ihmisten välillä kuin yhden yksilönkin eri hetkien tai päivien välillä. Minunkin. On tilanteita, joissa juo rentoutuakseen paineesta tai muusta pahasta olosta. Välillä juo saadakseen lisää uskallusta outoihin tilanteisiin ja itsetuntoa käytökseensä. Aika usein juo sekoittaakseen päänsä, pitääkseen hauskaa ja vaan kertakaikkiaan ollakseen hauskempi, vähän niinkuin muita varten.
Mutta olipa syy alkoholin juomiselle mikä tahansa, alkoholisoitumisen vaara piilee siinä, että juomisesta tulee tapa. Eikä asiaa yhtään auta etanolin kemiallisen vaikutusmekanismin turtuminen jatkuvan tapajuomisen seurauksena. Jos rentoutukseen riitti aluksi yksi viinilasillinen, kohta samaan tunteeseen tarvitaan jo kolme lasillista.
Mieheni kommentista jälleen kerran ärsyyntyneenä kysyn, miksei hänellä ole alkoholiongelmaa. Siksikö että hänen elämänsä on niin herttaisen stressitöntä, ettei sitä tarvitse pehmentää etanolilla? Siksikö että hänellä on niin hyvä itsetunto, ettei hän tarvitse rohkaisuryyppyä yhteisöllisesti haastavissa tilanteissa? Vai siksikö että hän on sosiaalisesti niin kyvykäs, ettei hänen tarvitse ottaa huomioon muiden odotuksia vuorovaikutustilanteissa? Yli kahdenkymmenen avioliittovuoden kokemuksella uskallan vastata myöntävästi kaikkiin ylläoleviin kysymyksiin. Sen sijaan en tiedä mitä vastaisin kysymykseen, olisiko hänellä alkoholiongelma, mikäli asiat eivät olisi kuten yllä on kuvattu. Jostain syystä ajattelen, että tuskinpa. Jotakin muuta tarvittaneen myös. Kutsuisiko sitä vaikka taipumukseksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)